Entä sitten, kun palomuuri leimahtaa liekkeihin?

Euromaiden yhteisten kriisirahastojen kasvattaminen taas uusilla miljardisummilla toistaa, jatkaa ja paisuttaa samoja kriisitoimia, jollaisilla euromaat ovat jo pari vuotta pitkittäneet ja pahentaneet velkakriisiä.

Mikään ei nytkään muutu – paitsi se, että tästä lähtien kriisi pitkittyy ja pahenee uusien miljardien verran entistä suuremmin riskein. Ja se, että vaara yhä uusien euromaiden ylivelkaantumisesta kasvaa enemmän kuin entisten kriisimaiden rahavaikeudet vähenevät.

Nyt Suomelta ja muilta kriisitoimia kustantavilta euromailta vaaditaan uutta kriisirahaa yhteensä 200 miljardia euroa.

Tuon verran euromaiden talousministerit päättivät perjantaina Kööpenhaminassa pitämässään kokouksessa kasvattaa euromaiden vakausvälineen ERVV:n ja vasta perusteilla olevan vakausmekanismin EVM:n yhteenlaskettua luotonantovaraa.

Ministereiden sopima summa on paljon pienempi kuin komissio tai kriisimaita liian rohkeasti rahoittaneet pankit olisivat halunneet. Maksajamaille se tietää silti kriisivastuiden ja riskien kasvamista.

Lisää miljardeja tarvitaan europäättäjien suosiman ilmaisun mukaan "palomuurin" vahvistamiseen. Moinen muotoilu on puuta heinää ja suoranaista sumutusta.

Tällainen "palomuuri"
syttyy herkästi tuleen

Europäättäjät perustelevat uusia rahavaatimuksia tarpeella vahvistaa "palomuuria". He haluavat vahvistaa "palomuuria", jotta pienissä kriisimaissa roihuava "pensaspalo" ei leviäisi yhä uusiin ja ennen kaikkea entistä suurempiin maihin.

Puhe "palomuurista" ja sen vahvistamisesta on epämääräistä ja lisäksi peittelee kriisitoimien todellista tarkoitusta.

Suoremmin sanottuna Suomeltakin vaaditaan lisää verovaroja ylivelkaisissa euromaissa liian suuria riskejä ottaneiden pankkien tukemiseen ja niiden suojelemiseen luottotappioilta.

"Palomuuri" ei ole kriisitoimien kuvaamiseen ainoastaan epämääräinen kielikuva vaan se on myös päätön.

Oikean palomuurin on tarkoitus estää tulipaloa leviämästä, joten se on rakennettu tulenkestävästä aineesta, kuten kivestä, betonista tai teräksestä.

Euromaiden vertauskuvallinen "palomuuri" on sitä vastoin erittäin altis syttymään itsekin tuleen, sillä se on rakennettu rutikuivista velkapapereista.

Tämän "palomuurin" tulenarkaa rakennetta heikentää se, että seuraava ja lisäksi entisiä vaarallisempi palopesäke kytee jo. Ja mikä pahinta, se kytee "palomuurin" väärällä puolella.

Velkakriisin kimppuun
uuden velan voimalla

Europäättäjien kasaaman "palomuurin" keskeisiin heikkouksiin kuuluu tähän tarkoitukseen kelvoton rakennusaine. Europäättäjät yrittävät pysäyttää liekkejä paperimuurilla, johon on koottu paalikaupalla rutikuivaa velkapaperia.

Velkavalkeaa vastassa on pelkkää tulenarkaa velkapaperia, sillä yhdelläkään kriisitoimia rahoittavalla eurovaltiolla ei ole ollut eikä ole kriisitoimiin tarvittavia rahavaroja.

Joka ikinen kriisieuro ja -miljardi on ollut pakko lainata rahoitusmarkkinoilta.

Tämä koskee myös Kööpenhaminassa luvattuja uusia miljardeja. Niitäkään ei ole olemassa ennen kuin ne hankitaan taas uusia velkakirjoja liikkeeseen laskemalla ja rahat markkinoilta lainaamalla.

Näin euromaat yrittävät ratkoa ylivelkaantumisen aiheuttamaa velkakriisiä ottamalla aina vain suuremmat määrät uutta velkaa vanhan päälle. Niinpä nämäkin Kööpenhaminan miljardilupaukset tietävät euromaille yhä raskaampaa velkaantumista.

Pelkästään kolmen pienehkön kriisimaan Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkamäärä on kriisin kuluessa kasvanut eikä suinkaan keventynyt.

Kreikan "pelastamiseksi" toteutettuihin kriisitoimiin on kulunut ja luvattu runsaammin rahaa kuin Kreikan valtiolla oli velkaa ennen kriisin alkamisen runsaat kaksi vuotta sitten.

Velkamääriä kasvattavien kriisitoimien kuluessa myös kriisitoimia rahoittavat euromaat ovat joutuneet ottamaan vastuulleen ainakin kriisimaille myönnettyjen tukiluottojen verran lisää velkaa.

Näin tulenarasta aineesta kasattu "palomuuri" on vaarassa itsekin leimahtaa liekkeihin. Näin käy viimeistään sillä hetkellä, kun seuraava palopesäke roihahtaa. Se kytee paraikaa Espanjassa.

Tämä vahvistus tuskin
riittää uusiin uhkiin

Euroministerit halusivat Kööpenhaminan kokouksessaan luvata kriisitoimiin lisää rahaa siltä varalta, että uusia euromaita ajautuu rahoitusmarkkinoiden epäsuosioon ja joutuu anomaan apurahaa muilta euromailta.

Tähän tarpeeseen varautuminen "vain" 200 miljardin euron lisävaroin on Kööpenhaminan kokouksen toinen päättömyys, joka samalla kuvaa tämänkaltaisten kriisitoimien likipitäen mahdotonta luonnetta.

Päättömyys piilee siinä, että lisärahoitus kolmelle jo nyt tukirahoituksen varassa olevalle pienehkölle eurovaltiolle Kreikalle, Irlannille ja Portugalille olisi onnistunut ERVV:n ja EVM:n alkuperäisilläkin "palomuureilla", mutta "vain" 200 miljardin vahvistus ei riitä yhdenkään suuren maan "pelastamiseen".

Ilmeisesti mikään poliittisesti mahdollinen ja maksajamaille hyväksyttävissä oleva määrä uutta "palomuuria" ei riitä, jos seuraavat palopesäkkeet leimahtavat ilmiliekkeihin.

Ainakaan siihen ei riitä 200 miljardia uutta euroa.

Seuraava palopesäke kytee Espanjassa, eikä Italiakaan ole turvassa. Jos nämä pesäkkeet syttyvät, altistuvat seuraavaksi Belgia ja Ranska.

Tuliko rahaa luvattua
liikaa vai liian vähän?

Euroministereiden päätös pyytää kriisirahastoihin "vain" 200 miljardia euroa uutta rahaa on keskinkertainen kompromissi kahden vastakkaisen vaatimuksen välistä. Summa  on samaan aikaan liian suuri ja liian pieni.

Suomen kaltaisille uudetkin hätäsummat rahoittaville euromaille kaikki entisten vastuiden päälle kertyvät uudet summat voivat jo olla liian suuria ja aiheuttaa vakuusvaatimusten kaltaista vastaan hangoittelua.

Samalla maksajamaiden mielestä liian suuret summat ovat vielä suurempia summia vaativille komissiolle, euroalueen ulkopuolisille maille ja suurpankeille liian pieniä.

Ministereiden perjantaina sopimassa 200 miljardissa eurossa on ainekset tuottaa pettymys kaikille mahdollisille osapuolille. Esimerkiksi EU:n komissio ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF olivat toivoneet suurempia summia.

Kriisikassojen yhteenlaskettu luotonantovara kasvaa 500 miljardista eurosta enimmillään 700 miljardiin euroon. Kun päälle lasketaan euromaiden kahdenväliset ja EU:n tukiluotot Kreikalle, kipuaa kokonaissumma 800 miljardiin euroon.

Komissio olisi halunnut samalla laskutavalla lupauksen jopa tuhannesta miljardista. Espanjan ja Italian varalle sekään ei olisi riittänyt.

Kestääkö tämä
muuri mitä vain?

Ilmaistaanpa euroministereiden kokoon kasaaman "palomuurin" vahvuus sitten 700 miljardin tai 800 miljardin euron summalla, on kumpi tahansa lukema osittain onttoa uhoamista.

Euroministerit laskevat lukuihin mukaan ERVV:n ja EVM:n käytettävissä olevan luotonantovaran lisäksi kaikki kriisimaille tähän mennessä jo myönnetyt ja luvatut miljardit.

Uusiin kriisitoimiin käytettävissä olevaa vapaata luotonantovaraa ERVV:llä ja EVM:llä on perjantaisen korotuksen jälkeen yhteensä 500 miljardia euroa. Ei 700 miljardia eikä varsinkaan 800 miljardia euroa.

Toki 500 miljardiakin euroa on huikean suuri summa rahaa, siitä ei ole pienintäkään epäilyä. Mutta ylivelkaisten eurovaltioiden suurimpiin ja velkaisimpiin kuuluvien Espanjan ja Italian rahoitustarpeet ovat vielä huimasti suurempia.

Mikä pahinta, Espanja ja Italia vastaavat yhteensä noin kolmasosasta euromaiden kaikkien kriisitoimien kustannuksista. Jos ne "kaatuvat" hätärahoituksen varaan, ne tuskin osallistuvat itse omien apurahojensa rahoittamiseen.

Niinpä euroministereiden juuri vahvistama "palomuuri" kestää mitä vain – paitsi sitä, minkä varalle muuria oli tarkoitus vahvistaa.

Espanja kohti
keljua kierrettä

Espanjan valtion rahoitustarve pelkästään vanhojen velkojen kuoletusten ja korkojen maksamiseksi on noin 300 miljardia euroa vuoden 2014 loppuun mennessä.

Valtion koko velkamäärä on noin 600 miljardia euroa. Vanhojen velkojen rahoittamisen lisäksi alijäämäisten valtioiden on otettava lisää velkaa myös kyetäkseen rahoittamaan jokapäiväiset toimintonsa. Näin on asian laita, jos valtion menot ovat suurempia kuin tulot.

Espanjan valtiontalouden alijäämä oli viime vuonna yli kahdeksan prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Alkuvuoden alijäämälukujen perusteella Espanjalle kertyy käyttötalouden alijäämästä rahoitustarvetta eli lisää velkaa noin kymmenen miljardin euron kuukausivauhdilla.

Valtion ajautuminen rahoitusvaikeuksiin on omiaan heikentämään myös maakunta- ja paikallishallinnon samoin kuin valtionyhtiöiden rahoitusmahdollisuuksia. Aiemmissa kriisimaissa myös pankit ovat ajautuneet markkinoiden epäsuosioon samaan aikaan valtion kanssa.

Rahoituskriisi on niin sanotusti dynaaminen prosessi, jossa jokainen kelju käänne on omiaan aiheuttamaan muita keljuja käänteitä. Kyse on keljusta kierteestä, jollaisen partaalla Espanja paraikaa keikkuu.

Seuraava kaatuja
voi olla Espanja

Espanjassa pelkästään valtion ja pankkien yhteenlaskettu rahoitustarve on kolmen lähivuoden kuluessa erääntyvän velkakirjarahoituksen uusimisesta yli 500 miljardia euroa. Pankkeja rasittaa lisäksi kymmenien miljardien eurojen pääomitustarve.

Noiden lukemien lisäksi toki kertyy lisää rahoitustarvetta sitä mukaa kuin yhä ankarammaksi käyvän taantuman, jyrkästi pahenevan työttömyyden, kiinteistöromahduksen ja julkisen talouden ankarien vyönkiristysten jäljiltä kertyy uusia luottotappioita katettaviksi.

Yhdysvaltalaispankki Citigroupin ekonomistit ovat varoittaneet pankin asiakkaita kriisin uudesta kärjistymisestä ja siitä, että seuraavaksi hätärahoituksen varaan "kaatuu" todennäköisesti juuri Espanja.

Analyysiyhtiö Lombard Street Research on viimeksi perjantaina synkentänyt arvioitaan Espanjan talousnäkymistä. Sen mukaan EU:n kiristämät julkisen talouden tasapainotavoitteet heikentävät taloutta enemmän kuin pienentävät alijäämiä.

Tästä seuraa yhä raskaampi velkaantuminen, yhä tukalampi rahoitusasema – ja yhä todennäköisempi hätäraha-anomus.

Jos Espanja "kaatuu" hätärahoituksen varaan, tarkoittaisi se "palomuurin" pettämistä ja velkavalkean roihahtamista "palomuurin" väärälle puolelle.

Kolmasosa
hätävaroista

"Palomuurin" väärälle puolelle Espanjasta karannut kriisi tarttuisi hyvin herkästi Italiaan, joka on maailman kolmanneksi velkaisin valtio ja euroalueen kolmanneksi suurin talous.

Italian valtiolla on velkaa lähemmäs 2 000 miljardia euroa, joista on uusittava ja maksettava korkoja vuoden 2014 loppuun mennessä noin 750 miljardia euroa.

Valtion ja italialaispankkien on jostakin hankittava tuoretta velkarahoitusta muutaman lähivuoden kuluessa yhteensä lähemmäs tuhat miljardia euroa.

Ellei Italian rahoitus suju rahoitusmarkkinoilla vaan se "kaatuu" Espanjan perässä hätärahoituksen varaan, murenee saman tien noin kolmasosa "palomuurin" vahvuudesta.

Ilman Espanjan ja Italian maksuosuutta jäisi ERVV:n ja EVM:n yhteensä 500 miljardin euron luotonantovarasta Espanjan ja Italian "pelastamiseen" vähän yli 300 miljardia euroa.

Summa on Espanjan ja Italian valtioiden ja pankkien muutaman lähivuoden rahoitustarpeiden turvaamiseen noin tuhat miljardia euroa liian pieni. Jos samaan aikaan muita valtioita ja pankkeja ajautuu pulaan, kasvaa vaillinki suuremmaksi.

Tiukan paikan tullen vain
EKP:n rahat riittävät

Ilmeisesti euroministerit halusivat vahvistaa "palomuuria", jotta se ei milloinkaan joutuisi toden teolla koetukselle eikä Espanjan tai varsinkaan Italian tarvitse milloinkaan pyytää hätärahoitusta.

Toivottavasti ministereiden toimi tepsii ja toive toteutuu. Sillä jos se ei tepsikään, jää vasta vahvistetusta "palomuurista" jäljelle sotkuinen kasa tuhkaa.

Noin tukalaksi tilanne tuskin kuitenkaan kärjistyy, siitä pitänee tiukan paikan tullen euromaiden keskuspankki EKP huolen.

Jos Espanja ja Italia "kaatuvat" ja euromaiden "palomuuri" uhkaa palaa poroksi, on myös euroalueen hintavakaus ja rahapolitiikan välittyminen vaarassa häiriintyä.

Moista epäjärjestystä EKP tuskin sallii mitään tekemättä. Ennemmin se taipunee tarvittaessa "pelastamaan" vaikka kaikki eurovaltiot "palomuureineen" päivineen.