Suostuuko Suomi velkasuon kantojuhdaksi?

Suomessa niin kuin muissakin euromaissa lienee korkea aika puntaroida yhteiseen liittovaltioon siirtymisen etuja ja haittoja. Puntaroinnilla alkaa lisäksi olla kiire.

Ei siksi, että tätä itsenäisen Suomen suurinta valtiouudistusta olisi kukaan virallisesti esittänyt tai että aiheesta olisi tiedossa kansanäänestys, vaan siksi, että muutos etenee jo täyttä päätä.

Rahaliitto muuttuu liittovaltioksi vaivihkaa hivuttamalla eivätkä suuretkaan askelet suoraan näytä siltä mitä ne ovat. Näin liittovaltio syntyy kuin huomaamatta suurta muutosta kenenkään erikseen esittämättä tai lupaa pyytämättä.

Euromaiden suurinta muutosta sitten toisen maailmansodan ajaa nyt euroalueen rahoituskriisin varjolla entistä päättäväisemmin EU:n komissio.

Todennäköisesti komissiolta tai yhdeltäkään muulta EU:n tai euroalueen toimielimeltä ei ole milloinkaan odotettavissa selkokielistä ja avointa esitystä rahaliiton muuttamiseksi liittovaltioksi.

Suuren muutoksen verhoilu kiertoilmaisuihin ja pieniin askeliin ei kuitenkaan estä jäsenmaiden kansalaisia ja päättäjiä keskustelemasta asioista niiden oikeilla nimillä.

Yhteisvastuu euron
jälkeen suurin askel

Päättyneellä viikolla komissio ehdotti eurovaltioiden velkojen muuttamista osittain tai kokonaan kaikkien rahaliiton jäsenvaltioiden yhteisvastuulliseksi velaksi. Komission mukaan parasta olisi, jos kaikki velat muuttuisivat yhteisvastuulliseksi velaksi. Komission mukaan tällä toimella olisi tarkoitus helpottaa nyt kriisissä olevien eurovaltioiden rahoitushuolia ja samalla tehostaa kaikkien eurovaltioiden velkakirjamarkkinoita.

Velkojen yhteisvastuu olisi kuitenkin paljon kauaskantoisempi muutos kuin pelkkä ajankohtaisten rahoitushuolien huojentaminen tai uuden rahoitusvälineen käyttöönotto.

Suomeksi sanottuna velkojen yhteisvastuu olisi heti yhteisen rahan jälkeen seuraavaksi suurin askel kohti euromaiden yhteistä velka- ja tulonsiirtounionia.

Tätä komissio
ei kertonut

Komissio keskittyy yhteisvastuuesityksessään etupäässä järjestelyn rahoitustekniseen ja hallinnolliseen toteutustapaan. Sen sijaan komission esitys ei arvioi kunkin jäsenmaan kustannuksia ja hyötyjä.

Samoin esityksestä puuttuu arvio, mikä olisi velkojen yhteisvastuun jälkeen seuraava johdonmukainen askel rahaliiton muutoksessa liittovaltioksi: tavalla tai toisella toteutettava verotulojen ainakin osittainen tasaus jäsenmaiden kesken.

Komission mukaan velkojen yhteisvastuun rinnalla olisi toteutettava talouspolitiikan kurinanalaisuutta varmistavia ja talousohjausta tehostavia uudistuksia. Käytännössä ne tarkoittaisivat talouspolitiikan päätösvallan siirtymistä jäsenmailta komissiolle.

Yhteisvastuun vaaroja torjuisivat komission mukaan jäsenmaiden lupaukset olla enää velkaantumatta liikaa samoin kuin jäsenmaiden lupaukset olla lankeamatta vapaamatkustamisen kiusaukseen. Komissio valvoisi, että lupaukset pitävät.

Sitä komissio ei mainitse, että velka- ja talouslupauksia antaisivat ne samat eurovaltiot, joiden sopimusrikkomukset ovat johtaneet ylivelkaantumiseen ja kriisiin.

Sitäkään komissio ei tähdennä, että yhteisvastuuseen siirtyvien euromaiden lupauksia valvoisi se sama komissio, jolta aiemmat sopimusrikkomukset ovat jääneet huomaamatta tai puuttumatta.

Parasta varautua
sääntörikkomuksiin

Yhteisvastuun ehtoja noudattavat maat saisivat rahoitusta todennäköisesti ominkin voimin, joten ne eivät näin ollen tarvitsisi yhteisvastuullista rahoitusta. Ne voisivat hankkia rahoituksensa omin voimin niin kuin esimerkiksi Suomi on tähänkin asti hankkinut.

Toisaalta juuri yhteisvastuun rinnalla toteutettava nykyistä ankarampi talouskuri tarkoittaisi kukaties, että yhteisvastuun takaamaa rahoitusta kipeimmin kaipaavat valtiot eivät voisi sellaista saada päädyttyään pinteeseen ilmeisin sopimusrikkomuksin. 

Komission esitysten sisäinen ristiriita saattaa vihjata, että talouskuria ei ehkä sittenkään olisi yhteisvastuunkaan aikana välttämättä noudatettava sen enempää kuin tähänkään asti.

Säännöistä lipsuminen lienee johdonmukaisin oletus, sillä ainoastaan liian suuret ja näin ollen sopimusten vastaiset velkamäärät kaipaavat uudelleenjakoa jäsenmaiden kesken.

Vähävelkaisimmat
maksaisivat eniten

Suomen kaltaiselle keskimääräistä vähemmän velkaiselle jäsenvaltiolle siirtyminen velkojen yhteisvastuuseen tietäisi todennäköisesti nykyistä suurempaa velkavastuuta ja velvoitetta maksaa muidenkin velkoja. Sen lisäksi, että Suomen valtio on aivan hyvin saanut tähänkin asti edullista rahoitusta, kuuluisi Suomi yhteisvastuun suhteellisesti suurimpiin kustantajiin.

Velkojen uudelleenjakoa jäsenmaiden kesken on käytännössä mahdoton toteuttaa ilman kahta keskeistä seurausta:

♦ Keskimääräistä vähemmän velkaiset jäsenmaat saisivat vastattavakseen entistä suuremman määrän velkaa, ja

♦ Keskimääräistä velkaisemmat jäsenmaat pääsisivät eroon osasta vanhoja velkojaan.

Sattumoisin Suomen valtio on vanhoista ja edes Suomen kokoisista eurovaltioista se kaikkein vähiten velkainen. Niinpä Suomen valtiolle koituisi velkojen yhteisvastuusta todennäköisesti suhteellisesti kaikkein runsaimmin uutta vastattavaa.

Suomen velkavastuut
kaksinkertaisiksi

Komission mukaan Suomen valtiolla on velkaa 87 miljardia euroa. Summa on suuri, mutta vain suomalaisittain. Eurooppalaisittain – tai euroliittolaisittain – se on vähän.

Suomen osuus kaikkien eurovaltioiden yhteenlasketusta vajaan 8 000 miljardin euron velkamäärästä on vain vähän yli prosentti eli vähän yli sadasosa. Suhteellisen pieni velkamäärä on Suomelle eduksi – paitsi jos komission ehdotus velkojen yhteisvastuusta toteutuu.

Velkavastuiden todennäköinen jakoperuste olisi joko jäsenmaiden osuus koko euroalueen bruttokansantuotteesta tai niiden osuus yhteisen keskuspankin EKP:n niin sanotusta muunnetusta pääoma-avaimesta.

Kummalla tahansa jakoperusteella Suomen osuus velkapotista olisi noin kaksi prosenttia. Näin yhteisvastuu paukauttaisi Suomen valtion velkavastuut suurin piirtein kaksin verroin valtion nykyistä omaa velkaa suuremmiksi.

Ja näin kävisi siis siinä parhaassa tapauksessa, että kaikki muutkin euromaat vastaisivat omista osuuksistaan Kreikkaa myöten.

Suomestakin tulisi
sopimusrikkuri

Osallistuminen eurovaltioiden velkojen jakamiseen yhteisvastuun periaatteella tekisi Suomestakin automaattisesti EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen rikkojan. Näin kävisi siis sen yhteisvastuun takia, jonka toteuttamiseksi komissio esittää uusia sääntöjä.

Kahden prosentin osuus kaikkien eurovaltioiden veloista olisi noin 160 miljardia euroa. Summa on hieman alle 90 prosenttia Suomen viime vuoden noin 180 miljardin euron bruttokansantuotteesta.

EU:n vakaus- ja kasvusopimus sallii jäsenvaltioille velkaa korkeintaan 60 prosenttia vuotuisen bruttokansantuotteen arvosta. Nykyisellään Suomen valtion velkaisuuden suhdeluku on hieman alle 50 prosenttia.

Eurovaltioiden keskimääräinen velkaisuusaste on tätä nykyä noin 85 prosenttia, joten keskimäärin koko euroalue rikkoo räikeästi omaa velkaisuuden ylärajaansa ja on näin ollen kirjaimellisesti ylivelkainen.

Ensin alijäämä- ja velkarajoja rikkoivat Saksa ja Ranska, joiden kuriton esimerkki on jatkunut pian kymmenen vuotta.

Verotulot valuisivat
muiden velkoihin

Velkojen yhteisvastuuseen siirtyminen johtaisi johdonmukaisesti tavalla tai toisella järjestettävään verotulojen tasaukseen. Tulonsiirrot olisivat likipitäen automaattinen seuraus velkavastuiden jakamisesta.

Valtion antama lupaus velkojen maksamiseksi perustuu verotusoikeuteen, ja on lupaus verotulojen käyttämisestä velkojen maksamiseen. Jos valtio lupaa maksaa jonkun muun valtion velkoja, sitoutuu se samalla tulonsiirtoihin.

Komission ehdottama velkojen yhteisvastuu tarkoittaisi, että Suomen valtio lupaisi käyttää verotulojaan muidenkin eurovaltioiden velkojen maksamiseen.

Tämä olisi omiaan heikentämään Suomen yhteisvastuuyhtälöä, sillä Suomen verotus on ankarampaa kuin keskimäärin euromaissa tai varsinkaan kriisimaissa.

Vanhojen ja edes Suomen kokoisten eurovaltioiden verotulot ovat keskimäärin alle 40 prosenttia kunkin maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta, mutta Suomessa luku oli viime vuonna yli 43 prosenttia.

Ei liittovaltiota
ilman tulonsiirtoja

Velkavastuiden yhteisvastuun seurauksena syntyvä verotulojen siirto Suomesta ja muista vähiten velkaisista euromaista velkaisimpien eduksi tuskin jäisi ainoaksi tai edes pääasialliseksi tulonsiirtokeinoksi. Osavaltioiden väliset tulonsiirrot kuuluvat useimpien maailman liittovaltioiden ominaispiirteisiin aivan samaan tapaan kuin "tavallisten" valtioiden sisällä verotuloja siirtyy keskushallinnon ja provinssien, maakuntien tai kuntienkin välillä.

Saksa on liittovaltio, ja varsinkin sen itäisten ja läntisten osavaltioiden välillä siirtyy vuosittain erittäin suuri määrä verotuloja lännestä itään. Samoin Yhdysvallat on liittovaltio, jonka osavaltioiden menoista keskimäärin runsaat 20 prosenttia perustuu liittovaltion tulonsiirtoihin.

Merkittäviä tulonsiirtoja virtaa vauraimmista osavaltioista ja provinsseista vähävaraisimpien tueksi niin Kanadassa, Britanniassa, Japanissa kuin Intiassakin. Tulonsiirrot ovat liittovaltioissa ennemmin sääntö kuin poikkeus, osoittavat Maailmanpankin aiheesta laatimat tutkimukset.

Niinpä Suomen lienee keskimääräistä suurituloisempana ja keskimääräistä runsaampien verotulojen euromaana viisainta varautua toimimaan myös tulonsiirtojen maksajana, jos euroalue muuttuu liittovaltioksi.

Suomi jäisi viimeiseksi
myös vapaamatkustajana

Komissio kiinnittää runsaasti huomiota velkojen yhteisvastuuseen mahdollisesti liittyvään moraalikatoon. Tällä se tarkoittaa jäsenmaan houkutusta kasvattaa velkojaan ja jättää ne muiden vastattaviksi.

Velkojen yhteisvastuuseen niin kuin tulonsiirtoihinkin liittyy vaara, että osa jäsenmaista pyrkii hyötymään muiden kustannuksella kasvattamalla velkansa niin suuriksi kuin suinkin ja jättämällä verotulonsa niin pieniksi kuin suinkin.

Eniten tästä kärsisivät ne Suomen kaltaiset jäsenmaat, joilla on muita vähemmän velkaa ja muita enemmän verotuloja – ja jotka joka tapauksessa maksavat koko lystin. Asetelmaa heikentäisi lisää, jos maksajamaalla olisi lisäksi keskivertomaata korkeampi "maksumoraali" – niin kuin Suomella on.

Suomelle jäisi "moraalittomuuskisassa" herkästi hanttikortit kouraan, sillä Suomella on kaikista vanhoista euromaista tehokkain, lainkuuliaisin ja korruptionvastaisin hallintokulttuuri. Tämä upea mutta liittovaltiossa mahdollisesti kallis seikka ilmenee Maailmanpankin hallinnon laatua eri maissa vertailleista tutkimuksista.

Sattumoisin hallinto on tehottominta ja korruptoituneinta sekä lainkuuliaisuus heikointa juuri niissä samoissa euromaissa, joita rahoituskriisi ankarimmin riepottelee – ja joiden liian suuria velkoja komissio haluaisi saattaa yhteisvastuun avulla Suomenkin vastattaviksi.

Yhteisvastuu hyödyttäisi velkaisimpia ja haittaisi vähiten velkaisia
Laskuharjoitus 11 vanhan euromaan velkavastuiden uudelleenjaosta bkt-osuuksiin perustuvan yhteisvastuun perusteella.
Valtio	Velka 12/2010, mrd eur	Osuus veloista, %	Osuus bkt:sta, %	Osuus yhteisvastuusta, mrd eur	Hyöty, mrd eur	Haitta, mrd eur	Hyöty, % omasta velasta	Haitta, % omasta velasta
Kreikka	330	4,2	2,6	202	128	-	38,7	-
Italia	1840	23,6	17,2	1338	502	-	27,3	-
Irlanti	150	1,9	1,7	132	18	-	11,8	-
Belgia	340	4,4	3,9	303	37	-	10,8	-
Portugali	160	2,1	1,9	148	12	-	7,6	-
Saksa	2080	26,7	27,7	2155	-	75	-	3,6
Ranska	1590	20,4	21,5	1673	-	83	-	5,2
Itävalta	200	2,6	3,2	249	-	49	-	24,5
Hollanti	370	4,8	6,6	513	-	144	-	38,9
Espanja	640	8,2	11,8	918	-	278	-	43,4
Suomi	80	1,1	2,0	156	-	76	-	95,0
Lähde: Eurostat, Nomura, Taloussanomat