Ruoan arvonlisävero laskee
Kaupparuoan arvonlisäveroa lasketaan sovitusti lokakuussa 17:sta 12 prosenttiin. Ravintolaruoan arvonlisävero lasketaan samaan verokantaan ensi vuoden heinäkuussa ja samalla kaikkia alv-kantoja nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä.
Hallitus päätti alv-paketista tänään budjettiriihen ensimmäisenä päivänä.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan Suomen kansantalous on nyt ”syvimmän montun pohjassa”. Vanhanen näkee talouden lähtevän kasvuun ensi vuonna. Vanhanen toivoo veronkorotuksilla olevan myös kulutusta käynnistävää vaikutusta.
– Talouskasvun alkaessa veronkiristyksiä voidaan tehdä, kunhan niistä kerrotaan reippaasti etukäteen, Vanhanen sanoi.
Hallitus päätti tänään myös ottaa takaisin makeisveron, joka oli viimeksi käytössä 1999. Myös virvoitusjuomavero nousee.
Katainen vihjasi
lisäkorotuksista
Odotettujen alv-päätösten lisäksi hallitus kertoi korottavansa kunnallisveron perusvähennyksen 2 200 euroon. Summa on 200 euroa aiemmin sovittua enemmän.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) kuvasi veroratkaisua vastuulliseksi. Hän korosti veromuutosten olevan suunniteltu elvyttäviksi.
– Veroratkaisu itsessään on elvyttävä. Ajoitus on erittäin hyvin mietitty.
Kataisen mukaan kunnallisveron perusvähennyksen nosto 2 200 euroon lisää ostovoimaa. Hallituksen arvioiden mukaan pienituloisimmille jää käteen noin 185 euroa kuussa aiempaa enemmän.
Katainen kuitenkin vihjasi lisäkiristysten mahdollisuudesta varsinkin arvonlisäveron osalta.
– Jokainen tietää, että edessä on tarve kiristää.
Työministeri Anni Sinnemäki (vihr) sanoi veroratkaisun jatkavan hallituksen linjaa, jossa veroja ei taantumassa nosteta. Hän korosti alv-alen kohdistuvan työvoimavaltaisille aloille, joten hallitus uskoo alen vaikuttavan työllisyyteen positiivisesti.

















Kommentit (107)
Toisesta taskusta annetaan ja toisesta otetaan...
Jahas sieltähän se uutinen tulikin. Alv nousee +1%
Tarkkuutta. Siis Kepun lahjoitus kaupalle/jyväjemmarille, mutta Kataisen lahjoitus ravintoloille. Taisi se kokoomuksen 130 tuhannen lahjuseuron alkuperä selvitä...
Nyt kun se sitten tapahtuu niin täällä TalSan keskustelupalstalla se paljastetaan heti porvareiden katalaksi juoneksi joka viekin köyhiltä viimeisen rovon... No kai se jostain peritty viha sumentaa sen viimeisenkin järjen rippeen.