Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä

Euroopan suurimpien pörssipankkien arvonkehitystä seuraava Stoxx Europe 600 Banks -osakeindeksi käväisi toistaiseksi korkeimmassa arvossaan vuoden 2007 toukokuussa eli jokseenkin tasan viisi vuotta sitten.

Sen jälkeen pankkeja ja toki muutakin taloutta on koetellut toinen toistaan viheliäisempiä vitsauksia Lehman Brothersin kaatumisesta Kreikan ja muiden ylivelkaisten eurovaltioiden rahoituskriisiin.

Seuraavaksi rahaliitto uhkaa revetä – ja sitten tulevat kai vielä heinäsirkat.

Viisi vuotta sitten ennen kaikkia näitä vitsauksia Euroopan suurpankkien yhteenlaskettu markkina-arvo oli melkein 2 700 miljardia euroa. Eipä ole enää.

Huipusta alkoi rujo kurssilasku, joka on polttanut poroksi melkein 80 prosenttia pankkien arvosta. Euroopan suurimpien pankkien markkina-arvo on enää vähän yli 600 miljardia euroa.

Samaan aikaan Euroopan velkakupla on jatkanut paisumistaan. Siitä ovat pitäneet talousviranomaiset huolen estämällä jo pilaantuneitakin luottoja muuttumasta tappioiksi. Tämä on maksanut yhtä paljon kuin kurssilaskussa on palanut rahaa.

Tukimiljardit kuitenkin kasvattavat tappioiden lopullista määrää ennemmin kuin estävät niitä toteutumasta. Näin Euroopan hidastettu pankkikriisi pitkittyy ja pahenee.

Kolme pakollista keinoa
velkakriisin katkaisuun

Suurin osa eurooppalaisesta velasta on tavalla tai toisella peräisin pankkien taseista. Siksi vakava velkakriisi on väistämättä myös pankkikriisi. Osakemarkkinoilla pankkien osakkeilla kauppaa käyvät sijoittajat tietävät tämän.

Sijoittajat tietävät senkin, että luottotappiot syövät täydellä painollaan pankkien taseen perustana olevaa omaa pääomaa. Ja sen, että kriisi ei hellitä ennen kuin tappiot on kärsitty ja pankkien taseet taas kunnossa.

Velkakriisin ja pankkikriisin yhteyden tietää myös analyysiyhtiö Lombard Street Researchin veteraaniekonomisti Leigh Skene.

Hän kiteyttää kolme välttämätöntä keinoa velkakriisin katkaisemiseksi ja uuden talouskasvun alulle saattamiseksi:

1) Huonolaatuisen velan kasvattaminen on katkaistava.

2) Vanhat huonot velat on kirjattava pois päiviltä ja kärsittävä tappioina.

3) Pankit on pääomitettava uudelleen.

Euroopan talousviranomaiset eivät ole noudattaneet yhtäkään Skenen nyrkkisäännöistä eivätkä varsinkaan niitä kaikkia.

Sen sijaan Euroopan päättäjät ovat yrittäneet taltuttaa liian suurista veloista syttynyttä kriisiä yhä suuremmin velkamäärin ja "heittämällä suuret määrät hyvää rahaa huonon perään". Samoin tappiot ovat kärsimättä ja pankit pääomittamatta.

Skene arvioikin, että Euroopan kriisitoimet toimivat tarkoitustaan vastaan. Ne eivät ole kriisin ratkaisu vaan ennemmin pitkittävät piinaa ja kasvattavat lopullisten tappioiden määrää.

Mutta kuinka suuriksi tappiot paisuvat? Yksi arvio löytyy osakemarkkinoilta.

Kurssilasku kertoo
pankkien tappioriskeistä

Osakemarkkinoiden osumatarkkuudesta voi olla monta mieltä, mutta epäilemättä osakkeilla kauppaa käyvät sijoittajat ainakin yrittävät parhaansa saadakseen selkoa kulloisistakin talous- ja tulosnäkymistä.

Pankkiosakkeilla kauppaa käyville sijoittajille noiden näkymien selvittäminen on ainakin viisi viime vuotta tarkoittanut velkakuplan ja nyttemmin myös velkakriisin vaiheiden vainuamista.

Samat viisi viime vuotta tuo vainu on ollut varsin hapan. Velkakriisiin ja muiden vitsausten aiheuttamat tulonmenetykset ja suoranaiset tappiot ovat aiheuttaneet pankkiosakkeiden omistajille yhteensä noin 2 000 miljardin euron kurssitappiot.

Tuon kurssitappion verran velkakriisin jo toteutuneet ja yhä kirjaamatta taseissa piilevät todennäköiset luottotappiot ja muut menetykset ovat jo sulattaneet pankkien arvoa.

Sattumoisin pankkien markkina-arvon lasku on samaa mittaluokkaa kuin karkeat arviot Euroopan velkakriisistä mahdollisesti koituvista tappioista.

On makuasia, pitääkö pankkien roimaa kurssilaskua ja osakkeenomistajien kärsimiä tappioita onnettomuutena vai peräti oikeutena ja kohtuutena. Tulkinnasta riippumatta pankkien kurssitappiot ovat kuitenkin toteutunut tosiasia.

Kannettu vesi
ei kaivossa pysy

Euroopan suurpankit ovat osakekurssien perusteella nyt suunnilleen yhä pahassa jamassa kuin ne olivat viime syksyn ja vuoden 2009 alun paniikkiviikkoina.

Siitä huolimatta, että talousviranomaiset ovat ammentaneet pankkien tueksi suoraa ja epäsuoraa tukea suunnilleen saman verran tai jopa enemmän kuin kurssilasku on hävittänyt pankkien markkina-arvosta.

Lombard Streetin Leigh Skenen mukaan jo yli 2 000 miljardiin euroon nousseet tukitoimet ovat suurimmaksi osaksi olleet kuin köydellä työntämistä, ja suoremmin sanottuna rahan haaskaamista.

Tukimiljardit eivät ole vakauttaneet taloutta, eivätkä ne ole palauttaneet markkinoiden luottamusta. Tästä kertoo pankkiosakkeiden painuminen yhä alemmas.

Luottamuksen heikkenemisestä kertoo myös talletuspako, joka näyttää kiihtyneet erityisesti Kreikasta. Yksityisen pääoman uusista karkuhaluista on merkkejä muissakin kriisimaissa Espanjaa ja Italiaa myöten.

Skene ei usko tukitoimien palauttavan luottamusta Eurooppaan tai pankkeihin kuin hetkellisesti. Ehkä hän tuntee vanhan suomalaisen kansaviisauden: "ei kannettu vesi kaivossa pysy".

Valtiot ja pankit
velkariippuvaisia

Lombard Streetin Leigh Skenen mukaan euromaiden keskuspankin EKP:n toteuttamat noin tuhannen miljardin euron tukitoimet ovat hyvä huono esimerkki kriisitoimien tahattomista mutta haitallisista sivuvaikutuksista.

EKP tarjosi pankeille viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa erittäin suuren määrän peräti kolmen vuoden mittaista keskuspankkirahoitusta lievittääkseen rahamarkkinoiden jännitteitä.

Toimi näyttikin aluksi tepsivän. Rahamarkkinoiden riskimittarit rauhoittuivat, eikä yhtään isoa pankkia kaatunut, kuten viime syksynä moni pelkäsi.

Mutta ei EKP:n kolmivuotinen LTRO-rahoitus ehkä sittenkään ollut täydellinen täysosuma. Ainakaan sen markkinoita rauhoittava vaikutus ei kestänyt kovin pitkään, ja osa haittavaikutuksista on vielä piileviä.

Skene huomauttaa, että suurin osa ylimääräisestä keskuspankkirahasta meni joko kriisivaltioiden velkakirjoihin tai pankkien ylimääräisiin keskuspankkitalletuksiin. Näin rahoitus vahvisti ennestäänkin ongelmallista pankkien ja ylivelkaisten valtioiden kohtalonsidettä tai sitten tuoreella rahalla ei ollut lainkaan tarvetta.

EKP:n tarjoamat miljardit menivät suurimmaksi osaksi vanhojen, jo kehnoiksi osoittautuneiden luottojen jälleenrahoitukseen, mutta eivät uuden taloudellisen toimeliaisuuden rahoittamiseen oikeina asiakasluottoina.

Skenen mielestä on jokseenkin väistämätöntä, että maksukyvyttömien valtioiden ja heikoimmillaan niin ikään maksukyvyttömien pankkien keskinäinen takausten ja velkarahoituksen ketjukirje katkeaa. Silloin viimeistään puhkeaa myös velkakupla.

Siedettävä velkamäärä
viimeksi 1990-luvulla

Saksalaispankki Deutsche Bankin luottomarkkinoiden analysointiin erikoistunut strategi Jim Reid on analyytikoineen arvioinut, että Euroopan velkamäärä oli viimeksi "siedettävä" noin 15–20 vuotta sitten.

Johtopäätös on selkeä mutta hieman hämmentävä: Eurooppa on ollut ehkä jopa 20 viime vuotta velkakuplassa eri kehitysvaiheineen. Samassa jamassa on ollut toki myös Yhdysvaltain niin kuin useimpienkin muidenkin länsimaiden talous.

Japani koki oman velkakuplansa noin 20 vuotta aiemmin, Kiina tulee kovaa vauhtia perässä, mutta hieman myöhässä.

Reid määrittelee "siedettävän" velkamäärän laskemalla yhteen julkisen talouden ja rahoitusalan kaikki velat sekä suhteuttamalla ne 90 prosenttiin kansantalouden vuotuiseen kokonaistuotannon määrästä.

Tuota suurempi velkamäärä on hänen mukaansa omiaan haittaamaan talouskasvua ja aiheuttamaan haitallista epävakautta. Samaan 90 prosentin velkarajaan ovat aiemmin päätyneet nimekkäät yhdysvaltalaistutkijat Kenneth Rogoff ja Carmen Reinhart.

Nyt esimerkiksi Euroopan velkaisuusaste on Reidin laskutavalla kaksin verroin suurempi tai vielä suurempi kuin "siedettävä" määrä olisi.

Viiden kriisivuoden perusteella Reid varoittaakin erittäin pitkäkestoisesta pankki- ja velkakriisistä. Talouden velkamäärä on vasta juuri ja juuri lakannut kasvamasta, eikä kunnon kasvustakaan ole ollut apua velkamäärän supistamiseksi.

Sattumoisin Euroopan pankkiosakkeet ovat jo painuneet samoihin lukemiin kuin ne olivat liki 20 vuotta sitten juuri ennen velkavetoisen eurokuplan huimaa paisumista. Mutta velkakuplan tyhjeneminen ei ole kunnolla edes alkanut.