Kirjaudu ▼
 

Näitäkään "yllätyksiä" EVM-sopimus ei kerro

Heini Karjanmaa
Näitäkään "yllätyksiä" EVM-sopimus ei kerro
Euroopan vakausmekanismin EVM:n jäsenyys on Suomen valtion kalleimpia ulkomaisia sitoumuksia vuosikymmeniin. Silti eduskunta näyttää valmistautuvan päätökseen vailla täyttä tajua talousvaikutuksista. Taloussanomat tuo kortensa kekoon kiinnittämällä huomiota kahteen yhä käsittelemättä jääneeseen seikkaan. Näiden "yllätysten" arvo on miljardeja euroja – ja kesto ikuiset ajat.
Jan Hurri
22.4.2012 06:05
310

Euroopan vakausmekanismi EVM on tarkoitus perustaa ensi heinäkuun alussa. Siihen mennessä Suomen ja muiden eurovaltioiden on parlamenteissaan hyväksyttävä asiaa koskeva valtiosopimus.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Suomen valtiolle tämä sopimus on vuosikymmeniin suurimpia maksusitoumuksia ja voi olla talousvaikutuksiltaan jopa valtion tähän mennessä kallein yksittäinen sopimus.

Eduskunta on käsitellyt EVM-sopimusta kaikissa keskeisissä valiokunnissaan. Käsittely on ollut pykälien puolesta perusteellista, eduskunta on esimerkiksi saanut sopimuksen perustuslailliseen puntarointiin apua eturivin valtiosääntöoppineilta.

Sitä vastoin EVM-sopimuksen talousvaikutusten puntaroinnissa näyttää jääneen kaksi tärkeää seikkaa vähemmälle huomiolle – tai jopa tyystin huomiotta.

Rahoitusmarkkinoihin ja rahoitustoimiin perehtyneille nämä yhä käsittelemättä jääneet EVM-jäsenyyden piirteet ovat itsestään selviä. Eduskunnalle ilmeisesti eivät.

Ne kuuluvat sopimuksen epäsuoriin mutta silti tärkeisiin piirteisiin, joiden vaikutukset voivat maksaa miljardeja euroja – ja kestää ikuisia aikoja.

Montako kertaa
tämä on yllätys?

Ensimmäinen huomiotta jäänyt EVM-sopimuksen vaikutus toistaa aiemmin ERVV-sopimuksen (Euroopan rahoitusvakausväline) yhteydessä eduskunnan jo kertaalleen pahanpäiväisesti säpsäyttäneen "yllätyksen".

Jokaiseen rahoitussitoumukseen liittyy aina pääoman lisäksi myös korko. Sen huomiotta jättäminen on yhtä kuin silmien sulkeminen tosiasioilta.

ERVV-sopimuksessa eduskunnalle oli yllätys, että Suomi sitoutui takaamaan ERVV:n varainhankinnan erikseen euromääräisenä määritellyn nimellispääoman lisäksi myös osansa kaikista ERVV:n varainhankinnan kustannuksista, kuten koroista.

Vasta perusteilla olevan EVM:n rahoituksessa Suomen ja muiden euromaiden asema on toisenlainen kuin ERVV:ssä, mutta se ei säästä Suomea rahoituskustannuksilta.

ERVV:ssä Suomi takaa ERVV:n rahoituskustannuksia, EVM:ssä Suomi maksaa pääomaa – ja joutuu näin ollen maksamaan vastaavasti omia rahoituskustannuksiaan.

Näissä velkatalkoissa Suomi ei pääse rahoituskustannuksista yli eikä ympäri – muuten kuin maksamalla. Tämä näyttää EVM:n käsittelyssä unohtuneen.

Suomella ei ole näitä
rahoja kellarissa

Suomen valtion on tarkoitus maksaa osansa EVM:n pääomasta. Ensi alkuun Suomen osuus EVM:n niin sanotusta maksetusta pääomasta on 1,44 miljardia euroa.

Lisäksi Suomelle on määrätty 11,14 miljardin euron osuus niin sanotusta vaadittaessa maksettavasta takuupääomasta. Yhteensä Suomi sitoutuu maksamaan 12,58 miljardia euroa.

Tämä on Suomen osuus EVM:n kokonaispääomasta, joka on ensi alkuun 700 miljardia euroa mutta voi milloin tahansa muuttua euromaiden yksimielisellä päätöksellä.

Suomen valtiolla ei ole EVM:lle luvattavaa summaa esimerkiksi valtion rahoitushuoltoa hoitavan Valtiokonttorin kellarissa, vaan summa on lainattava rahoitusmarkkinoilta.

Moinen rahoitustoimi ei ole mahdollinen ilman rahoituskustannuksia.

Eurovaltiot perustavat EVM:n pysyväksi, joten myös pääoman rahoittamisesta koituvat rahoituskustannukset ovat pysyviä.

ERVV on virallisen laatusanan mukaan "väliaikainen", vaikka voi nykyisten sopimusten perusteella jatkaa toimintaansa vuoden 2060 loppuun. Ilmeisesti "pysyvä" EVM on siis ainakin tuota pitkäaikaisempi – ja kirjaimellisesti tulkiten ikuinen.

Sananvapaus
ja laskukone

Tulevaisuuden rahavirtojen, kuten lainan korkokustannusten, arvioimiseen on vakiintunut menetelmä, niin sanottu nykyarvolaskelma. Kyse ei ole ennustamisesta tai korkojen arvailusta vaan laskutoimituksesta.

Olisi kohtuutonta arvostella eduskuntaa tai EVM-sopimuksen valmistelijoita siitä, että Suomen valtiolta vaadittavia markkinakorkoja ei ole ennustettu ikuisiksi ajoiksi tulevaisuuteen.

Sitä vastoin EVM-sopimuksesta koituvien rahoituskustannusten arvioimiselle nykyarvolaskelman avulla ei pitäisi olla esteitä.

Mikään ei ainakaan estä Taloussanomia arvioimasta asiaa. Sananvapaus ja laskukone riittävät; atk helpottaa tehtävää mutta ei ole välttämätön.

Nykyarvolaskelman avulla on mahdollista arvioida, mikä on hamassa tulevaisuudessa saatavien tai maksettavien rahasummien tämän päivän arvo – nykyarvo.

Laskelma ottaa huomioon koron vaikutuksen, ja samalla se tarjoaa mahdollisuuden arvioida tuon korkorasituksen määrää. Tarvittaessa vaikka ikuisilta ajoilta, niin kuin EVM-sopimus edellyttää.

Pelkistetty laskelma
mutta ei ennuste

Nykyarvolaskelma kertoo, että EVM-sopimuksen täyttämisestä koituu Suomelle ikuisilta ajoilta tämän päivän arvoon laskien jokseenkin sama määrä korkorasitusta kuin EVM-sopimuksen täyttämiseksi on pantava pääomaa likoon.

Varovaisuusperiaatteen mukainen arvio onkin, että jos Suomi selviää EVM:n pääomittamisesta "vain" 1,44 miljardilla eurolla, koituu siitä rahoituskuluineen kaksi kertaa tuon summan verran taakkaa valtion talouteen.

Suomen alkusijoituksen nykyarvo on näin laskien korkovaikutuksineen 2,88 miljardia euroa.

Jos sen sijaan EVM vaatii Suomelta "starttirahan" jälkeen myös koko takuupääoman eli yhteensä kaikki Suomen lupaamat 12,58 miljardia euroa, kasvaa kokonaistaakka nykyarvolaskelman rahoitusrasite mukaan luettuna 25,16 miljardiin euroon.

Tällaisia lukemia saa aikaan laskutoimitus, jossa ikuisiksi ajoiksi sovittujen kassavirtojen, kuten tässä tapauksessa korkomenojen, yhden vuoden kustannus jaetaan korkokannalla (korkoprosenttia ilmaisevan luvun sadasosalla).

Tämä on yksinkertainen ja konstailematon tapa laskea tasaisena vuodesta toiseen loputtomiin jatkuvien kassavirtojen nykyarvo. Se antaa Suomen EVM-velvoitteen kokonaisrasituksesta karkean käsityksen, mutta ei sisällä korkoveikkausta eikä pyri muutenkaan ennustamaan tulevaa.

Iäisyyslainat olisi
helpompi oivaltaa

Helpointa EVM-rahoituksen poliittinen selittely ja miksei arviointikin olisi, jos valtio hakisi markkinoilta varta vasten tähän tarkoitukseen korvamerkittyä lainarahaa niin sanotuilla perpetuaali- tai ikuislainoilla.

Ne ovat lainoja, joilla ei ole eräpäivää eikä niiden pääomaa ole näin ollen milloinkaan tarkoitus maksaa takaisin. Niistä velallinen maksaa ja rahoittaja saa alkuperäisen lainapääoman siirron jälkeen ainoastaan lainaehtojen mukaisia korkoja.

Esimerkiksi Britannian valtiolla on edelleen liikkeessä 1800-luvun alkupuolella Ranskan kanssa käytyjen kalliiden sotien rahoittamiseksi liikkeeseen laskettuja niin sanottuja consol-velkakirjoja.

Niiden pääomaa ei ole pian 200 vuoteen lyhennetty punnan puntaa eikä niitä ole vastakaan tarkoitus kuolettaa. Sitä vastoin korkojen maksu on ollut alusta asti säntillistä ja toistunee vastakin ajallaan vuodesta toiseen.

Korkoja maksettava
vaikka pikavipeistä

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suomen valtiolla tuskin on mahdollisuutta Britannian ammoisten consol-lainojen kaltaiseen iäisyysrahoitukseen. Todennäköisemmin EVM-rahoitus on toteutettava osana valtion arkisempaa rahoitushuoltoa tavanomaisin velkakirjoin.

Pysyvästä EVM-sopimuksesta koituu silti pysyvä rahoitusrasite.

Vaikka valtio rahoittaisi EVM-pääomasijoituksensa kahden viikon mittaisilla pikavipeillä, olisi niitä uusittava kahden viikon välein niin kauan kuin järjestelyä on tarkoitus ylläpitää. Tahtoo sanoa pysyvästi eli ikuiset ajat.

Pikavippien ja muidenkin määräaikaisten lainojen uusimista ja korkojen maksamista on jatkettava aivan samat ikuiset ajat, joiden verran ikuislainoillakin olisi korkojen maksamista jatkettava.

Vai onko tämäkin
hyvä bisnes?

Rahoituslaskelma menee uusiksi ja valtion rahoitusrasite muuttuu tässä esitettyä keveämmäksi, jos EVM-sopimuksesta alkaa koitua pelkkien kulujen lisäksi myös tuottoja. Vastaavasti laskelma rasittuu lisää, jos hankkeesta koituu tappiota.

Korkomenot eivät katoa millään ilveellä, mutta valtion rahoitusasemaan EVM:stä koituva rasite kevenee ja rahavirta voi teoriassa jopa muuttaa suuntansa, jos EVM alkaakin kesken kaiken tuottaa voittoa.

Tuskin eduskunnan kuitenkaan kannattaa luvata Suomen miljardeja EVM:lle siinä toivossa, että tämäkin on "hyvä bisnes" niin kuin parin vuoden takaisten Kreikka-lainojen piti olla.

Perustellumpaa lienee varautua täysimääräisiin kustannuksiin ja jopa pääoman menetyksiin. Jos rahaa varautumisesta huolimatta palautuukin kotimaahan, olkoon se odottamaton ja sitäkin iloisempi käänne.

Moisen yllätyskäänteen varaan tätä "EVM-sijoitusta" tuskin kannattaa perustaa, onhan EVM:n ainoa tarkoitus rahoittaa toivottoman ylivelkaisia ja jo maksukykynsä menettäneitä valtioita tai näiden vastuulla olevia konkurssikypsiä pankkeja.

EVM:llä on oma tarkoituksensa, mutta se ei missään tapauksessa ole Suomen kaltaiselle pääoman sijoittajalle ja rahoituksen takaajalle erityisen "hyvä bisnes".

Toinen "EVM-yllätys"
ehkä vielä tärkeämpi

Se toinen EVM-sopimuksesta samoin kuin sopimusta selostavista virallisista tietoiskuista pois jäänyt "yllätys" voi olla kiusallisempi ja jopa tärkeämpi kuin korkojen vaikutus.

Tämä toinen "yllätys" on poliittisesti epähieno puheenaihe, jonka puntarointi on ilmeisesti ollut eduskuntaa neuvoneille valtiosääntöoppineille ja virkakunnalle mahdoton ääneen puitavaksi.

Taloussanomia sitä vastoin ei mikään estä tätäkään aihetta käsittelemästä. Tähän riittävät sananvapaus ja taloustilastot. Taas atk helpottaa, mutta enemmän apua on vanhanaikaisesta arkitodellisuuden tajusta.

Kyse on Suomen EVM-sopimuskumppaneiden luotettavuudesta tai sen puutteesta – ja miten se mahdollisesti vaikuttaa Suomen taloudelliseen asemaan.

Ovatko muut eurovaltiot sellaisia luotettavia ja vilpittömiä sopimuskumppaneita, jollaisten kanssa on paikallaan allekirjoittaa korkovaikutuksineen ensi alkuun 25 miljardin euron pääomalupaus pahaa aavistamatta ja hyvässä uskossa?

Tämän kysymyksen ääneen lausuminen on epähienoa mutta välttämätöntä. Vastaus ei ole vain epähieno vaan voi vaikuttaa suorastaan epäkohteliaalta.

Vuosien kokemus
sopimusrikkeistä

Suomi valmistautuu solmimaan vuosikymmeniin arvokkaimman kansainvälisen taloussopimuksensa suoraan sanottuna epäluotettavien sopimuskumppaneiden ja paatuneiden sopimusrikkureiden kanssa.

Koko kriisin keskeiset ainekset ja lopulta koko velkaliemi on kriisimaiden ja niitä rahoittaneiden suurten jäsenmaiden lukuisin sopimusrikkomuksin kokoon keittämä.

Kriisimaat eivät olisi saaneet ottaa liian paljon velkaa eivätkä rahoittajamaat olisi saaneet antaa pankkiensa ottaa kriisimaissa liian suuria riskejä. Kriisimaiden rahoittajamaat ovat Saksaa myöten itsekin rikkoneet yhdessä sovittuja velkarajoja.

Euroaluetta painaa polvilleen liian suuri velkamäärä, jollaista ei olisi kertynyt kokoon ilman vuosikausia estoitta jatkuneita sopimusrikkomuksia ja ilman ylivelkaantumista voimistanutta tuottamuksellista talous- ja rahapolitiikkaa.

Suomi on toistaiseksi ani harvoja euromaita, jotka eivät ole ennen kriisiä tai edes kriisin aikana rikkoneet euromaiden yhteisiä velka- ja alijäämärajoja. Suomi ei ole myöskään laiminlyönyt pankkiensa valvontaa.

Suomella riski maksaa
muidenkin maksuja

Kriisin kuluessa toteutettujen kriisitoimien keskeisiä piirteitä ovat yhä uusien ja yhä "pyhempien" sopimusten rikkominen, kiertäminen ja taivuttaminen. Tähän sopimusrikkomusten uuteen aaltoon Suomi ottaa toki itsekin osaa.

Euromaat eivät saisi ottaa vastatakseen toistensa velkoja, mutta juuri tästä on kriisitoimissa ollut tähän asti kysymys – ja juuri tähän tarkoitukseen Suomenkin olisi tarkoitus luvata taas uudet 12,58 miljardia euroa.

Kuinka nopeasti koko EVM:lle luvattava rahamäärä on pantava liikkeelle, voi olla enemmän muiden euromaiden eli sopimusrikkureina Suomea harjaantuneempien sopimuskumppaneiden kuin Suomen omassa päätösvallassa.

Suositus epäluuloisuuteen löytyy EVM-sopimuksen 9. artiklan 2. ja 3. kohtien ja 25. artiklan 2. kohdan vaikutuksista. Ne määrittelevät esimerkiksi sen, miten pääomaa on maksettava silloinkin, kun muut eivät maksakaan omaa osuuttaan.

Ne sisältävät erikseen ja varsinkin yhdessä vakavan varoituksen:

Suomen kaltainen muita kuuliaisempi sopimusten noudattaja ja muita auliimpi maksaja on suuressa vaarassa joutua maksamaan muidenkin laskuja. Tätä riskiä näennäisesti rajoittava 8. artiklan 5. kohta lienee sopimuksessa silmän lumeena.

Ja mitä enemmän Suomen piikkiin kertyy omaa tai muiden maksuosuutta, sitä suuremmiksi paisuvat myös rahoituskustannukset. Niitä on maksettava, kunnes muut maksavat velkansa ja Suomi saa rahansa takaisin – vaikka siihen kuluisi iäisyys.

Tagit analyysi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (310)


Anonyymi
erikoista että TS kutsuu näitä takuita ja euron vakaus nekanismi pääomaksi. kun itse asiassa se on kaivoon heitettyä rahaa.

pääoma tuottaa, kaivoon heitetty raha ei.

Voi surkeus näitä Suomen poliitikkoja (= EU:n palvojia), eivät ole kansalaiten asilla, eikä heillä näytä olevan ajattelukykyä
Alexius 22.4.2012 18:18

Anonyymi
"Jotenkin tässä on sellainen tunne, että jossain vaiheessa nämä sitoumukset suistavat Suomenkin talouskriisiin.
jeps"


Suomen sitoumukset tällä hetkellä ovat noin 30 miljardia eli siis mitä sitten jos ja kun tämä nykyinen laukeaa? Suomi on silloin pahemmassa jamassa kuin sodan jälkeen.
Revi siitä ennen kui 22.4.2012 18:24

Anonyymi
Minua kiinnostaa edelleenkin miksi esim Ruotsi sijoittaa IMF:iin, eikä EVM:iin?Onko korko parempi, takaisinsaanti turvatumpi? Muut edut?? Jotenkin näistä EU sisäisistä rahastoista tulee enemmänkin tulonsiirtomekanismin olo.Ja kaiken lisäksi kun ajattelee, että Saksan Merkelkin pyhästi lupasi Saksalasille, ettei suostu pankkitukiin ja sama asia toteutetaan nyt jaetulla mekanismilla- oilko niin etä IMF ei olisi suostunut Kreikan tukiin?Kriekan, jonka tukeminen on ollut elintärkeää Saksalle.
Kissanviikset 22.4.2012 18:45

Anonyymi
Mitä meidän päättäjien täytyisi tehdä, jos tästä

suosta noustaan, pitäisikö:
1)maahanmuuttoa supistaa niin paljon että sosiaalikulut ei nousisi korkealle.
2)puoluetuet pois kokonaan.
3)kansanedustajilta matkustus ynnä muita kuluja karsittava.
4)avustajat tekemään lyhennettyä työaikaa.
tai mitä oikeastaan kansanedustaja avustajalla tekee, he ovat itse pyrkineet eduskuntaan.
5)purettava hyväveli järjestelmä.
6)poliittiset nimitykset
7)ei toimeentulotukia ulkomaalaisille.
8)bonus järjestelmä valtionyhtiöistä.
tässä jokunen asia 22.4.2012 19:02

Anonyymi
Työeläkeyhtiöiden rahoilla on rahoitettu moninkertaisesti tarvittavat kauppa- ja toimistotilat. Nyt nämä tilat ovat kirjanpidossa moninkertaisti arvostettuina taseina. Moni kauppias maksaa ylivuokraa, vaikka ostajia ei juuri ole, eli konkursseja tiedossa.

Tästä kirjanpidollisesta sotkusta alkoi 1990 luvun katastrofi.

Ilmarisen Sailaksesta kuullaan vielä!
1990-luvun alku tois 22.4.2012 19:11

Anonyymi
Minua kiinnostaa edelleenkin miksi esim Ruotsi sijoittaa IMF:iin, eikä EVM:iin?Onko korko parempi, takaisinsaanti turvatumpi? Muut edut?? Jotenkin näistä EU sisäisistä rahastoista tulee enemmänkin tulonsiirtomekanismin olo.Ja kaiken lisäksi kun ajattelee, että Saksan Merkelkin pyhästi lupasi Saksalasille, ettei suostu pankkitukiin ja sama asia toteutetaan nyt jaetulla mekanismilla- oilko niin etä IMF ei olisi suostunut Kreikan tukiin?Kriekan, jonka tukeminen on ollut elintärkeää Saksalle.


Tarkkaan ottaen IMF:hän menee EVM:nkin ohi pesästä saamisillaan, jos homma kaatuisi mukkelis makkelis.

Tulonsiirtounionistahan juuri on kysymys. Suunta pohjoisesta etelään ja suureksi osin myös idästä länteen.
Skepsis 22.4.2012 19:39

Anonyymi
Kerropas, herra Hurri, mikä on vaihtoehto?

Suomi ei pärjää yksin globaalien taloussuhdanteiden ja pääomaliikkeiden puristuksessa.

Jos Suomi jäisi yksin EVM:n ulkopuolelle, niin sopimusta tulisi aika kova ikävä, kun seuraava myrsky iskee.
Kritiiikkiä ilman va 22.4.2012 19:40

Anonyymi
Olisiko asia näin. Katainen valtiovarainministerinä kävi viime syksynä ilman valtuuksia tekemässä brysselissä kriisirahastoihin menosopimuksen. Valtiopetos. Olli Rehn talous- ja yhdentymiskomissaarina halusi kaikki, jotka vain halusivat EUn ja Euroon? On äijällä kanttia vaatia suomen mukana oloa kun ei ite ota mitään vastuuta vain molemmilla Suomen veronmaksajille velat. Hurri aivan oikeassa joita on kaksi asiaa, joka on taas valtiopetos, että tehdään avoin sopimus ja siinä kiemurrellaan, korko, jota ei sopimuksissa ole vaan kreikalle Katainen sopi 10 vuoden korottaman ajan ja kukahan maksaa. Sitten salainen sopimus Kreikan kanssa? Annetaan vielä rötöstelijöille valta? Luotetaanko tukijamaihin, että maksut tulee ikinä takaisin? Miten KAtaisen pojat tämän selittää? Entinen kokoomuslainen. Äänestän ainoaa vaihtoehtoa joka ei ole vanhoja puolueita, jotka ei ole korruptio ryvettyneitä. Kaiken huippu että Katainen nostaa kotouttamisrahan 40 miljoonasta 70 miljoonaan?
Magister 22.4.2012 19:46

Anonyymi
Kaikki maailman maat - riippumatta niiden oman talouden tilasta - tukevat EVM:ää ja muita EU:n toimia euroalueen vakauttamisessa.

Kaikki viisaus ei todellakaan asu Hurrin päässä. Kritiikkiä on helppo esittää kertomatta, millaista levottomuutta markkinoilla olisi, jos EVM:n tapaista palomuuria ei olisi.
Kuka onkaan oikeassa 22.4.2012 19:55

Anonyymi
Euro ei ole kaatunut, eikä kaadukaan. Ja sekös Hurria harmittaa.

Voisiko Hurri analysoida tätäkin puolta objektiivisen journalismin ihanteiden mukaisesti?
Yksipuolista journal 22.4.2012 19:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?