Seitsemän seikkaa, joista pääjohtaja Liikanen vaikeni

Eduskunnan talousvaliokunta kuuli perjantaina Suomen Pankin (SP) pääjohtajan Erkki Liikasen selonteon euromaiden keskuspankin EKP:n ja samaan eurojärjestelmään kuuluvan Suomen Pankin toteuttamista ja valmistelemista kriisitoimista.

Nyt talousvaliokunnassa muun muassa Suomen Pankin toimia valvovat kansanedustajat tietävät, mitä EKP ja SP ovat tehneet, mitä ne aikovat tehdä, mikä on toimien tarkoitus ja mitä EKP ja SP uskovat niillä saavansa aikaan.

Sen sijaan talousvaliokunnan jäsenet sen enempää kuin muutkaan kansanedustajat eivät tiedä, että rahaviranomaisten toimilla on myös tahattomia sivuvaikutuksia eivätkä sitä, minkälaisia nuo pääosin haitalliset sivuvaikutukset ovat.

Tai ainakaan kansanedustajat eivät kuulleet rahakokeiden haitoista pääjohtaja Liikasen kuulemisessa.

Sekin jäi pääjohtajalta selostamatta, että harjoitetun rahapolitiikan haitalliset sivuvaikutukset ovat todennäköisesti suurempia ja pitkävaikutteisempia kuin tavoiteltavat tai varsinkaan saavutettavat edut.

Mikä näkyy ja mikä
jää näkymättömiin?

EKP:n kriisin mittaan toteuttamat poikkeustoimet niin kuin vasta valmisteilla olevat uudetkin kriisitoimet ovat ennen kokeilemattomia keinoja. Ne ovat sananmukaisesti rahapoliittisia kokeita, joiden vaikutukset selviävät kokeiden edetessä ja niiden jälkeen.

Pääjohtaja Liikanen on EKP:n rahapoliittisista toimista päättävän neuvoston jäsen, ja hän on antanut tukensa EKP:n kriisitoimille. Ainakaan hän ei ole arvostellut toimia julkisesti – eikä hän tehnyt näin perjantaina eduskunnassakaan.

Koska Liikanen on itse yksi EKP:n poikkeustoimien päättäjistä eikä keskuspankkitoimien riippumaton tarkkailija, on hänen selontekonsa ennemmin yksipuolisen suopea kuin tasapainoinen saati kriittinen tarkastelu.

Niinpä Taloussanomat täydentää pääjohtaja Liikasen katsausta kertomalla, mitä joukko keskuspankin "virallisesta totuudesta" riippumattomia ekonomisteja arvioi kriisiaikaisen rahapolitiikan sivuvaikutuksista.

Liikanen kertoi eduskunnalle EKP:n toimista sen, mikä näkyy. Taloussanomat kertoo jo 200 vuotta sitten vaikuttaneen ranskalaisekonomisti Frédéric Bastiat'n hengessä sen, mikä ei näy.

Näkymättömiä ja ääneen lausumattomia sivuvaikutuksia on ainakin seitsemää sorttia – joista yksikään ei ole suotuisa.

Lisää kevennystä
vaikka rajattomasti

Keskuspankkien toimilla voi toki olla "normaaleissakin" talousoloissa haitallisia sivuvaikutuksia, kuten finanssi- ja velkakriisiä edeltäneen velkakuplan tuottamuksellinen paisuttaminen.

Mutta kriisitoimet ovat menneet vielä pidemmälle tuntemattomalle maaperälle.

Euroalueen EKP:n, Yhdysvaltain Fedin ja muiden maailman keskeisten keskuspankkien rahapolitiikka on nyt keveämpää kuin milloinkaan aikaisemmin. Ohjauskorot ovat nolla prosenttia tai vain vähän yli nolla prosenttia.

Korkotaso ei ole ollut näin matala näin pitkään edes viime vuosisadan suursotien aikaan tai niiden jälkeen. Keskuspankkien taseet eivät ole koskaan olleet niin suuria kuin nyt eivätkä ne ole milloinkaan ennen paisuneet niin nopeasti kuin nyt.

Silti niin EKP kuin Fed ovat aiemmin tässä kuussa päättäneet keventää rahapolitiikkaa ja kasvattaa taseitaan entisestään – tarvittaessa vaikka rajoituksetta.

Kokeellisella rahapolitiikalla on useita hyviä tarkoituksia, joista pääjohtaja Liikanen kertoi talousvaliokunnalle. Hyvien tarkoitusten toteutuminen on kuitenkin epävarmaa. Haitat ovat varmempia.

Samoja virheitä mutta
suuremmalla voimalla

Yltiökevyen rahapolitiikan todennäköisistä tai jopa varmoista haittavaikutuksista ovat kriisin mittaan kirjoittaneet lukuisat sellaiset ekonomistit, jotka havaitsivat finanssikriisin merkit ja varoittivat liian keveän rahapolitiikan riskeistä hyvissä ajoin ennen kuin rytinä alkoi viitisen vuotta sitten.

Tähän tarkkanäköiseen joukkoon kuuluvat esimerkiksi analyysiyhtiö Lombard Street Researchin ekonomisti Leigh Skene, analyysiyhtiö GaveKal Researchin ekonomisti Charles Gave ja analyysijulkaisu Grant's Interest Rate Observerin päätoimittaja James Grant.

He ovat viime kuukausien raporteissaan toistuvasti varoittaneet lukijoitaan, kansainvälisiä suursijoittajia, keskuspankkien toistavan samoja virheitä kuin ennen kriisiä mutta entistäkin suuremmalla voimalla.

Huolensa keskuspankkitoimien tahattomista sivuvaikutuksista on esittänyt myös esimerkiksi talousjärjestö OECD:n kehitys- ja tutkimusyksikön johtaja William White.

Aiemmin Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n johdossa vuosia työskennellyt ja keskuspankkien toiminnan läpikotaisin tunteva White julkaisi elokuussa painavan keskustelupaperin kriisitoimien vaikutuksista – ja tahattomista sivuvaikutuksista.

Toisin kuin analyysiyhtiöiden raportit, Whiten tutkimuspaperi "Ultra Easy Monetary Policy and the Law of Unintended Consequences" (Äärikeveä rahapolitiikka ja laki tahattomista sivuvaikutuksista) löytyy verkosta.

Se on rajoitetun jakelun analyysiraportteja kohteliaampi mutta kenen tahansa luettavissa – pääjohtaja Liikanen ja kansanedustajat mukaan luettuna.

Ilmaista rahaa ja
zombie-pankkeja

1) Ensimmäinen äärikeveän rahapolitiikan haitallinen sivuvaikutus on se, että ilmaista ja puoli-ilmaista rahaa pankkijärjestelmään syytämällä keskuspankit antavat keinotekoisesti lisää elinaikaa ja -tilaa sellaisille ylivelkaisille pankeille, liikeyrityksille, ja valtioille, jotka eivät muuten selviäisi veloistaan.

Näin keskuspankit keinotekoisesti vahvistavat talouden heikoimpia ja suorastaan elinkelvottomia osia, kuten niin sanottuja zombie-pankkeja, ja samalla heikentävät talouden terveitä osia, kuten vakavaraisuudestaan huolen pitäneitä pankkeja ja tuottavimpia liikeyrityksiä.

2) Toinen haitallinen sivuvaikutus on, että ylivelkaisten valtioiden ja pankkien keskuspankeilta suoraan ja epäsuorasti saama rahoitustuki heikentää niiden tarvetta rahoitusasemansa ja taloutensa saattamiseen kestävälle tolalle.

GaveKalin Charles Gave kuvaa näitä kahta vaikutusta toteamalla, että näin EKP ja muut keskuspankit siirtävät mittavassa määrin voimavaroja yhteiskunnan ja talouden uutta hyvinvointia tuottavasta osasta vanhaakin hyvinvointia tuhlaavaan osaan.

Talouden mittarit
sekaisin tai rikki

3) Kolmas ultrakeveän rahapolitiikan haittavaikutus on, että pankkijärjestelmään tulvivaa tuoretta rahaa päätyy pankkien ja niiden ulkopuolisen niin sanotun varjopankkijärjestelmän kautta kyseenalaisiin tai suorastaan kelvottomiin sijoituskohteisiin.

Näin käy sitä varmemmin mitä kauemmin ja mitä kehnommaksi keskuspankkien nollakorkopolitiikka ahdistaa pankkien perinteisen luotonannon kannattavuutta.

Luotonannon tilalle tulee uutta ja entistä riskipitoisempaa mutta taseen ulkopuolista rahoitustoimintaa, jolloin taseriskit näyttävät supistuvan mutta järjestelmäriskit kasvavat. Aivan niin kuin ennen finanssikriisiä.

4) Neljäs keskuspankkien aikaan saama haitta on markkinaehtoisen hintamekanismin häiriintyminen talouden tärkeimmästä hinnasta, rahan hinnasta eli korosta lähtien.

Talouden tärkeimmät hinnat ovat keskuspankkien ohjauksessa tai niiden määräämiä eivätkä enää aitoja markkinahintoja. Samalla markkinahintojen talouden kunnosta ja näkymistä välittämä tieto on menettänyt merkityksensä.

Talouden painemittarit ovat rikki, kun tärkeimmät hinnat eivät kerro markkinatoimijoiden tulevaisuuden odotuksista vaan keskuspankkien toimista ja niihin liittyvistä veikkauksista.

Ilmaisen rahan
maksavat säästäjät

5) Viides äärikeveän rahapolitiikan aiheuttama vakava haitta on negatiivisen reaalikoron aikaan saama laajamittainen tulon- ja varallisuudensiirto kaikilta yhteiskunnan säästäviltä osapuolilta kaikille velkaisille osapuolille.

Tämän tulonsiirron kärsijöitä ovat esimerkiksi pahan päivän varalle säästöjä koonneet kotitaloudet mutta myös eläketurvasta vastaavat eläkelaitokset.

Eniten tästä säästöjen reaalituoton ja -arvon heikkenemisestä kärsivät varovaisimmat säästäjät, eivät suinkaan riskisijoituksillaan keskuspankkien raharuiskeista rikastuvat keinottelijat.

6) Kuudes nollakorkojen ja muiden tukitoimien haittavaikutus on niiden synnyttämä ja voimistama niin sanottu moral hazard, moraalikato. Tämä tarkoittaa oman edun tavoittelua muiden kustannuksella – ja on LSR:n Leigh Skenen mukaan väistämätöntä, kun jaossa on tyhjästä tempaistua ilmaista rahaa.

Eniten keskuspankkien "rahan painamisesta" voivat "vetää välistä" ne, jotka ovat "painokoneiden" tuntumassa tai itse osallisia "painotuoreen" rahan jakelussa, kuten rahakeskusten suurpankit ja niiden johtajat sekä suurimpien vipurahastojen kaltaiset keinottelijat.

Sama harvojen hyöty korostuu ilman aktiivista välistävetoakin, kun keskuspankkien raharuiskeet hakeutuvat suurpankkien ja keinottelijoiden kautta ennemmin finanssi- kuin reaalitalouteen.

Uutta rahaa pakkautuu osake- ja hyödykepörsseihin, joiden kurssinousu kasvattaa ennestäänkin vauraimman vähemmistön hallussa olevan finanssivarallisuuden arvoa. Kaikkia muita sitävastoin esimerkiksi polttoaineiden ja ruoan kallistuminen haittaa.

Löysää lainarahaa
ja uusia hintakuplia

7) Kokeellisen rahapolitiikan seitsemäs tahaton ja pääosin haitallinen sivuvaikutus on yltäkylläisen ja yltiöhöllän lainarahan ikiaikainen taipumus ennemmin synnyttää uusia kuplia ja tuottamattomia yli-investointeja kuin ohjautua tuottoisiin investointeihin.

Näin tapahtuu parasta aikaa ja täyttä päätä esimerkiksi useimpien "vahvojen" euromaiden asuntomarkkinoilla. Moni asuntokuplalta tai sellaisen puhkeamiselta toistaiseksi välttynyt euromaa on yltiökeveän rahapolitiikan "ansiosta" menossa kohti kuplavaihetta.

Hullunhalvat asuntolainat ylläpitävät ja nostavat asuntojen hintoja, mikä hyödyttää myyjiä mutta haittaa ostajia. Ani harva vain myy, joten todellisia hyötyjiä on harvassa. Useimmille muille hintojen nousu tietää lisävelkaantumista.

Näin keskuspankit heikentävät aiheetonta velkaantumista ruokkimalla muuhun kulutukseen ja tuottaviin investointeihin käytettävissä olevia tuloja ja säästöjä – ja aiheuttavat haittaa kansalaisten suurelle enemmistölle ja välillisesti koko taloudelle.

Frédéric Bastiat olisi epäilemättä kyennyt laatimaan vielä kattavamman luettelon keskuspankkitoimien näkymättömistä vaikutuksista, mutta ainakin nämä seitsemän seikkaa puuttuivat pääjohtaja Liikasen selonteosta.