Kopioiko huippututkija toista?

Markku Ulander/Lehtikuva
Kopioiko huippututkija toista?
Helsingin Sanomien mielipidesivulla nähtiin viikonloppuna harvinaislaatuinen väittely. Huippututkija syytti toista kolmannen ja neljännen tutkijan tekstin kopioinnista ja vääristelystä. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä?
Taloussanomat
27.4.2009 17:07
Kommentit 36

Talouden huippuasiantuntijat kinasivat viikonloppuna Helsingin Sanomien mielipidesivulla taloustieteen professori Bradford DeLongin artikkelin vaikutuksesta 20. huhtikuuta julkaistuun Vieraskynä-kirjoitukseen.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Roope Uusitalo kirjoitti lauantain Helsingin Sanomissa, että ekonomisti Martti Nybergin vieraskynäkirjoitus oli lainatavaraa. Nyberg on Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) ekonomisti.

Nyberg kirjoittaa otsikolla Siltojen sijaan veronkevennyksiä, että hallituksen tulisi leikata voimakkaasti korkeita marginaaliveroasteita ja luopua kokonaan pääomatulojen verotuksesta eikä syytää rahaa julkisiin hankkeisiin. Kirjoituksessaan Nyberg luettelee neljä keinoa vastata heikkoon talouskehitykseen. 

– Teksti on pääosiltaan suora käännös Berkelyn yliopiston professorin Bradford DeLongin halmikuussa Economists' Voice -verkkojulkaisussa ilmestyneestä artikkelista Four ways out, kirjoittaa Uusitalo Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

DeLongin artikkeli on julkaistu Taloussanomissa 2. helmikuuta nimellä Neljä tietä ulos pinteestä. Jutun lopussa on linkki DeLongin artikkeliin.

Uusitalon mukaan Nyberg ei ole vain kopioinut tekstiä, vaan myös vääristellyt DeLongin ajatuksia. Uusitalo jatkaa, että Vieraskynä-kirjoituksen lopun Nyberg on lainannut samassa lehdessä julkaistussa Robert Barron Voodoo multipliers -artikkelista. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sunnuntaina Matti Nyberg vastaa Uusitalolle Helsingin Sanomien mielipidesivulla. Hän myöntää inspiroituneensa DeLongin ja Barron artikkeleista.

– Johtuen omista, täysin erilaisista johtopäätöksistä kuin mihin he artikkeleissaan päätyivät, en katsonut voivani viitata heihin, Nyberg kirjoittaa ja kiittää saamastaan huomiosta. 

Etlan ja EVAn toimitusjohtaja Sixten Korkman ei näe asiassa ongelmaa. Tutkijoiden julkinen kärhämä ei myöskään aiheuta kummempia toimenpiteitä EVAssa.

– Kyseessähän on mielipidekirjoitus, jossa lähteiden merkitseminen  on erilaista. Tunnistin Nybergin jutusta Barron ajatukset, sanoo Korkman Taloussanomille.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (36)

Huono 0
Kaikki kopioivat kaikkia!Myös musiikissa on plagiointi muotia mutta se menee läpi kun ihmiset ei tiedä tai tunne.
Havainto
Ottakapaa nyt Taloussanomat selvää tosiasioista. Evan "ekonomisti" Martti Nyberg ei ole millään mittarilla mitattuna huippututkija. Hänen tutkimuksiaan ei ole julkaistuu missään järkevässä kansantaloustieteen tieteellisessä tutkimuksessa ulkomailla.

Nyberg on pikemminkin kynäilijä, jolta puuttuu täysin tieteelliset näytöt. MOT.
tutkija ja tutkija
Kun yliopistot kaupallistuvat tilanne ei tule ainakaan paremmaksi!
LL
EVat voi jättää omaan arvoonsa!
Maksettu mies
Ekonomistit ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa omiin ajatuksiin.
Plagiaattori
Valmistuuko kaupallisestuista yliopistoista sitten maksettuja naisia?
Dr Love
"Huippututkija" päätyy "objektiivisin" kriteerein laulamaan työnantajansa lauluja opiskeluaikaisin metodein, lainaamalla, ei vain kirjoja vaan myös ajatuksia.

PS. Lainausmerkit omia.
javs
Huono 6
Maksettu niin paljon kun jaksettu!
Runo ajasta menneestä
huippututkija kaupallisesta yliopistosta tarkoittanee ilmeisesti vain huippupalkkaa!
Säärimimmi
Kyllä mielipidekirjoituksessakin olisi hyvä mainita jos käyttää lähteitä, eikä ihan suoraa plagiointia ole hyvä tehdä.

Tähän tyyliin se menee: Mukaillakseni Plagiaattorin 27.4.2009 Taloussanomien kommenteissa sanomaa ajatusta, ekonomistien köyhyys johtaa säästämään omistakin ajatuksista. Tämän lisäksi olen sitä mieltä, että tämä järjen köyhyys aiheuttaa helposti omimaan muiden ajatuksia ihan omina ja se tapahtuu olemalla viittaamatta tekstissä käytettyihin lähteisiin.

No joo, mutta ***tana kun kaikki varastetaan, mitä irti lähtee
Kopiokonetutkijoita taitavat olla
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -21
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -4
Tukholma
Puolipilvistä ja poutaa -11
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

19:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

9,855-1,30 %-0,13

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949