Kirjaudu ▼
 

Tuotanto romahti pahemmin kuin lamavuosina

Juha Sinisalo / Lehtikuva
Tuotanto romahti pahemmin kuin lamavuosina
Suomen teollisuustuotanto väheni toukokuussa roimasti, käy ilmi Tilastokeskuksen tänään julkistamista luvuista. Pudotus oli vieläkin jyrkempää kuin huhtikuussa.
Taloussanomat
10.7.2009 09:50
94

Edelliskuukauteen verrattuna tuotanto supistui 2,2 prosenttia. Vuotta aiempaan verrattuna teollisuustuotanto väheni toukokuussa 23,2 prosenttia.

Tuotanto oli nyt seitsemättä kuukautta peräkkäin laskussa. Vuositason pudotus on jyrkempää kuin 1990-luvun pahimpina lamakuukausina.

Tilastokeskus tarkisti huhtikuun lukuja hieman alaspäin. Edelliskuuhun verrattuna teollisuustuotanto laski huhtikuussa tarkistettujen lukujen mukaan 3,8 prosenttia aiemmin arvioidun 3,5 prosentin sijaan. Vuodentakaiseen verrattuna tuotanto väheni 21,3 prosenttia, kun aiempi arvio oli 21,0 prosenttia.

Toimialoista kemianteollisuuden ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto laski toukokuussa 20 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotanto laski yli 28 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Metsäteollisuuden tuotanto laski puolestaan vajaat 28 prosenttia ja kemianteollisuuden vajaat 17 prosenttia. Päätoimialoista vähiten pakitti elintarviketeollisuus, jonka tuotanto laski toukokuussa vain 4,6 prosenttia vuoden takaisesta.

Teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli toukokuussa 67,3 prosenttia eli 18,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (94)

Sivut:1 ... 8 9 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomen kansantalous ei ole koskaan ollut niin hyvällä mallilla kuin se oli ennen finanssikriisintuloa ja sen leviämistä realitalouteen. Suomessa oli 17 lihavaa kasvun vuotta ja työttömyys oli painunut 6.4 %:iin. BKT on kasvanut samana aikana kak-sinkertaiseksi ja reaaliansiot nousseet huimas-ti.Ulkoisten tekijöiden seurauksena Suomen vienti on romahtanut noin 30-40%. Suomen bkt:stä tulee 46 %viennistä. Mikäli vienti jäisi pysyvästi näin alhaiselle tasolle, tulisi suomalaisten elintasolaskemaan merkittävästi. Maassa, jossa on näin vähän ihmisiä ei sisämarkkinat voi korvata tätä menetystä. Asiassa on vielä se ikävä puoli, että Suomalaiset yritykset ja hallitus eivät voi asiaan juuri mitenkään vaikuttaa. Tätä eivät yleisöosastokirjoittajat tunnu ymmärtä- vän. Syy- ja seurausuhteet ovat menneet pahasti sekaisin ja se, miten asiaan pystyttäisiin vaikut-tamaan.


Kansantalouden oppia: Ei vienti tuo vaurautta. Ainoa etu minkä se tuo on suhteellinen etu. Olennaista ei ole lyhyellä aikavälillä viennin määrä, vaan vaihtotase. Vaihtotase on tällä hetkellä enemmän ylijäämäinen, kuin viime vuonna. BKT ei tarkoita elintason kasvua. Tuottavuuden parameninen kylläkin. Tuottavuus on noussut noin 2% vuodessa, joten elintaso on noussut 17 vuodessa 40%. BKT ei laske tuotannon määrää, vaan mm. vuokria. Koska tuloerot ovat kasvaneet ja samaan aikaan elatusterpeiden hinnat, kuten asunnot, ovat kallistuneet on "taviksen" elintaso noussut tuskin enempää kuin 10%, jos on mitään, kun velat ovat kasvaneet 100 miljardiin. Tämäkö on niitä "lihavia vuosia" ja "ennennäkemätöntä" elintasoa?
Ossi63 11.7.2009 22:17

Anonyymi
Edellinen kirjoittaja on harvinaisen oikeassa. Tavikselle on sekä nousu-, että laskukausi vain rasite. Laskukausi on taloudellisesti rankempi, mutta nousukauden julppi-ilmiöt oikeastaan ovat sen verran etovia, että itse elän melkein mieluummin laskukautta.
Karva 12.7.2009 5:00

Anonyymi
´

30-luvun laman aikaan Suomi oli maatalousyhteiskunta. Siksi täällä kukaan ei kuollut nälkään.

Kiinassa ja Intiassa pääosa väestöstä elää vieläkin köyhyydessä maaseudulla, ja sinne palaavat kaupunkien työttömät saavat sukulaisiltaan ainakin vähän riisiä syötäväksi. Riisivainioilla riittää terveellistä ulkoilmatyötä, koska koneita ei ole.

Suomen maaseutu on hävitetty sillä Vennamon vastustamalla "tapa talonpoika päivässä" -vauhdilla, kun maataloustuet otettiin pois pieniltä tiloilta ja annettiin isoille.

Kaupunkien liikaväestöllä ei ole enää paluuta pientiloille eikä torppiinkaan. Niitä ei enää ole. On vain suurtiloja ja kartanoita, joiden pelloilla koneet tekevät työt. Jos joku odottaa niiltä saavansa maaorjan paikan, hän pettyy. Vain muutama riuska vartija pääsee kartanon turvajoukkoihin torjumaan kerjäläisten laumat.

Ainoa mahdollisuus on laatia äkkiä pika-asutuslaki ja korjata asuttaviksi kaikki torpat ja mäkituvat ja lohkaista suurtiloista sen verran maata, että maallemuuttajat kykenevät ainakin kasvattamaan itse perunansa ja porkkanansa. Ja halkojen hakkuu talvisessa metsässä on paljon terveellisempää kuin nuokkuminen tunkkaisessa lähiökapakassa.


No 1860-luvulla Suomessa kuoltiin nälkään, vaikka oltiin maatalousmaa.
Omatoimista palstaviljelyä tulisi kyllä lisätä. Vaikka tilakoot on suurentuneet on monilla kuitenkin kesämökkejä, jossa viljelyä jo voi pienimuotoisesti harjoittaa.
Mitä tulee halkojen hakkuuseen, niin ihan risusavottakin käy kunnolle. Pientareet ja ojatkin kasvaa energiapajua valtoimenaan. Ihan hyvä työllistämistyö taas vaihteeksi sekin.
jiipee 12.7.2009 9:35

Anonyymi
Nii-in. Onneksi nyt ei ole lamaa?
Vai mitä? 12.7.2009 20:27
Sivut:1 ... 8 9 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä