”Työttömyys kasvaa kaksinumeroiseksi”
Valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Jukka Pekkarinen varoittaa, että Suomen ulkomaankaupan hidastuminen lisää työttömyyttä tuntuvasti. Työttömiä työnhakijoita on nyt noin 250 000 ja lomautettuna on 90 000 ihmistä.
Ylen Radiouutisten Ykkösaamussa puhunut Pekkarinen sanoo lukujen huononevan lähitulevaisuudessa.
– Kyllä tässä kaksinumeroisiin työttömyyslukuihin vuoden vaihteen tienoilla täytyy varautua, Pekkarinen sanoo.
Suomen tie tulee Pekkarisen arvioiden mukaan olemaan kivinen, sillä maailmankaupan romahtaminen vaikuttaa selvästi Suomen kaltaisiin vientivetoisiin talouksiin. Erityisongelmana on kriisiytynyt metsäteollisuus.
– Ikävä sanoa, mutta meidän on varauduttava siihen, että viennin jyrkkä notkahdus kestää Suomen tapauksessa ehkä pidempään, kuin kevyempää vientiä harjoittavissa maissa, Pekkarinen sanoo.

















Kommentit (58)
Vastahan sitä toitotettiin ettei koske Suomea tämä maailmantalouden kriisi valtiovarainministerin toimesta.
On se kumma että saa syöttää mitä vaan ja kansan on vaan uskottava kirkkain silmin.
Kyllä nyt tekisi mieli sanoa jyrkin f-sana!
Todellisuudessa työttömyys on tasolla 27-32% mutta näistä ei puhuta. Minä tiedän.
Ehdottomasti pitää paikkansa. Ainoa edellytys onkin sitten että on asunto, tai on surffattava jostain periferiasta.
Minulla kuuluu lähipiiriin työttömiä joten sanoisin että oikea luku on kuitenkin jotakuinkin 26,8%
Tilanne toki elää ja huonompaan päin ollaan selvästi menossa. Kerron oikeat statistiikat viikonlopun jälkeen kunhan olen tavannut väkeä.