Teollisuus kärsi eniten Suomessa ja Virossa
EU:n tilastokeskus Eurostat kertoi keskiviikkona, että teollisuuden saamat tilaukset olivat toukokuussa euroalueella 30,1 ja koko EU:n alueella 28,0 prosenttia pienemmät kuin viime vuden toukokuussa.
Eniten teollisuuden tilaukset supistuivat vuoden aikana Virossa ja Suomessa. Virossa tilaukset vähenivät 39,8 ja Suomessa 39,6 prosenttia.
Vähimmin vaurioin taantumasta selvisivät toukokuussa Irlanti ja Britannia, joiden saamat teollisuustilaukset supistuivat 9,3 ja 11,3 prosenttia.
Ruotsissa teollisuuden tilaukset supistuivat 32,4 prosenttia viime vuoden toukokuusta.
















Kommentit (26)
Työttömyys kasvaa (valtion tulot pienenee ja kulut kasvaa)
Investoinnit ovat loppuneet jo vuosia sitten(vanhat tehtaat pyörivät aikansa ja sitten ne suljetaan)
Ulkomaalaiset sijoittajat ovat hylänneet Suomen eivätkä enää koskaan palaa (menevät kehittyville markkinoille, halpaa eikä eläköityvä kuten länsimaat)
Nokia romahtaa (varsinkin Networks:Oulussa, Tampereella ja Salossa "viimeinen sammuttaa valot")
Massatyöttömyys tyrmää kuluttajaluottamuksen
Eläkepommi on ovella (työväestö ei suostu elättämään eläkeläisiä veronkorotuksilla)
=Asuntojen hinnat -75%:ia...
Suomen kallis asuminen on rakenteellinen ongelma, jolle poliitikot eivät halue tehdä mitään. Homma lähtee liikkeelle jo kaavoituspolitiikasta.
Fyrkka ei maailmasta lopu, se vain valuu eri käsiin.
Ne, joilla sitä on, toimii kuten ennenkin.
Ou jea, 14000 euron yksiö Berliinin keskustassa ja hyväpalkkainen työ ...
Nyt valmistetaan vain BULKKI-paperia yhteiakunnan tuella vientiin.
.
Ostajat siten jalostavat bulkkia pitemmälle asiakkaiden toivomiin tuotteisiin.
.
Teollisuutemme valmistaa vähän jalostettuja tuotteita , kuten RAAKA-LAUTAA vientiin.