Onko EKP:n setelisinko euron pelastus vai tuho?

Heini Karjanmaa
Onko EKP:n setelisinko euron pelastus vai tuho?
Moni markkinatoimija, ekonomisti ja talouspäättäjä vaatii, että EKP laukaisee supersinkonsa ja ilmoittaa ostavansa vaikka kaikki kriisimaiden velkakirjat. Tällainen setelisinko voi olla viimeinen yritys pelastaa euro – mutta se voi myös räjähtää EKP:n ja euromaiden omille silmille.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Jan Hurri
7.12.2011 06:21
Kommentit 93

Tämän viikon torstaina euroalueen keskuspankin EKP:n neuvostolla on tavallista kuukausikokousta tärkeämpi kokoontuminen, sillä nyt neuvosto ei selviä vain hintavakauden ja talousnäkymien tarkastelulla.

Nyt EKP:n neuvosto joutuu tavanomaisten velvollisuuksiensa lisäksi pohtimaan, selviääkö euro tästä kriisistä vai ei. Samoin se joutuu puntaroimaan omia toimiaan euron ja eurotalouden vakauttamiseksi – ja jopa pelastamiseksi.

EKP:n tuhannen taalan – anteeksi, euron – kysymys on, mitä se voi ja mitä se ei voi tehdä kriisin helpottamiseksi tai jopa euron pelastamiseksi.

Ennen pitkää EKP:n neuvoston on päätettävä:

♦ Pitääkö se viimeiseen saakka kiinni puhdasoppisen rahapolitiikan periaatteista, vaikka euro hajoaisi, vai

♦ Onko euron puolustaminen sittenkin niin tärkeää, että se on lopulta valmis tinkimään rahapoliittisista periaatteistaan?

Toki EKP:kin on kriisin mittaan lipsunut alkuperäisistä periaatteistaan tukemalla euroalueen pankkijärjestelmää ja sen kautta valtioidenkin rahoitusta useilla eri tavoilla yhteensä jo yli tuhannen miljardin euron voimalla.

Silti moni vaatii EKP:ltä vielä järeämpiä keinoja. Puhe on hätärahasta, jota EKP:n pitäisi patistelijoiden mukaan ampua markkinoille jopa tuhansien miljardien eurojen setelisingolla.

Pystyisikö EKP
lopettamaan kriisin?

Kasvava joukko kansainvälisiä suurpankkeja, ekonomisteja ja nyt myös talouspäättäjiä vaatii, että EKP panee pisteen euroalueen rahoituskriisille, kun euromaat eivät tähän näytä kykenevän.

Vaatijoiden mukaan EKP:n pitäisi ladata ja laukaista samanlainen rahapoliittinen supersinko, jollaiset muilla maailman suurilla keskuspankeilla, kuten Yhdysvaltain Fedillä, Britannian BoE:lla ja Japanin BoJ:llä, on jo käytössään.

Tämä supersinko olisi esimerkiksi EKP:n ilmoitus, että se pakottaa kriisivaltioiden markkinakorot laskuun ostamalla tarvittaessa vaikka kaikki kriisivaltioiden liikkeessä olevat velkakirjat.

Kyse olisi jopa tuhansien miljardien eurojen mittaisista tukitoimista – jollaiset olisivat hyvin lähellä suoranaista setelirahoitusta. Rahan tarjontaa railakkaasti lisäävä supersinko olisi todellinen setelisinko.

Jos moinen setelisinko olisi toimintavarma, riskitön ja tuottaisi taatusti toivotun tuloksen, olisi sellainen epäilemättä jo käytössä. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä setelisinko on hyvin arvaamaton kapine.

Ennalta ei ole tiedossa, osuvatko setelisingon ammukset maaliinsa vai räjähtävätkö ne laukaisijansa omille silmille.

Liian löysää ja liian
tiukkaa rahapolitiikkaa

EKP:n muita suuria keskuspankkeja tiukempaa rahapoliittista linjanvetoa ja pidättyväisempää rahan tarjontaa perustellaan usein Saksan 1920-luvun rahatalouden murskanneen hyperinflaation muistoilla.

Lopulta hillittömäksi kiihtynyt setelirahoitus olikin keskeisiä syitä 1920-luvun talouden inflaatiokaaokseen, lamaan ja suurtyöttömyyteen.

Mutta täysin vastakkainen ja vielä tuhoisampi rahapoliittinen vikatikki löytyy 1930-luvulta, niin ikään Saksasta.

Saksan talous painui 1930-luvulla jopa 1920-lukua ankarampaan lamaan ja rajumpaan työttömyyteen. Keskeinen syy uudelle taloustuholle oli se, että inflaatiokauhuista kangistunut keskuspankki piti liiankin tiukasti kiinni armottoman kovan linjan rahapolitiikastaan.

Muiden maiden keskuspankit irtautuivat valuuttansa kultakannasta yksi toisensa perään ja päästivät valuuttansa heikkenemään – ja saivat näin kipeästi kaivattua apua vientivetoiseen elpymiseen.

Saksa sitä vastoin piti kiinni kultakannasta ja antoi valuuttansa vahvistua – ja painui muita syvempään ja pitkäaikaisempaan lamaan. Saksan työttömyys kohosi jopa Yhdysvaltain suurtyöttömyyttä korkeammaksi.

Ranskalaispankki Société Généralen strategi Dylan Grice on vertaillut katsauksissaan Saksan 1920- ja 1930-lukujen raha- ja talouspolitiikan virheitä ja hakenut niistä enteitä EKP:n toimille mahdollisine seurauksineen.

Saksan koettelemukset osoittavat, kuinka suuret riskit rahapoliittisiin kokeiluihin liittyvät. Mutta sitä eivät 1920- ja 1930-lukujen kokemukset kerro, onko EKP:n parempi laukaista vai olla laukaisematta setelisinkoaan.

EKP:ltä jo yli tuhannen
miljardin kriisitoimet

EKP:n toimia voi kriisin mittaan helposti arvostella, mutta olisi väärin väittää EKP:ta tyystin toimettomaksi. Päin vastoin, se on ollut hyvinkin toimelias. Osa toimista on vain saattanut pahentaa kriisiä.

Neljän kriisivuoden kuluessa EKP on kasvattanut tasettaan yli tuhannen miljardin euron verran. EKP:n taseen loppusumma ja sisältö on nyt vähän yli 2 300 miljardia euroa, kun se finanssikriisin alkuvaiheissa vuoden 2007 loppupuolella oli noin 1 200 miljardia euroa.

Moinen taseen kasvu ei kerro täydestä toimettomuudesta, vaikka Yhdysvaltain Fed ja Britannian BoE ovat kasvattaneet omia taseitaan vielä runsaammin.

EKP:n tasetta ovat kasvattaneet eniten juuri kriisiin taltuttamiseen liittyvät toimet, eivät niinkään tavanomaiset rahoitusolojen muutokset.

Marraskuussa euroalueen pankeilla oli käytössään runsaat 600 miljardia euroa erikoisehtoisia keskuspankkiluottoja, vähän yli 400 miljardia euroa varsinaista hätärahoitusta sekä yli 200 miljardia euroa EKP:n velkakirjaostoista irronnutta rahaa.

Kriisi ei ole kuitenkaan moisilla summilla talttunut. Siksi moni kinuu EKP:tä lataamaan ja laukaisemaan setelisinkonsa.

Tepsiikö sinko
laukaisematta?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhdysvaltain edellinen valtiovarainministeri Hank Paulson käytti sotaisaa sinkovertausta vuoden 2008 syksyn paniikkiviikkoina, kun hän lupasi pitää maan keskeiset rahoitusalan yritykset pystyssä.

Sinkovertauksen alkuperäinen ajatus oli, että riittävän kookasta sinkoa ei tarvitse lainkaan laukaista. Suomeksi sanottuna markkinoiden oli tarkoitus rauhoittua ja paniikkimyyntien päättyä, kunhan talousviranomaiset ilmoittivat riittävän suurista tukitoimista.

Nyt moni yllyttää samalla sinkovertauksella EKP:tä kasvattamaan tukitoimiaan merkittävästi.

Yksi mittaviin velkakirjaostoihin yllyttävien väittämä on, että EKP välttyisi käyttämästä suuria rahasummia esittämällä riittävän mittavan ja lisäksi uskottavan lupauksen. Sen sijaan rahaa kuluu runsaammin, jos EKP jatkaa tähänastisia vastahakoisia tukitoimiaan.

EKP:n mittaviin tukilupauksiin liittyisi kuitenkin yksi vakava riski. Se voi joutua vastaamaan huutoonsa. Eurokriisissä ei pelkkä ilmoitus supersingon olemassaolosta riitä, vaan se on luultavasti myös laukaistava.

Euroalueella
kolme kriisiä

Jos euroalueen kriisissä olisi kyse pelkästään rahapulasta, EKP:n setelisinko olisi epäilemättä tehokas keino kriisin ratkaisemiseksi. Näin yksinkertaisesta kriisistä tuskin kuitenkaan on kyse.

Euroaluetta koettelee parhaillaan kaksi samanaikaista kriisiä, joista yhdessä muodostuu kolmas, itse euron kriisi.

1) Euromailla – kotitalouksilla, yrityksillä ja valtioilla – on railakkaasti liian paljon velkaa, jonka maksaminen ei talousviranomaisten yrityksistä huolimatta ole mahdollista aina vain uutta ja entistä runsaampaa velkaa ottamalla.

2) Euromaiden pankeille alueen liian suuret velat ovat historiallisen mittaluokan luottoriski, jota niiden huterat pääomat eivät riitä kantamaan, vaan ne uhkaavat painua ylivelkaisten asiakkaidensa kanssa samaan velkasuohon.

3) Euroalueen pankkijärjestelmän luhistuminen tietäisi eurotalouden ytimen sulamista ja hyvin suurta vaaraa euron hajoamisesta.

On hyvin kyseenalaista, tepsiikö edes EKP:n setelisinko vastassa olevaan monimutkaiseen kriisiin. Tuskin se ainakaan tepsii laukaisematta.

Tohtiiko EKP luvata
jopa 5
000 miljardia?

Analyysiyhtiö Lombard Street Researchin ekonomisti Leigh Skene laskee, että euroalueen ongelmavaltiot ja pankit tarvitsevat muutaman lähivuoden kuluessa yhteensä jopa lähemmäs 5 000 miljardia euroa uutta rahoitusta kyetäkseen ylläpitämään nykyisiä toimintojaan.

Jos rahoitusmarkkinoiden luottamus euroalueen näkymiin jatkaa heikkenemistään viime viikkojen tapaan, jää suuri osa tuhansien miljardien rahoituksesta uusimatta ja löytymättä. Niinpä moni kärttää rahapulaan EKP:n "ratkaisua".

Tuo "ratkaisu" olisi uunituoreen rahan ampuminen markkinoille ja talouteen niin suurella voimalla, ettei moista kannattane EKP:ltä tähän hätään kärkkyä.

Uusia ja mittavia lupauksia tuskin kuuluu tämän viikon kokouksessa, joka sattuu olemaan päivää ennen kuin euromaiden ja EU:n talouspäättäjien pitäisi omassa huippukokouksessaan sopia kriisin ratkaisemisesta.

EKP voi lopulta taipua antamaan tukensa eurovaltioille, kunhan ne ensin esittävät uskottavia toimia oman talouspolitiikkansa kurinalaiseksi kohentamiseksi. Siihen asti EKP todennäköisesti tarjoaa ennemmin keppiä kuin porkkanaa.

Lähes mahdoton
tasapainotemppu

Viime päivien talousuutisten epävarmat aavistukset EKP:n valmisteilla olevista uusista tukitoimista ovat päätyneet tuhannen miljardin euron arvioihin, eivät suinkaan monin verroin suurempiin lukemiin.

Edessä on erittäin vaikea tasapainoilu liian pienten tai liian suurten tukitoimien ja liian tiukan tai liian löysän rahapolitiikan välillä. Niin kuin Saksan 1920- ja 1930-lukujen kokemukset osoittavat, voi kumpi tahansa liioittelu suistaa talouden ojasta allikkoon.

Jos EKP lopulta taipuu lataamaan setelisinkonsa mutta käyttää markkinoiden mielestä liian keveitä ammuksia, pääomapako euroalueelta mieluummin kiihtyy kuin laantuu.

Jos taas EKP lataa sinkonsa liian suurin ja epävakain ammuksin, kasvaa inflaation vaara – ja taas säikky pääoma on vaarassa karauttaa karkuun.

Mutta jos EKP:n neuvosto selviää tästä tasapainotempusta kompuroimatta, ovat Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja muut neuvoston jäsenet palkkansa ansainneet. Jos he kompuroivat, voivat he jäädä taloushistoriaan euron kaatajina.


[zoom]

Lisää Aiheesta
UutinenEnää EKP puhaltaa euroon henkeä (21.12.2011 06:25)
UutinenUppoaako Suomi eurolaivan mukana? (14.12.2011 06:16)
UutinenEuroopan lama on EKP:n käsissä (8.12.2011 14:26)
UutinenEKP laski odotetusti ohjauskorkoa (8.12.2011 14:45)
UutinenTaloussanomat seuraa: Vaaran viikko (9.12.2011 19:26)
UutinenMiten ja milloin euro hajoaa? (30.11.2011 06:16)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (93)

Huono 0
katteettoman vaihdantavälineen painaminen?
Koko kriisi johtuu siitä, ettei olemassa olevia sääntöjä ja sopimuksia ole noudatettu.

EKPn setelirahoitus on jyrkästi sen mandaattia ja sääntöjä vastaan. Ilmeisesti euron pelastaminen on poliittisesti niin tärkeä asia, että sen eteen ollaan valmiita jatkamaan sillä tiellä, joka kriisiin alunperin johtikin.
aapeli
otetaan liirat käyttöööön.
peruskooni
Juutalainen Goldman Sachs yrittää viimein kammeta maailmanvaltaa käsiinsä. Suunnitelma, joka linjattiin vanhimpien protokollassa pannaan nyt täytäntöön. Jos rahatykki laukaistaan, saa GS koko euroopan niskalenkkiinsä. Maailmanhistorian toiseksi suurin kusetus. Suurin oli ns. holocaust.
Pekko
Ei mitään sinkoja.

-Ongelmat on ylivelkaantuminen ja sen syihin eli kotitalouksien velkaan ja kuntien ja valtioiden velkaan puututtava. Se on ratkaisun tie.

-Pankit haluavat että Ekp lunastaa valtioiden velat itse tekemällään rahalla. Koska näin pääsevät eroon huonoista sijoituksistaan. Suurin vaara EI ole euron "kaatuminen" vaan valtiovelkojen nollautuminen osittain,korkojen laskeminen normaalille tasolle ja pankkien kaatuminen huonoihin sijoituksiin. Alunperinkin Ekp:n liian helpon ja halvan rahan myötä pankkien sioitettua sen valtioiden velkakirjoihin.

Ratkaisu on se että annetaan huonojen sijoitusten kaatua, realisoitua. Koska lopulta niin käy kuitenkin. Ja parempi että musta pekka räjähtää yksityispankkien syliin, jotka on syyllisiä tähän. Eikä että valtiovelat räjähtää ekp:n eli veronmaksajien syliin. JOta nyt yritetään "sinko" vertauksilla ajaa.

Se että muut valtiot ovat levitelleet veronmaksajien rahaa ei tarkoita että Ekp:n tulisi yhtä paljon levitellä. Sitä paitsi johan Ekp on koko ajan tehnyt juuri kuten riskisijoittajat ovat halunneet ja pelastanut pankkeja. Toisin kuin Jan Hurri artikkelissaan väittää. Jan Hurri on mennyt pankkien puolelle.

Nyt tarvitaan keppiä ja pankkiireille rikostutkintaa. He ovat ihmiskunnan vihollisia. Pankkialaa tulee alkaa säännellä tiukasti. Velka lisää työttömyyttä työn muuttuessa tarpeettomaksi yrityksille.

Suosittelen katsomaan MIchael Mooren "Kapitalisimin rakkaustarinan", jossa hän näyttää tämän hetken tilanteen Usassa, jota nyt koitetaan saada Eurooppaan.
Antaa huonojen pankkien sijoitusten realisoitua
Miksi Hurri puhuu "singosta" miksei käytä termiä "elvytys" kuten kyseistä toimintaa ennen nimettiin?
Valtiovelkojen ostamista Ekp:n taseisiin tarkoittaa velkojen yhteisvastuullistamista, eli sosialismia. Siitä hyötyy huijarivaltiot kuten Kreikka, Italia ja Viro ja häviää Suomi, Saksa jne. Maat joilla on vähemmän velkaa.
Jäljelle jää Amerikkalainen temppu eli niin suuri huijaus, että kukaan ei sitä usko todeksi.

Resepti: Uutta rahaa, tilasto kikkailua ja uskottava EKP- johtaja

Siis käytännössä luodaan inflaatiota, mutta tilasto kikkailulla piilotetaan se... näin USA on tehnyt jo vuosia.

Kun inflaatio laukkaa, niin se syö velkaa.. mutta samalla raportoidaan pientä inflaatiota, niin kansa ei hoksaa vaatia rahalle korkeampaa korkoa, ei tarvii tehdä indeksi korotuksia jne. Edellinen temppu johtaa keskiluokan tuhoon, mutta rikkaat voivat kuitenkin selvitä pienillä vauriolla.

USA:ssa todellinen inflaatio on 2-3% suurempi kuin raportoitu.
Repression
Otsikon yksinkertaieen kysymykseen: Tuho.

Lisäksi jatkossa seuraavat Euroopassa syttyvät vapaussodat.
B.W.
Sääntöjen rikkominen on monella euromaalla ollut tapa.Itse komission puheenjohtaja on viitannut kintaalla alijäämille. Jyrki puhuu hölmöjä suomen luottoluokituksen voimme estää tekemällä huippukokouksessa oikeita päätöksiä.Tosiasia on se että kaikki ne sitoumukset mitä suomi tulee tekemään heikentää suomen asemaa ja mahdollista luokituksen putoamista.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

16:05Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
15:55HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
15:27EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
15:25Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
15:22Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
15:10Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
15:08Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
14:52Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
14:21Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
14:04Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
13:27IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
13:14Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
13:01Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
12:58Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
12:35Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
12:21Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
11:5171 000 nousee töissä "auto-tasolle"
11:14Kaupankäynti Bankian osakkeella keskeytettiin
10:35Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille
10:23Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin
10:21Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin
09:46Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla
09:03Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi
08:37ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän
08:05Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta
06:13Kansanjuhlaa ja kokista
06:03Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset
06:01Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

16:15IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,12 9,09 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Kesla A 5,3 3,72 %
Kurssi nousussa Glaston Corporation 0,33 3,13 %
Kurssi laskussa Nokian Renkaat 30,73 -2,75 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,07 -3,8 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,62 -3,93 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,45 -4,67 %

16:15IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 21,12 M 0,09 %
Kurssi laskussa Fortum 17,12 M -0,51 %
Kurssi laskussa Sampo A 13,98 M 0,47 %
Kurssi laskussa Metso 13,29 M -0,76 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 11,48 M -2,32 %

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

16:15OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,89-0,49 %-0,02

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949