Kirjaudu ▼
 

70 miljoonaa dollaria ei riittänyt pankkiirille

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
70 miljoonaa dollaria ei riittänyt pankkiirille
70 miljoonan dollarin vuositulot eivät riittäneet amerikkalaiselle investointipankkiirille.
Investointipankki Goldman Sachsin johtajistoon kuulunut Mark McGoldrick on jättänyt tehtävänsä. Wall Street Journalin mukaan McGoldrickin eron taustalla on hänen pettymyksensä 70 miljoonan dollarin vuosituloihinsa.
Lauri Holappa
19.8.2007 18:03
21

Lempinimellä "kultasormi" tunnettu Mark McGoldrick työskenteli Goldman Sachsin puolisalaisen erityistoimintaryhmän johtajana. Ryhmä vastasi yrityksessä mitä erikoisimmista operaatioista. Se osti ja myi muun muassa thaimaalaisia autolainoja, amerikkalaisia matkustajalentokoneita sekä korealaisen viinamerkin.

Wall Street Journalin mukaan McGoldrickin ryhmä oli erittäin menestyksekäs. Esimerkiksi merkittävä osa Goldman Sachsin viime vuoden tuloksesta on erityistoimintaryhmän riskioperaatioiden ansiota. 

Lehti kertoo McGoldrickin tehneen säännöllisesti 21-tuntisia työpäiviä. Tämä oli välttämätöntä, koska hän halusi ohjata ryhmänsä toimintoja kolmella eri aikavyöhykkeellä saman vuorokauden aikana.

McGoldrick turhautui työnsä rasittavuuteen. Hän ehti sairastua vakavaan keuhkoputkentulehdukseen, joka oli seurausta jatkuvasta lentomatkailusta.

Työnsä Goldman Sachsilla McGoldrick jätti vasta turhauduttuaan ansiotasoonsa. Wall Street Journalin mukaan McGoldrick oli vaatinut ryhmälleen yli 1,2 miljardin dollarin bonuksia. Pankin johto suostui kuitenkin myöntämään sille "vain" 500 miljoonan dollarin bonuksen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

McGoldrick oli eräs Goldman Sachsin parhaiten palkatuista johtajista. Viime vuonna hän ansaitsi noin 70 miljoonaa dollaria – lähes 20 miljoonaa dollaria pankin toimitusjohtajaa enemmän.

Palkkaerimielisyydet johtivat McGoldrickin eroon aiemmin tänä vuonna. Wall Street Journalin mukaan hän suunnittelee tällä hetkellä oman hedge-rahaston perustamista.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Seitkyt milliä ei ole mitään verrattuna huippu Fund Managereihin, kuten Math Simonsiin joka tienasi $1700 Miljoona ja Kenneth Griffiniin joka takoi $1400 miljoonaa vuonna 2006.
Become a Fund Manage 19.8.2007 18:16

Anonyymi
Aika persaukinen kaveri
Ruma Kaitala 19.8.2007 18:17

Anonyymi
Se joka tuo multimiljoonia myos tienaa multimiljoonia. Mutta tastahan tulee ihan mieleen, etta ihminen tuo fund managerin sitten loppujen lopuksi on miljoonineen (tyo rasitti, eika maksanut tarpeeksi)
niinpa 19.8.2007 18:37

Anonyymi
Kuka on niin korvaamaton että omistajien kannattaa maksaa yli 1 milj euroa vuodessa.
Taitaa olla että johtajat vedättää keskenään palkkoja taivaisiin.
Sijoittaja 19.8.2007 19:38

Anonyymi
Taitavia kavereita, ei siinä mitään.

Mutta mitä he tekevät rahoillaan, kun kirjaimellisesti kaikki aika kuluu sen hankkimiseen?

No, voihan sitä siirtyä erityisen leppoisille eläkepäiville sitten, kun siltä tuntuu, mutta sekin tuntuu epäuskottavalta vaihtoehdolta. Jos jaksaa tehdä töitä kaiken valveillaoloajan, täytyy kyseessä oli vahva riippuvuus kyseiseen toimintaan.

Kuinka kyseinen yksilö pystyisi yhtäkkiä levätä laakereillaan..
2200 EUR/kk - jipii! 19.8.2007 20:04

Anonyymi
Ihan ok tuntiliksa, vaikka tekisi joka ikinen päivä 21 tuntia töitä. Tulee silti yli 9000¬ tuntiliksaksi. :) Toiset vaan osaa rahanteon ja toiset ei. :D
RR 19.8.2007 20:26

Anonyymi
Aika köyhä ja kipiä kaveri :)
Hekuli 19.8.2007 20:40

Anonyymi
Ahneudella ei ole mitään rajaa. Malttia,Malttia palkkapyynnöissä..
Pörssissä aina joku häviää...voittajiin varmasti kuuluu meklarit ja sisäpiirit...todennäköisesti tulossa kaikkien aikojen kupla ja kupru kenelle jää mustapekka???
Wokki-pannu 19.8.2007 21:01

Anonyymi
Suuri osa häviää johonkin rahat katoaa.Kelle musta pekka näppeihin jää en se ole mää.Häh häh hää.... Terv. Mark kultasormi.
Wokki-pannu 19.8.2007 21:07

Anonyymi
En minäkään olisi tyytynyt mokomiin suolarahoihin.
helanes 19.8.2007 21:07
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä