Uppoaako Suomi eurolaivan mukana?

Sata vuotta sitten valmistunut valtamerihöyry Titanic oli vakaa ja uppoamaton – kunnes se törmäsi jäävuoreen, repesi ja upposi ensimmäisellä valtamerimatkallaan.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Aivan yhtä vakaita ja uppoamattomia olivat runsaat kymmenen vuotta sitten valmistunut yhteisvaluutta euro ja euromaiden yhteinen rahaliitto – kunnes joutuivat ensimmäiseen talousmyrskyynsä, törmäsivät velkavuoreen ja uhkaavat nyt upota.

Euroalueen velkakriisin alkamisesta on nyt jokseenkin kaksi vuotta, ja europäättäjillä oli viime viikolla kriisin 15. hätäkokous, mutta kriisi ei ota talttuakseen vaan jatkuu ja pahenee.

Europäättäjien loputtomat hätätoimet eivät ole sitä muuksi muuttaneet, että eurolaivan törmäys velkavuoreen on jo tosiasia. Vain törmäyksen lopulliset seuraukset ovat epävarmat.

Vielä ei ole tiedossa, pysyykö euro pinnalla vai uppoaako se. Tai miten käy Suomen ja muiden matkustajien, jos laiva uppoaa. Eikä sitä, ehtivätkö kaikki pelastusveneisiin.

Uusiin kriisitoimiin
ainakin 700 miljardia

Viime viikon kriisikokous ei keventänyt euroaluetta upottavaa velkalastia laisinkaan, mutta saattoi päin vastoin kasvattaa sitä. Näin ollen Suomeakin uhkaava uppoamisen vaara on kriisikokouksen jälkeen suurempi kuin se oli ennen kokousta.

Näin voi päätellä ainakin sillä perusteella, että yksikään kokouksen ympäripyöreistä päätöksistä tai tulkinnallisista julkilausumista ei vähennä kriisimaiden tai muidenkaan euromaiden velkoja lainkaan.

Sen sijaan osa päätöksistä on omiaan kasvattamaan Suomen ja muiden kriisitoimia kustantavien euromaiden tukivelvoitteita. Tästä seuraa, että euromaiden yhteenlaskettu velkataakka kasvaa eikä suinkaan kevene.

Suoraan euromaiden vastuulle kertyviä uusia kriisivastuita kerryttää ainakin euromaiden pysyvän vakausmekanismin EVM:n pystyttäminen väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n rinnalle eikä sen tilalle niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Uutta vastattavaa kertyy siitäkin, että euromaat sopivat kasvattavansa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n rahoitusta euroalueen kriisitoimien kustantamiseksi.

Jos nämä päätökset toteutuvat, koituu niistä eurovaltioille lisää kustannettavaa yhteensä 700 miljardia euroa. EVM:n "kapasiteetiksi" on kaavailtu 500 miljardia ja IMF:n kautta on tarkoitus panna likoon 200 miljardia euroa.

Nämä eivät kuitenkaan välttämättä ole viime viikon mittavimmat kriisitoimet.

EKP avaa ensi
viikolla pitkän piikin

Viime viikolla oli europäättäjien kriisikokouksen lisäksi euromaiden keskuspankin EKP:n rahapolitiikasta päättävän neuvoston kokous. Se saattoi päättää vielä suuremmista uusista hätätoimista kuin eurovaltioiden päättäjät konsanaan.

EKP ilmoitti ryhtyvänsä tarjoamaan euroalueen pankeille entistä pitkäaikaisempia, peräti kolmen vuoden mittaisia, keskuspankkiluottoja. Kyse on kriisiajan poikkeusrahoituksesta, jota EKP tarjoaa ennalta rajoittamattoman määrän.

Pankit saavat toisin sanoen kolmen vuoden keskuspankkilainaa niin runsaasti kuin haluavat ja niillä riittää vakuuksia. Hinta on tällä haavaa tasan prosentti vuodessa.

Vakuudet tuskin muodostavat ongelmia, sillä EKP ilmoitti samalla höllentävänsä jo tähänkin mennessä kriisin mittaan useita kertoja keventämiään vakuusvaatimuksia. Esimerkiksi Kreikan valtion velkakirjat ovat kelvanneet vakuudeksi jo ennen tätä uutta vakuusvaatimusten kevennystä.

EKP toteuttaa ensimmäisen kolmivuotisen rahoitusoperaationsa ensi viikolla. Kirjaimellisesti tulkiten tämä tarkoittaa, että ensi viikosta alkaen EKP:n taseessa voi olla keskuspankkiluottojen vakuutena rajoittamaton määrä kriisimaiden velkakirjoja ja muita kyseenalaisia arvopapereita.

Vakauspaketista
epävakautta

Euromaiden uudet kriisitoimet samoin kuin EKP:n omat hätätoimet voivat hyvässä lykyssä helpottaa euroalueen rahoitusmarkkinoiden välittömiä paineita ja alituisesti päälle painavaa kriisitunnelmaa.

Mutta tuskin ne kriisimaiden maksukykyä palauttavat saati parantavat, sen estävät viime viikon kriisikokouksen muut päätökset.

Kriisitoimien lisäksi europäättäjät sopivat uusista talouden kurinpito-ohjelmista, joiden toteutus kesken ankaran rahoituskriisin ennemmin pahentaa kuin helpottaa kriisiä.

Talouden vyönkiristykset merkitsevät kriisimaille laman syvenemistä ja ennemmin julkisen talouden heikkenemistä kuin vahvistumista. Julkisen talouden alijäämäisyys ja velkaisuus ennemmin pahenevat kuin paranevat.

Kriisimaiden heikkeneminen entistä kehnompaan kuntoon taas kasvattaa riskiä, että koko kriisi pahenee ja laajenee yhä uusiin maihin. Näin myös kriisimaiden epävarmoihin velkavastuisiin liittyvä pankkikriisi voi entisestään pahentua.

Onko pankeilla riskiä vai
pääsevätkö ne pinteestä?

Pankkikriisin jatkumista tuskin estää se, että viime viikon kriisikokouksen outoihin käänteisiin kuului europäättäjien lupaus säästää pankit ja muut yksityiset rahoittajat tappioilta.

Kreikka jää lupauksen mukaan ainutlaatuiseksi poikkeustapaukseksi, eikä Kreikastakaan koidu rahoittajille tappioita vaan saatavien "vapaaehtoisia" arvonalennuksia. Mutta Kreikan jälkeen yksityisillä rahoittajilla ei ole senkään vertaa vaaraa.

Lupaus on omituinen ja voi osaltaan pahentaa kriisiä siitä syystä, että se on omiaan ärsyttämään kriisitoimien kustannuksia arvostelevia kansalaisia ja kansanedustajia kautta euromaiden.

Moinen ärsytys on tyystin turhaa, sillä joka ikinen pankkiiri ja kansainvälinen korkosijoittaja ymmärtää europäättäjien suojalupaukset nollan arvoisiksi. Yksityisten rahoittajien asema on kriisin mittaan vaihtunut moneen kertaan.

Samoin europäättäjien viittaus IMF:n kriisitoimien periaatteisiin on yhtä tyhjän kanssa, sillä sellaisia ei ole.

IMF:n ainoa pysyvä periaate on sen oma niin sanottu super senior -asema kriisimaiden velkojana. Se taas tarkoittaa, että kaikkien muiden velkojien saatavat palavat poroksi ennen kuin IMF vastaanottaa dollarinkaan vertaa tappiota.

Saksalla ja Ranskalla
suurimmat pankkiriskit

Yksityisten rahoittajien asemasta samoin kuin euromaiden suorista ja epäsuorista takaus- ja rahoitusvastuista on vaikea saada selkoa, kun ne muuttuvat kriisikokousten aikana ja niiden välillä, eikä niistä tahdo löytyä yksiselitteistä tietoa.

Tämä kriisitoimien epämääräisyys ja arvaamattomuus merkitsee erittäin suurta epävarmuutta pankkien lisäksi Suomen kaltaisille pienille euromaille, jotka osallistuvat kriisitoimien kustantamiseen pääsemättä aidosti vaikuttamaan niiden koostumukseen.

Saksa ja Ranska ovat suurimpina euromaina kiistatta suurimmat kriisitoimien kustantajat. Mutta sattumoisin juuri niiden pankeilla on kriisimaissa kaikista ulkomaisista pankeista ylivoimaisesti suurimmat summat liossa.

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastojen mukaan Saksan ja Ranskan pankeilla on euroalueen kriisimaissa yhteensä yli tuhannen miljardin euron epävarmat saatavat. Pelkästään kriisivaltioilta Saksan ja Ranskan pankeilla on yhteensä yli 250 miljardin euron saatavat.

Saksan ja Ranskan pankkien rinnalla Suomen pankkien riskisaatavat katoavat tilastojen pyöristysvirheisiin. Jos kriisitoimia jyvitettäisiin euromaiden kesken pankkiriskien perusteella, Suomen osuus olisi noin nolla prosenttia.

Vaalipelko
painostaa

Epävarmojen lainasaatavien epäsuhtainen jakautuminen eri euromaiden pankkien kesken voi olla keskeinen syy, miksi Saksan ja Ranskan johtajat vaaransivat viime viikon kriisikokouksen tai jopa EU:n tulevaisuuden taivuttelemalla kaikkia jäsenmaita entistä tiiviimpään liittoon.

Saksan ja Ranskan johtajilla on tärkeitä vaaleja tiedossa ja kriisitoimet koettelevat kansan suosiota.

Edes oman maan pankkien pelastaminen jopa satojen miljardien eurojen tappioilta olisi Saksan ja Ranskan johtajille huonoa vaalimainosta. Siksi on houkuttelevampaa ylläpitää mielikuvaa pulassa olevien kriisimaiden auttamisesta – ja taivutella muita euromaita yhä tiiviimmin mukaan yhä kalliimpiin talkoisiin.

Suomen kaltaisille pienille euromaille talkoiden kustannukset voivat kasvaa kohtalokkaan suuriksi.

Tähän asti Suomi on pitänyt kiinni alkuperäisistä alijäämä- ja velkasopimuksista, mutta tätä menoa Suomikin on kriisitoimien takia vaarassa lipsua ylivelkaiseksi sopimusrikkuriksi.

Suomestakin
sopimusrikkuri

Hyvin karkeiden lukujen perusteella suurimpia summia on kriisin aikana tähän mennessä pannut likoon EKP, jonka piikissä on laskutavasta riippuen eri keinojen yhteisvaikutuksesta noin 1 200–1 300 miljardia euroa.

Väliaikainen vakausväline ERVV on käyttänyt vasta osan luotonantovarastaan, mutta Suomi ja muut euromaat ovat luvanneet sille nimellispääoman takauksia yhteensä 780 miljardia euroa.

Yhdessä pysyvän vakausvälineen EVM:n kanssa ERVV-lupaus kasvaa 1 280 miljardiin euroon.

Pelkästään nämä euroalueen sisäiset kriisitoimet paisuvat yhteensä noin 2 500 miljardiin euroon. Jos Suomi vastaa vaikkapa kahdesta prosentista, kertyy vastattavaa pyörein luvuin 50 miljardia euroa.

Valtion omien velkojen kanssa moisella luvulla kertyy velka- ja takausvastuita noin 75 prosenttia Suomen vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Näin Suomesta tulee automaattisesti sopimusrikkuri ja kirjaimellisesti ylivelkainen.

Suomi on muiden euromaiden tavoin luvannut, että julkinen velka ei nouse korkeammaksi kuin 60 prosenttiin bkt:stä. Kriisitoimien jatkaminen tarkoittaa, että pian ei edes Suomi täytä euron sisäänpääsyvaatimuksia.