Näitäkään "yllätyksiä" EVM-sopimus ei kerro

Euroopan vakausmekanismi EVM on tarkoitus perustaa ensi heinäkuun alussa. Siihen mennessä Suomen ja muiden eurovaltioiden on parlamenteissaan hyväksyttävä asiaa koskeva valtiosopimus.

Suomen valtiolle tämä sopimus on vuosikymmeniin suurimpia maksusitoumuksia ja voi olla talousvaikutuksiltaan jopa valtion tähän mennessä kallein yksittäinen sopimus.

Eduskunta on käsitellyt EVM-sopimusta kaikissa keskeisissä valiokunnissaan. Käsittely on ollut pykälien puolesta perusteellista, eduskunta on esimerkiksi saanut sopimuksen perustuslailliseen puntarointiin apua eturivin valtiosääntöoppineilta.

Sitä vastoin EVM-sopimuksen talousvaikutusten puntaroinnissa näyttää jääneen kaksi tärkeää seikkaa vähemmälle huomiolle – tai jopa tyystin huomiotta.

Rahoitusmarkkinoihin ja rahoitustoimiin perehtyneille nämä yhä käsittelemättä jääneet EVM-jäsenyyden piirteet ovat itsestään selviä. Eduskunnalle ilmeisesti eivät.

Ne kuuluvat sopimuksen epäsuoriin mutta silti tärkeisiin piirteisiin, joiden vaikutukset voivat maksaa miljardeja euroja – ja kestää ikuisia aikoja.

Montako kertaa
tämä on yllätys?

Ensimmäinen huomiotta jäänyt EVM-sopimuksen vaikutus toistaa aiemmin ERVV-sopimuksen (Euroopan rahoitusvakausväline) yhteydessä eduskunnan jo kertaalleen pahanpäiväisesti säpsäyttäneen "yllätyksen".

Jokaiseen rahoitussitoumukseen liittyy aina pääoman lisäksi myös korko. Sen huomiotta jättäminen on yhtä kuin silmien sulkeminen tosiasioilta.

ERVV-sopimuksessa eduskunnalle oli yllätys, että Suomi sitoutui takaamaan ERVV:n varainhankinnan erikseen euromääräisenä määritellyn nimellispääoman lisäksi myös osansa kaikista ERVV:n varainhankinnan kustannuksista, kuten koroista.

Vasta perusteilla olevan EVM:n rahoituksessa Suomen ja muiden euromaiden asema on toisenlainen kuin ERVV:ssä, mutta se ei säästä Suomea rahoituskustannuksilta.

ERVV:ssä Suomi takaa ERVV:n rahoituskustannuksia, EVM:ssä Suomi maksaa pääomaa – ja joutuu näin ollen maksamaan vastaavasti omia rahoituskustannuksiaan.

Näissä velkatalkoissa Suomi ei pääse rahoituskustannuksista yli eikä ympäri – muuten kuin maksamalla. Tämä näyttää EVM:n käsittelyssä unohtuneen.

Suomella ei ole näitä
rahoja kellarissa

Suomen valtion on tarkoitus maksaa osansa EVM:n pääomasta. Ensi alkuun Suomen osuus EVM:n niin sanotusta maksetusta pääomasta on 1,44 miljardia euroa.

Lisäksi Suomelle on määrätty 11,14 miljardin euron osuus niin sanotusta vaadittaessa maksettavasta takuupääomasta. Yhteensä Suomi sitoutuu maksamaan 12,58 miljardia euroa.

Tämä on Suomen osuus EVM:n kokonaispääomasta, joka on ensi alkuun 700 miljardia euroa mutta voi milloin tahansa muuttua euromaiden yksimielisellä päätöksellä.

Suomen valtiolla ei ole EVM:lle luvattavaa summaa esimerkiksi valtion rahoitushuoltoa hoitavan Valtiokonttorin kellarissa, vaan summa on lainattava rahoitusmarkkinoilta.

Moinen rahoitustoimi ei ole mahdollinen ilman rahoituskustannuksia.

Eurovaltiot perustavat EVM:n pysyväksi, joten myös pääoman rahoittamisesta koituvat rahoituskustannukset ovat pysyviä.

ERVV on virallisen laatusanan mukaan "väliaikainen", vaikka voi nykyisten sopimusten perusteella jatkaa toimintaansa vuoden 2060 loppuun. Ilmeisesti "pysyvä" EVM on siis ainakin tuota pitkäaikaisempi – ja kirjaimellisesti tulkiten ikuinen.

Sananvapaus
ja laskukone

Tulevaisuuden rahavirtojen, kuten lainan korkokustannusten, arvioimiseen on vakiintunut menetelmä, niin sanottu nykyarvolaskelma. Kyse ei ole ennustamisesta tai korkojen arvailusta vaan laskutoimituksesta.

Olisi kohtuutonta arvostella eduskuntaa tai EVM-sopimuksen valmistelijoita siitä, että Suomen valtiolta vaadittavia markkinakorkoja ei ole ennustettu ikuisiksi ajoiksi tulevaisuuteen.

Sitä vastoin EVM-sopimuksesta koituvien rahoituskustannusten arvioimiselle nykyarvolaskelman avulla ei pitäisi olla esteitä.

Mikään ei ainakaan estä Taloussanomia arvioimasta asiaa. Sananvapaus ja laskukone riittävät; atk helpottaa tehtävää mutta ei ole välttämätön.

Nykyarvolaskelman avulla on mahdollista arvioida, mikä on hamassa tulevaisuudessa saatavien tai maksettavien rahasummien tämän päivän arvo – nykyarvo.

Laskelma ottaa huomioon koron vaikutuksen, ja samalla se tarjoaa mahdollisuuden arvioida tuon korkorasituksen määrää. Tarvittaessa vaikka ikuisilta ajoilta, niin kuin EVM-sopimus edellyttää.

Pelkistetty laskelma
mutta ei ennuste

Nykyarvolaskelma kertoo, että EVM-sopimuksen täyttämisestä koituu Suomelle ikuisilta ajoilta tämän päivän arvoon laskien jokseenkin sama määrä korkorasitusta kuin EVM-sopimuksen täyttämiseksi on pantava pääomaa likoon.

Varovaisuusperiaatteen mukainen arvio onkin, että jos Suomi selviää EVM:n pääomittamisesta "vain" 1,44 miljardilla eurolla, koituu siitä rahoituskuluineen kaksi kertaa tuon summan verran taakkaa valtion talouteen.

Suomen alkusijoituksen nykyarvo on näin laskien korkovaikutuksineen 2,88 miljardia euroa.

Jos sen sijaan EVM vaatii Suomelta "starttirahan" jälkeen myös koko takuupääoman eli yhteensä kaikki Suomen lupaamat 12,58 miljardia euroa, kasvaa kokonaistaakka nykyarvolaskelman rahoitusrasite mukaan luettuna 25,16 miljardiin euroon.

Tällaisia lukemia saa aikaan laskutoimitus, jossa ikuisiksi ajoiksi sovittujen kassavirtojen, kuten tässä tapauksessa korkomenojen, yhden vuoden kustannus jaetaan korkokannalla (korkoprosenttia ilmaisevan luvun sadasosalla).

Tämä on yksinkertainen ja konstailematon tapa laskea tasaisena vuodesta toiseen loputtomiin jatkuvien kassavirtojen nykyarvo. Se antaa Suomen EVM-velvoitteen kokonaisrasituksesta karkean käsityksen, mutta ei sisällä korkoveikkausta eikä pyri muutenkaan ennustamaan tulevaa.

Iäisyyslainat olisi
helpompi oivaltaa

Helpointa EVM-rahoituksen poliittinen selittely ja miksei arviointikin olisi, jos valtio hakisi markkinoilta varta vasten tähän tarkoitukseen korvamerkittyä lainarahaa niin sanotuilla perpetuaali- tai ikuislainoilla.

Ne ovat lainoja, joilla ei ole eräpäivää eikä niiden pääomaa ole näin ollen milloinkaan tarkoitus maksaa takaisin. Niistä velallinen maksaa ja rahoittaja saa alkuperäisen lainapääoman siirron jälkeen ainoastaan lainaehtojen mukaisia korkoja.

Esimerkiksi Britannian valtiolla on edelleen liikkeessä 1800-luvun alkupuolella Ranskan kanssa käytyjen kalliiden sotien rahoittamiseksi liikkeeseen laskettuja niin sanottuja consol-velkakirjoja.

Niiden pääomaa ei ole pian 200 vuoteen lyhennetty punnan puntaa eikä niitä ole vastakaan tarkoitus kuolettaa. Sitä vastoin korkojen maksu on ollut alusta asti säntillistä ja toistunee vastakin ajallaan vuodesta toiseen.

Korkoja maksettava
vaikka pikavipeistä

Suomen valtiolla tuskin on mahdollisuutta Britannian ammoisten consol-lainojen kaltaiseen iäisyysrahoitukseen. Todennäköisemmin EVM-rahoitus on toteutettava osana valtion arkisempaa rahoitushuoltoa tavanomaisin velkakirjoin.

Pysyvästä EVM-sopimuksesta koituu silti pysyvä rahoitusrasite.

Vaikka valtio rahoittaisi EVM-pääomasijoituksensa kahden viikon mittaisilla pikavipeillä, olisi niitä uusittava kahden viikon välein niin kauan kuin järjestelyä on tarkoitus ylläpitää. Tahtoo sanoa pysyvästi eli ikuiset ajat.

Pikavippien ja muidenkin määräaikaisten lainojen uusimista ja korkojen maksamista on jatkettava aivan samat ikuiset ajat, joiden verran ikuislainoillakin olisi korkojen maksamista jatkettava.

Vai onko tämäkin
hyvä bisnes?

Rahoituslaskelma menee uusiksi ja valtion rahoitusrasite muuttuu tässä esitettyä keveämmäksi, jos EVM-sopimuksesta alkaa koitua pelkkien kulujen lisäksi myös tuottoja. Vastaavasti laskelma rasittuu lisää, jos hankkeesta koituu tappiota.

Korkomenot eivät katoa millään ilveellä, mutta valtion rahoitusasemaan EVM:stä koituva rasite kevenee ja rahavirta voi teoriassa jopa muuttaa suuntansa, jos EVM alkaakin kesken kaiken tuottaa voittoa.

Tuskin eduskunnan kuitenkaan kannattaa luvata Suomen miljardeja EVM:lle siinä toivossa, että tämäkin on "hyvä bisnes" niin kuin parin vuoden takaisten Kreikka-lainojen piti olla.

Perustellumpaa lienee varautua täysimääräisiin kustannuksiin ja jopa pääoman menetyksiin. Jos rahaa varautumisesta huolimatta palautuukin kotimaahan, olkoon se odottamaton ja sitäkin iloisempi käänne.

Moisen yllätyskäänteen varaan tätä "EVM-sijoitusta" tuskin kannattaa perustaa, onhan EVM:n ainoa tarkoitus rahoittaa toivottoman ylivelkaisia ja jo maksukykynsä menettäneitä valtioita tai näiden vastuulla olevia konkurssikypsiä pankkeja.

EVM:llä on oma tarkoituksensa, mutta se ei missään tapauksessa ole Suomen kaltaiselle pääoman sijoittajalle ja rahoituksen takaajalle erityisen "hyvä bisnes".

Toinen "EVM-yllätys"
ehkä vielä tärkeämpi

Se toinen EVM-sopimuksesta samoin kuin sopimusta selostavista virallisista tietoiskuista pois jäänyt "yllätys" voi olla kiusallisempi ja jopa tärkeämpi kuin korkojen vaikutus.

Tämä toinen "yllätys" on poliittisesti epähieno puheenaihe, jonka puntarointi on ilmeisesti ollut eduskuntaa neuvoneille valtiosääntöoppineille ja virkakunnalle mahdoton ääneen puitavaksi.

Taloussanomia sitä vastoin ei mikään estä tätäkään aihetta käsittelemästä. Tähän riittävät sananvapaus ja taloustilastot. Taas atk helpottaa, mutta enemmän apua on vanhanaikaisesta arkitodellisuuden tajusta.

Kyse on Suomen EVM-sopimuskumppaneiden luotettavuudesta tai sen puutteesta – ja miten se mahdollisesti vaikuttaa Suomen taloudelliseen asemaan.

Ovatko muut eurovaltiot sellaisia luotettavia ja vilpittömiä sopimuskumppaneita, jollaisten kanssa on paikallaan allekirjoittaa korkovaikutuksineen ensi alkuun 25 miljardin euron pääomalupaus pahaa aavistamatta ja hyvässä uskossa?

Tämän kysymyksen ääneen lausuminen on epähienoa mutta välttämätöntä. Vastaus ei ole vain epähieno vaan voi vaikuttaa suorastaan epäkohteliaalta.

Vuosien kokemus
sopimusrikkeistä

Suomi valmistautuu solmimaan vuosikymmeniin arvokkaimman kansainvälisen taloussopimuksensa suoraan sanottuna epäluotettavien sopimuskumppaneiden ja paatuneiden sopimusrikkureiden kanssa.

Koko kriisin keskeiset ainekset ja lopulta koko velkaliemi on kriisimaiden ja niitä rahoittaneiden suurten jäsenmaiden lukuisin sopimusrikkomuksin kokoon keittämä.

Kriisimaat eivät olisi saaneet ottaa liian paljon velkaa eivätkä rahoittajamaat olisi saaneet antaa pankkiensa ottaa kriisimaissa liian suuria riskejä. Kriisimaiden rahoittajamaat ovat Saksaa myöten itsekin rikkoneet yhdessä sovittuja velkarajoja.

Euroaluetta painaa polvilleen liian suuri velkamäärä, jollaista ei olisi kertynyt kokoon ilman vuosikausia estoitta jatkuneita sopimusrikkomuksia ja ilman ylivelkaantumista voimistanutta tuottamuksellista talous- ja rahapolitiikkaa.

Suomi on toistaiseksi ani harvoja euromaita, jotka eivät ole ennen kriisiä tai edes kriisin aikana rikkoneet euromaiden yhteisiä velka- ja alijäämärajoja. Suomi ei ole myöskään laiminlyönyt pankkiensa valvontaa.

Suomella riski maksaa
muidenkin maksuja

Kriisin kuluessa toteutettujen kriisitoimien keskeisiä piirteitä ovat yhä uusien ja yhä "pyhempien" sopimusten rikkominen, kiertäminen ja taivuttaminen. Tähän sopimusrikkomusten uuteen aaltoon Suomi ottaa toki itsekin osaa.

Euromaat eivät saisi ottaa vastatakseen toistensa velkoja, mutta juuri tästä on kriisitoimissa ollut tähän asti kysymys – ja juuri tähän tarkoitukseen Suomenkin olisi tarkoitus luvata taas uudet 12,58 miljardia euroa.

Kuinka nopeasti koko EVM:lle luvattava rahamäärä on pantava liikkeelle, voi olla enemmän muiden euromaiden eli sopimusrikkureina Suomea harjaantuneempien sopimuskumppaneiden kuin Suomen omassa päätösvallassa.

Suositus epäluuloisuuteen löytyy EVM-sopimuksen 9. artiklan 2. ja 3. kohtien ja 25. artiklan 2. kohdan vaikutuksista. Ne määrittelevät esimerkiksi sen, miten pääomaa on maksettava silloinkin, kun muut eivät maksakaan omaa osuuttaan.

Ne sisältävät erikseen ja varsinkin yhdessä vakavan varoituksen:

Suomen kaltainen muita kuuliaisempi sopimusten noudattaja ja muita auliimpi maksaja on suuressa vaarassa joutua maksamaan muidenkin laskuja. Tätä riskiä näennäisesti rajoittava 8. artiklan 5. kohta lienee sopimuksessa silmän lumeena.

Ja mitä enemmän Suomen piikkiin kertyy omaa tai muiden maksuosuutta, sitä suuremmiksi paisuvat myös rahoituskustannukset. Niitä on maksettava, kunnes muut maksavat velkansa ja Suomi saa rahansa takaisin – vaikka siihen kuluisi iäisyys.