Tässä on Suomen talouden Salpalinja

Suomea uhkaavat aivan samat talouden vaarat kuin muitakin euromaita. Jos euroalue ajautuu kriisin takia tai muista syistä taantumaan, painuu Suomikin taantumaan – sitä ei estä mikään.

Samoin eurovaltioiden rahoituskriisin laineet lyövät Suomeenkin asti, niin kuin viime viikkojen korkoliikkeet ovat muistuttaneet.

Mutta miten pian Suomen rahoitus olisi vaarassa katketa, jos euroalueen kriisi kärjistyisi radikaalisti lisää ja rahoitusmarkkinoilla alkaisi raaka hyökkäys kaikkia eurovaltioita vastaan?

Tämän selvittämiseksi Taloussanomat laati valtion rahoitusasemasta stressitestin, jonka johtopäätös on yllättävä – mutta rauhoittava.

Suomella on turvanaan eräänlainen talouden Salpalinja, jonka ansiosta Suomen valtio tuskin päätyy ainakaan tämän kriisin takia rahoitusmottiin.

Vanhojen euromaiden
vähiten velkainen

Ylivelkaisten eurovaltioiden joukossa Suomen julkisen talouden tunnusluvut kertovat enemmän Suomen vahvuuksista kuin heikkouksista. Suomen valtio nauttii täysin aiheellisesti rahoitusmarkkinoilla eurovaltioiden likipitäen vahvinta luottamusta.

Suomi on ani harvoja vanhoja euromaita, jotka täyttävät Euroopan unionin määräykset julkisen talouden alijäämäisyyden ja velkaisuuden enimmäismääristä. Useimmat muut jäsenmaat ovat Saksaa myöten kirjaimellisesti ylivelkaisia.

Viime vuoden toteutunein luvuin budjettialijäämä oli Suomessa 2,5 ja vanhoilla eurovaltioilla keskimäärin 8,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Luku saisi olla korkeintaan kolme prosenttia.

Julkinen velka oli Suomessa 48 ja vanhoilla euromailla keskimäärin 87 prosenttia bkt:stä. EU:n sallima maksimi on 60 prosenttia.

Vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimusten täyttäminen ei kuitenkaan riitä, jos kriisi kärjistyy toden teolla ja kaikki eurovaltiot joutuvat puolustustaisteluun.

Vähäinen velkaisuus
voi olla myös haitta

Suomen valtion rahoitusasemassa on ainakin kolme heikkoutta, joiden perusteella se voi tiukan paikan tullen joutua markkinavoimien silmätikuksi.

Ensimmäinen heikkous on hyve, joka voi muuttua haitaksi. Se on Suomen valtion vähävelkaisuus, josta seuraa liikkeessä olevien velkakirjojen niukkuus.

Suomen valtion vajaan 80 miljardin euron arvoiset velkakirjat ovat vain noin sadasosa kaikkien eurovaltioiden velkakirjojen määrästä.

Kansainvälisten suursijoittajien on helppo unohtaa Suomi kokonaan. Tämä voi olla merkittävä haitta, jos Suomi joutuu hakemaan uutta rahoitusta nykyistä tuntuvasti kireämmiltä markkinoilta.

Tämä käytännön haitta voi toki kääntyä myös Suomen eduksi.

Paniikkimyyntien keskittyminen suurimpien valtioiden massamarkkinoihin tarkoittaisi, että pienet erät Suomen vähäisiä velkakirjoja voivat unohtua salkkujen perukoille ja näin Suomi voisi säästyä ankarimmalta myyntipaineelta.

Suomi täysin riippuvainen
ulkomaisesta lainarahasta

Yksiselitteinen haitta Suomelle on sitä vastoin vanhojen eurovaltioiden ylivoimaisesti suurin riippuvuus ulkomaisista rahoittajista.

Suomen valtion velkakirjoista peräti 84 prosenttia on ulkomaisten rahoittajien hallussa. Keskimäärin ulkomaisten rahoittajien rahoitusosuus on vanhoissa euromaissa 60 prosenttia.

Tästä voi koitua Suomelle ongelmia, jos kriisin kärjistyminen ajaisi sijoittajia tyhjentämään salkkujaan ja supistamaan uusia sijoituksiaan. Tuolloin kansainvälisillä suursijoittajilla voi olla houkutusta sivuuttaa Suomen kaltaiset pienmarkkinat kokonaan.

Suomen maksettava
velkansa muita nopeammin

Toinen silmiin pistävä ja yksiselitteisen riskialtis piirre Suomen valtion rahoitusasemassa on vanhojen eurovaltioiden nopeimmalla tahdilla takaisin maksettava ja uusilla lainoilla uusittava lainakanta.

Hieman Suomikin on onnistunut kriisin kuluessa pidentämään liikkeessä olevien velkakirjojensa keskimääräistä takaisinmaksuaikaa, mutta se on edelleen vain vähän yli viisi vuotta.

Jos kriisi kärjistyy lisää ja rahoitus kiristyy merkittävästi, Suomi on muita herkemmin ja nopeammin tukalassa pakkoraossa. Muita nopeampi lainojen uusimistahti merkitsee myös muita suurempaa korkoriskiä.

Valtion vanhoja obligaatiolainoja erääntyy lähivuosina kuutisen miljardia euroa vuodessa. Sen lisäksi on hankittava lyhytaikaista markkinarahoitusta ja uuden alijäämän tilkkeeksi tarvittava rahoitus. Tänä vuonna uutta alijäämää on paikattava seitsemisen miljardia euroa.

Suomen rahoitustarpeet ovat ylivelkaisen euroalueen mitoissa pieniä, mutta Suomelle suuria – ja lisäksi välttämättömiä. Jos rahahanat sulkeutuvat, Suomenkin valtion rahoitushuolto on vaarassa.

Silloin Suomi voi joutua turvautumaan talouden Salpalinjaan.

Tässä on Suomen
talouden Salpalinja

Hädän hetkellä Suomella on turvanaan keinot välttää samanlainen rahoitushuollon täydellinen katkeaminen, jollainen on kaatanut kriisimaita hätärahoituksen varaan.

Tuo Suomen rahoitushuollon viimeinen puolustuslinja löytyy lakisääteisestä työeläkejärjestelmästä. Yhteensä noin 140 miljardin euron eläkerahastot ovat Suomen talouden Salpalinja.

Tiukan paikan tullen Suomi voi varmistaa eläkerahastojen voimin, että valtio ei kaadu rahapulaan – ei, vaikka euroalue hajoaisi, markkinoiden rahahanat kiertyisivät kiinni ja hätärahoituskin katkeaisi.

Tällainen hätävara
on vain Suomella

Suomen eläkerahastojen muodostama viimeinen puolustuslinja on euromaiden kesken poikkeuksellinen, sillä vain Suomen lakisääteisessä eläkejärjestelmässä yhdistyvät molemmat valtion rahoitushuollon varmistamiselle keskeiset vaatimukset:

♦ Suomen lakisääteiset eläkerahastot ovat muodollisesti osa Suomen julkista taloutta.

♦ Suomen lakisääteisellä eläkejärjestelmällä on hallussaan erittäin merkittävä rahoitusvarallisuus.

Missään muussa euromaassa ei tällaista yhdistelmää ole, jossa yhdistyisivät muodollisesti julkiseen talouteen luettava eläkejärjestelmä ja huomattava rahoitusvarallisuus.

Muiden euromaiden lakisääteiset eläkejärjestelmät ovat valtioiden tavoin varattomia, ja kaikki merkittäviä pääomia koonneet eläkerahastot ovat muodollisesti yksityisiä.

Sama keino ollut
ennenkin käytössä

Suomen eläkelaitokset olivat valtion tärkeitä rahoittajia säänneltyjen rahamarkkinoiden oloissa siitä lähtien, kun eläkelaitokset ryhtyivät 1960- ja 1970-luvuilla säästämään tulevien eläkkeiden turvaa.

Noina alituisen pääomapulan aikoina valtion varainhankinnan erityispiirteisiin kuuluivat jopa erityiset eläkelaitoslainat, joita ostamalla eläkelaitosten oli tavallaan pakko rahoittaa valtiota.

Viime laman aikaan 1990-luvun alkuvuosina valtio ei olisi ehkä lainkaan selvinnyt rahoitustarpeistaan, elleivät työeläkelaitokset olisi ostaneet erittäin suurta osaa valtion uusien obligaatioiden tulvasta.

Eikä siitä ollut edellisen laman koitoksissa edes mustaa valkoisella, että eläkerahastot ovat osa Suomen julkista taloutta niin kuin nyt on asian laita.

Suomella enemmän
varoja kuin velkaa

Suomen valtion erikoislaatuinen rahoitusasema erottuu selvästi, kun vertaillaan eurovaltioiden nettomääräistä velkaisuutta lisäämällä pelkkiin velkalukuihin julkisen talouden rahoitusvarat.

Useimpien muiden eurovaltioiden nettovelka on vain vähän pienempi kuin pelkkien velkojen määrä, mutta Suomessa lukemat muuttuvat etumerkkiä myöten. Vanhoista euromaista vain Suomi on nettomääräisesti velaton ja suorastaan varoissaan.

Kun Suomen valtion velkoihin lisätään valtion rahoitusvarallisuus ja lakisääteiset eläkerahastot, heilahtaa valtion suhteellinen varallisuusasema 48 prosentin bruttovelasta 56 prosentin nettovarallisuuteen suhteessa vuotuiseen bkt:hen.

Tarjous, josta
ei voi kieltäytyä

Suomen lakisääteisissä eläkerahastoissa oli syyskuun lopussa noin sata miljardia euroa sijoitettuna Suomen ulkopuolelle. Tällä rahamäärällä eläkelaitokset voisivat ostaa vaikka kaikki valtion liikkeessä olevat velkakirjat.

Rahoituskriisin oloissa tuskin olisi mielekästä ryhtyä paikkaamaan valtion rahoitustarpeita myymällä ja irtisanomalla eläkelaitosten kotimaisia sijoituksia. Kotimaiset myynnit vaikeuttaisivat pienten kotimarkkinoiden tilannetta entisestään.

Mieluummin eläkelaitosten olisi kotiutettava rahaa muilta markkinoilta. Suurin osa suomalaisesta eläkerahasta on sijoitettuna euroalueen korko- ja osakemarkkinoille mutta ei juuri lainkaan kriisimaihin.

Kotiutetut varat hakeutuisivat kuin luonnostaan valtion velkakirjoihin, jotka ovat eläkelaitosten näkökulmasta niin lähellä riskitöntä sijoitusta kuin suinkin mahdollista. Kriisioloissa tuottokin voisi kohentua riittäväksi.

Talouden Salpalinja ei ole teräsbetonia eikä kivipaasia. Sen aineksia ovat sadan miljardin euron kotiuttamiskelpoiset työeläkevarat ja valtion esittämä sijoitustarjous, josta ei voi kieltäytyä.

Suomi on ylivelkaisten eurovaltioiden vähiten velkainen priimus
Suomen ja kymmenen muun vanhan euromaan julkisen talouden rahoitusaseman tunnuslukuja vuodelta 2010. Negatiivinen nettovelka ilmentää nettovarallisuutta.
Valtio	Velka, mrd. eur	Velka/bkt, %	Nettovelka/bkt, %	Ulkomainen velka, %	Keskim. laina-aika, v	Alijäämä/bkt, %
Suomi	87	48	-57	84	5,2	2,5
Espanja	639	60	43	47	6,3	9,2
Hollanti	371	63	35	61	6,0	5,4
Itävalta	205	72	42	80	7,2	4,6
Ranska	1591	82	57	62	7,0	7,0
Saksa	2080	83	51	50	5,7	3,3
Portugali	160	93	63	56	6,0	9,1
Irlanti	148	96	62	63	6,2	32,4
Belgia	341	97	82	63	6,4	4,1
Italia	1843	119	103	44	7,1	4,6
Kreikka	329	143	97	60	7,0	10,5
Lähde: Maailmanpankki, OECD, Bloomberg, Datastream, Capital Economics