Alkaako tästä uusi talousvuosi 1937?

Kansainvälisessä ja varsinkin Euroopan taloudessa on edelleen epämukavan paljon yhtäläisyyksiä 1930-luvun lamavuosien kanssa. Parhaassa tapauksessa pahin on ohi, mutta päivänpaistetta on turha haikailla pitkään aikaan.

Suuren laman verrokkikaudesta talouden varsinainen syväsukellus olisi takana, mutta toipuminen pahasti kesken – ja uusia haasteita edessä.

Vielä pitäisi kestää ainakin yksi navakka taantuma ja sen jälkeen talouden kitukasvua liikojen velkojen sulatteluineen jopa vuosien ajan ennen kuin talous on kunnolla toipunut taas tolpilleen.

Vertauksen mukaan aluillaan on uusinta talousvuodesta 1937, joka väsyttää talouden uuteen, pääosin omatekoiseen, taantumaan. 

Euromaissa päälle painavaa taantumaa pahentaa yhteisvaluutta euro, joka jäykistää nyt taloutta aivan samaan tapaan kuin valuuttojen kultakytkös teki 1930-luvun lamassa.

Lamakauden ja nyt meneillään olevien koettelemusten yhtäläisyydet eivät rajoitu vain keljuun suhdannevaiheeseen vaan yhteisiä piirteitä löytyy myös talousvaikeuksien syistä. Erojakin toki on.

Ekonomistit
varoittavat

Talouden yhtäläisyyksiä nyt ja 1930-luvun lamakaudella ovat viimeaikaisissa katsauksissaan käsitelleet esimerkiksi saksalaispankki Deutsche Bankin, ranskalaispankki Societe Generalen ja japanilaispankki Nomuran ekonomistit.

Kriittiset puheenvuorot eivät ehkä kuuluu ekonomistien enemmistön tapoihin, mutta ainakin sellaisia ovat esittäneet Deutschen Jim Reid, SocGenin Dylan Grice ja Nomuran Richard Koo.

Heidän käsittelytapansa ja näkökulmansa vaihtelevat suuresti mutta lamavertausten keskeiset johtopäätökset ovat pääpiirteissään kuin samoilta näppäimiltä.

Jokseenkin yksimielisen tulkinnan mukaan Länsi-Eurooppa ja varsinkin euroalue toistavat parhaillaan hämmästyttävän tarkoin 1930-luvun Euroopan ja Yhdysvaltain mutta myös uudempien aikojen Japanin talousvirheitä.

Talous- ja rahapolitiikan ennenaikaiset kiristystoimet keskeyttivät talouden huteran toipumisen ja pitkittivät lamakautta uudella taantumalla 1930-luvun Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Japani teki samoja virheitä pariinkin otteeseen 1990- ja 2000-luvuilla.

Nyt samanlaisten talous- ja rahapolitiikan tahattomien sivuvaikutusten aiheuttama omatekoinen taantuma uhkaa Eurooppaa ja etenkin euroaluetta, ekonomistit varoittavat. Taloutta uhkaa eräänlainen tuottamuksellinen taantuma.

Vyötä tiukemmalle ja
uuteen taantumaan

Jos talouden kuntoa arvioidaan bruttokansantuotteen määrästä ja sen muutoksista, osuivat 1930-luvun laman synkimmät hetket suurin piirtein vuoteen 1933. Sen jälkeen syöksy oikeni ja alkoi osin elvytystoimin alulle saatu hutera kasvu.

Esimerkiksi Yhdysvaltain talous ehti kasvaa laman pohjilta kolme vuotta ennen kuin maan talouspäättäjien mielestä elvytys sai riittää ja he ryhtyivät taltuttamaan julkisen talouden alijäämien ja velkamäärien kasvua.

Samaan aikaan rahapolitiikan päättäjät ryhtyivät suitsimaan mielestään liiallista rahan tarjontaa ja pankkien luotonantoa. Samalla he ryhtyivät torjumaan seuraavaa pankkikriisiä kiristämällä pankkien vakavaraisuus- ja varantovaatimuksia.

Talouspolitiikan kiristykset johtivat yksityisen ja julkisen kysynnän voimakkaaseen heikkenemiseen. Rahapolitiikan ja pankkivalvonnan kiristykset johtivat luottolaman voimistumiseen.

Yhdessä ne katkaisivat talouden toipilaskauden ja aiheuttivat uuden taantuman – ja pahensivat julkisen talouden alijäämäisyyttä ja velkaisuutta.

Talous oli juuri ennen uutta takapakkia hilkulla saavuttaa uudestaan 1920-luvun lopun syöksyä edeltäneen nimellisen suhdannehuippunsa.

Uuden taantuman takia talous saavutti lamaa edeltäneen suhdannehuippunsa vasta sotavuosina tai niiden jälkeen, yli kymmenen vuotta laman alkamisen jälkeen.

Kultakahle katki
ja talous kasvuun

Länsi-Euroopan maissa 1930-luvun lama jatkui sitä sinnikkäämmin mitä pidempään maat pitivät kiinni valuuttansa kultakannasta kiinteine vaihtokursseineen. Talous alkoi toipua vasta, kun kultaiset kahleet oli katkottu ja valuutat päästetty kellumaan.

Ruotsi ja Britannia irtautuivat ensimmäisten joukossa kultakannasta. Niiden taloudet säästyivät laman syvimmältä syöveriltä, ja ne myös saivat ensimmäisten joukossa koottua valuuttojensa heikennyksen avulla voimia vientivetoiseen kasvuun.

Muut Länsi-Euroopan maat seurasivat esimerkkiä ja vapauttivat valuuttansa kultakannasta yksi toisensa perään. Samassa tahdissa alkoi talouden toipuminen laman pohjilta.

Suurista maista pisimpään kultakannasta pitivät kiinni Saksa ja Ranska. Ranska saavutti lamaa edeltäneen bruttokansantuotteen nimellismäärän vasta toisen maailmansodan jälkeen, Saksalta toipumiseen kului vielä pidempi aika.

Yhdysvaltain talous kärsi lamassa todellisesta syväsukelluksesta. Laman alkuvuosina maan bruttokansantuotteesta suli puolet pois päiviltä. Tämäkin syöksy katkesi vasta sen jälkeen, kun taalan kultakahleet oli katkaistu.

Suuren maiden pahimmasta työttömyydestä ja sittemmin myös pahimmasta yhteiskunnan järkkymisestä kärsi Saksa, joka sattumoisin piti pisimpään kiinni kovan valuutan politiikasta kultakantoineen.

Japani varoittanut
omista virheistään

Japani on parin viime vuosikymmenen aikana toistanut samoja talous- ja rahapolitiikan virheitä, joilla Länsi-Eurooppa ja Yhdysvallat pahensivat 1930-luvun lamaa.

Japani on toki välttänyt lamavuosina koetun talouden todellisen syväsukelluksen. Sen sijaan Japanin niin sanotut kadotetut vuodet ovat venyneet jo kahdeksi kadotetuksi vuosikymmeneksi, joita on leimannut vuorotellen hyvin heikko talouskasvu ja lievästi deflatorinen taantuma.

Varsinaisen laman Japani on väistänyt ylläpitämällä talouden kysyntää vaikka väkisin julkisen talouden elvytystoimin. Tämä on johtanut julkisen talouden erittäin mittavaan alijäämäisyyteen ja Kreikkaakin railakkaampaan velkaantumiseen.

Japanin talouspäättäjät ovat kahdesti yrittäneet katkaista julkisen talouden velkaantumisen ja palauttaa valtion budjettitalouden kohti tasapainoa, ensin vuonna 1997 ja toisen kerran vuonna 2001.

Kumpikin yritys epäonnistui. Sitä vastoin ne heikensivät taloutta, supistivat valtion verotuloja sekä kasvattivat julkisen talouden alijäämää ja velkaa. Näistä vikatikeistä länsimaita on varoittanut ekonomistien lisäksi jopa Japanin keskuspankin johto.

Ainakin Euroopassa varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Vyönkiristykset
vasta aluillaan

Ekonomistien mukaan länsimaiden lamakauden virheitä ja Japanin kadotettujen vuosien vikatikkejä toistavat parhaillaan suurimmalla tarkkuudella euromaiden talouspäättäjät. Ei Yhdysvallatkaan kauas jää.

Euroopassa julkisen talouden pikaista ja määrätietoista tasapainottamista ovat vaatineet etenkin Saksan talousjohto, Euroopan unionin komissio ja euromaiden keskuspankki EKP.

Saksalaisia vaikutteita ilmentänee, että ajankohtaisten puheenparsien mukaan meneillään on talouden kurinpalautus. Talouskurin rikkurit saavat talousraippaa.

Julkisen talouden tasapainottamiseksi ja lisävelkaantumisen pysäyttämiseksi meneillään ja valmisteilla on iso joukko veronkorotuksia ja menoleikkauksia kautta euromaiden.

EKP:n useista rahapolitiikan kevennystoimista huolimatta euroalueen rahoitusolot ovat maailman päätalousalueista ylivoimaisesti kireimmät. Rahoitusmarkkinoilla on meneillään hiljainen talletuspako ja paikoin suuretkin pankit pysyvät pystyssä enää keskuspankkirahoituksen varassa.

Pankkivalvojat pahentavat asiaa torjumalla jo seuraavaa pankkikriisiä kiristämällä pankkien vakavaraisuusvaatimuksia. Monessa euromaassa luottolama on tosiasia.

Euro taas pitää varsinkin alijäämäisimpiä kriisimaita aivan yhtä tiukassa pakkopaidassa kuin valuuttojen kultakytkös 1930-luvulla.

Eurotaloudessa ovat toisin sanoen meneillään keskeisiltä osin samat talous- ja rahapolitiikan vikatikit, jotka ovat ennenkin vetäneet mattoa heikon talouden alta.

Kriisit alkoivat
velkakuplista

Nykyistä talouskriisiä yhdistää 1930-luvun lamaan ja Japanin viime vuosikymmenten kadotettuihin vuosikymmeniin yhteisten talousvirheiden lisäksi se, että kaikki kolme kriisiä ovat perua historiallisen mittaluokan velkakuplista ja niiden puhkeamisesta.

Yhteistä on myös se, että talouden eri osiin kertyneen velkakuorman purkamiseen kuluu seurauksineen ällistyttävän pitkä aika. Ja se, että tuon velkakuorman purkamisen ajan talous on pitkän aikaa huterassa kunnossa ja velanottohalu heikkoa.

Talous on vasta muutamassa euromaassa ja Yhdysvalloissa yltänyt reaalisesti edes samoihin mittoihin kuin ennen painumista taantumaan vuosien 2007–2008 suhdannehuipulta. Useimmissa euromaissa toipuminen on pahoin kesken.

Entä ne erot 1930-luvun lamaan – mikä nyt on toisin?

Tämänkertaisessa velkakriisissä on viime vuosisadan suureen lamaan ainakin kaksi tärkeää eroa, joista yksi on suopea mutta toinen ei. Uusista talousvirheistä voi koitua kolmas tärkeä ero, joka tuskin sekään on suopea.

Kaksi tärkeää eroa
1930-luvun lamaan

Yksi tärkeä ero – se suopea – näkyy kriisien talousvaikutuksissa: nyt julkinen talous on ainakin toistaiseksi kyennyt toimimaan iskunvaimentimena ja estänyt talouden samanlaista syöksyä, johon länsimaat suistuivat 1930-luvun lamassa.

Toinen tärkeä ero – se vähemmän suopea – on talouteen kertyneen velkakuorman ja kriisin johtaneiden velkakuplien mitoissa.

Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan talouksissa oli 1930-luvun alussa hillittömästi velkaa. Valtioiden ja rahoitusalan velat vastasivat yhteensä suunnilleen yhden vuoden kansantuotetta.

Tähän kriisiin Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa suistuivat suurin piirtein kaksin verroin raskaammassa velkakuormassa kuin niillä oli 1920-luvun lopun kuplassa. Ja kriisin mittaan velkaa on kertynyt vielä lisää.

Jos 1930-luvun lamavuosien ja Japanin viime vuosikymmenten talousvirheet toistuvat niin kuin ekonomistit varoittavat, voi purettavasta velkamäärästä koitua kolmas tärkeä ero 1930-luvun lama-aikaan: kriisin kesto.