Pelkkää silmänlumetta – tämä ei ratkaissut kriisiä

Euroalueen velkakriisiä ja europäättäjien torstain vastaisena yönä sopimaa uusinta "lopullista ratkaisua" koskevat uutiset ovat juhlineet kolmea käänteen tekevää saavutusta:

1) Kreikan valtion veloista saneerataan puolet pois.

2) Kreikkaa uhkarohkeasti rahoittaneet pankit pannaan kärsimään tuntuvia tappioita ja kattamaan tappionsa mittavalla uuden pääoman hankinnalla.

3) Kriisin leviäminen estetään kasvattamalla euromaiden yhteinen kriisirahasto ERVV monin verroin nykyistä suuremmaksi kuitenkaan euromaiden kustannuksia tai riskejä lisäämättä.

Moisissa saavutuksissa olisikin aihetta juhlimiseen – jos ne olisivat enemmän totta kuin tarua.

Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan velkakriisin tuorein "lopullinen ratkaisu" on pääpiirteissään aivan samaa laatua kuin kriisin aiemmatkin "lopulliset ratkaisut" ovat olleet.

Euromaiden talouspäättäjät eivät ole sopineet yhdestäkään täsmällisestä ja saman tien täytäntöön soveltuvasta keinosta kriisin ratkaisemiseksi.

Sen sijaan päättäjät ovat sopineet aikanaan tavoiteltaville mahdollisille kriisitoimille suuntaa hahmottavista aikeista. Näiden suuntaa antavien aikeiden muotoilu ja esitystapa ovat puolestaan lähempänä silmänlumetta kuin todellisuutta.

Kreikan veloista
pois alle kolmasosa

Ensimmäinen karkean laatuinen väärinkäsitys Kreikan valtion velkojen puolittamisesta on juuri sitä miltä se kuulostaa: karkean laatuinen väärinkäsitys. Kreikan valtiolla on velkaa runsaat 300 miljardia euroa, josta parhaassakin tapauksessa katoaa tällä viikolla sovituin toimin alle kolmasosa eikä suinkaan puolet.

Sopimus velkavastuiden leikkauksista koskee ainoastaan Kreikan yksityisiä velkojia, kuten pankkeja ja muita yksityisiä rahoittajia. Kyse on lisäksi ainakin muodollisesti vapaaehtoisesta velkajärjestelystä, joten senkään toteutuminen ei ole varmaa.

Kreikka, EU:n neuvottelijat ja yksityisiä rahoittajia edustava finanssijärjestö IIF (Institute of International Finance) ovat alustavasti sopineet sopivansa tavasta tai tavoista, joilla pankkien ja Kreikan muiden yksityisten rahoittajien saatavien nimellisarvosta leikattaisiin puolet pois.

Leikkausaikeet eivät siis suinkaan koske kaikkia Kreikan valtion velkoja, vaan vain osaa niistä.

Kreikkalaispankit mukaan luettuna kaikilla Kreikan rahoittajapankeilla ja muilla yksityisillä rahoittajilla on helleenivaltiolta yhteensä noin 200 miljardin euron saatavat.

Tästä summasta olisi tarkoitus leikata pois puolet eli pyöreästi sata miljardia euroa. Kaikista Kreikan valtion veloista leikkaus on alle kolmasosa eikä suinkaan puolet.

Lainataakan kevenemistä vesittää sekin, että tuo vajaan kolmanneksen leikkaus toteutuu kaavailujen mukaan vuoteen 2020 mennessä ja silloinkin laskee Kreikan velkaisuuden 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Moinen velkataakka on yhä roimasti suurempi kuin Kreikka kykenee maksamaan.

Karkean lajin
silmänlumetta

Yksityisten lainasaatavien nimellisarvon puolittaminen on esitelty ja osin myös tulkittu merkiksi pankkien tuntuvasta "taakanjaosta". Suurin piirtein sadan miljardin arvonalennus näyttääkin melkoiselta taakalta, mutta tässä kriisissä kaikki ei ole alkuunkaan sitä miltä näyttää.

Ensivaikutelmasta huolimatta pankeille suunnitellussa "taakanjaossa" pankeille ei ole tiedossa minkäänlaista uutta taakkaa vaan päin vastoin tuntuvaa taakan huojennusta.

Kyse ei ole enää karkean laatuisesta väärinkäsityksestä vaan vielä karkeamman laatuisesta silmänlumeesta.

Nimellisarvoihin perustuva velkavastuiden noin sadan miljardin euron leikkaus kuulostaa huimasti suuremmalta kuin samaisten saatavien käypäarvoinen arvonmuutos todellisuudessa on.

Pankkien Kreikka-saatavien käyvän arvon muutoksessa etumerkki on plus eikä suinkaan miinus.

Huojennus nosti
jo markkinahintoja

Kreikka-saatavien nimellisarvon leikkaus puoleen tarkoittaa suomeksi sanottuna, että pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien Kreikka-saatavien käyvän arvon muutos on suurin piirtein plus 25 prosenttia. Ei siis miinus vaan plus.

Onko kyse siis silmänkääntötempusta?

Ei suinkaan, vaan siitä, että juuri ennen uuden "taakanjakomallin" esittelyä Kreikan valtion velkakirjojen käypä markkina-arvo oli jäljellä olevasta laina-ajasta riippuen 30–40 prosenttia samaisten velkakirjojen täydestä nimellisarvosta.

Käypäarvoinen arvonalennus nimellisarvoista oli markkinanoteerausten perusteella toisin sanoen 60–70 prosenttia. Tämä oli se tappioiden määrä, jonka velkakirjoja myyvä pankki tai muu kyseisten roskalainojen haltija olisi myynnistä joutunut kirjaamaan taseeseensa ja kärsimään tuloksessaan.

Koska Kreikka-saatavien käyvän arvon alennus oli vielä suurempi kuin "taakanjakomallissa" kaavailtu nimellisarvon alennus, "joutuvat" pankit "kärsimään" tuntuvan huojennuksen eivätkä suinkaan taakkaa.

Suomeksi sanottuna 50-prosenttiselta tappiolta näyttävä ja kuulostava "taakanjako" tarkoittaa pankkien hallussa olevien Kreikan valtion velkakirjojen noin 25 prosentin arvon nousua. Tai paremminkin tarkoitti – velkakirjojen markkina-arvot nousivat jo.

Näin miinus sata onkin
plus viisikymmentä

Ilmeisesti pankkien ja muiden Kreikan valtion yksityisten rahoittajien "taakka" ei rajoitu pelkkään helleenivaltion velkakirjojen käyvän arvon 25-prosenttiseen kohennukseen.

Pankeille ja muille yksityisille rahoittajille räätälöity huojennus saattaa karttua roimasti pelkkää käyvän arvon huojennusta suuremmaksi. Huojennus voi olla 25 prosentin asemesta peräti runsaat 60 prosenttia. Plussaa eikä suinkaan miinusta.

Näin tuottoisaksi "taakanjako" käy, jos eurovaltioille sovittu ylimääräinen 30 miljardin euron rahoitusosuus pankkien houkuttelemiseksi ja "taakan" huojentamiseksi todella tarkoittaa pankeille tarkoitettua velkakirjavaihtojen houkutusrahaa.

Tämä tarkoittaisi, että Kreikka-saatavien nimellisarvon noin sadan miljardin euron alennus ei olisikaan käyvän arvon muutosten perusteella "vain" 20 miljardin euron huojennus vaan se olisikin peräti 50 miljardin euron huojennus.

Tällainen "taakanjako" on
kuin taivaasta sataisi rahaa

Vielä ennen "taakanjakopaketin" esittelyä yksityisten Kreikka-saatavien markkinanoteerauksiin perustuva käypä arvo oli noin 80 miljardia euroa.

Saatavien arvon määritteleminen puoleen nimellisarvosta nostaa samojen saatavien käyvän arvon noin sataan miljardiin euroon. Muutos plus 25 prosenttia.

Jos siihen lisätään ylimääräinen 30 miljardin euron huojennusraha, nousee saatavien käypä arvo huojennuslisineen 80 miljardista 130 miljardiin euroon. Muutos ennen "taakanjakoa" vallinneeseen käypään arvoon plus 62,5 prosenttia.

Tämän voimakkaasti plus-merkkisen "taakanjaon" takia pankkiosakkeet ampaisivat raivoisaan kurssinousuun eivätkä suinkaan syöksyneet lattian rakoon.

Kurssinousu ei toisin sanoen vahvistanut ilouutista kriisin ratkeamisesta, vaan ilmensi "taakanjaon" todellista luonnetta: tämä on kuin pankeille sataisi taivaasta rahaa.

Roskalainoissa piilee jopa
800 miljardin euron tappiot

Kreikka-saatavien "arvonalennus" näyttää edes paperilla oikealta arvonalennukselta pelkästään siksi, että pankeilla on tähän saakka ollut lupa hautoa Kreikan niin kuin muidenkin kriisivaltioiden roskalainoja taseissaan alkuperäisin hankinta- tai nimellisarvoin.

Tämä on keskeisiä syitä pankkien välisten rahamarkkinoiden voimakkaasti kasvaneeseen epäluuloisuuteen ja luottamuksen kaikkoamiseen pankkien keskinäisestä kaupankäynnistä.

Klikkaa graafi suuremmaksi

Pankit tietävät, että kaikkien kriisivaltioiden velkakirjojen nimellisarvojen, todenmukaisten käypien arvojen sekä todennäköisten erääntymisarvojen välillä ammottaa karkein luvuin jopa 800 miljardin euron musta aukko.

Moinen todennäköisten luottotappioiden hirviösumma ilmenee velkakirjamarkkinoiden ja luottoriskimarkkinoiden noteerausten ja kriisimaiden lainojen nimellisarvojen vertailusta.

Pankit tietävät myös, että näin hirmuinen musta aukko ei suinkaan täyty Kreikan velkojille tarjottavalla lumesaneerauksella. "Saneeraus" luo umpeen vain pienen osan tuosta mustasta aukosta. Luottamusta se tuskin palauttaa.

Uutta pääomaa hankittava
vähemmän kuin olisi tarvis

Suurin osa kriisivaltioiden lainasaatavien nimellisarvojen ja käypien arvojen välisestä aukosta jää apposen avoimeksi pelkästään Kreikan valtion velkoja koskevan järjestelyn jälkeenkin.

Tältä ainakin vaikuttaa sillä perusteella, että talouspäättäjien torstain vastaisena yönä sopimaan pakettiin kuuluu pankkien pääomien vahvistaminen noin sadalla miljardilla eurolla.

Pankkien on toisin sanoen määrä hankkia uutta pääomaa suunnilleen saman verran kuin Kreikka-saatavien nimellisarvoja alennetaan.

Virallisesti tämä määrä uutta pääomaa vahvistaa pankkien vakavaraisuutta riittävästi, jotta ne kestävät kaikkien kriisivaltiosaataviensa kirjaamisen käypään arvoon. Tässäkin virallinen totuus on toista maata kuin arkitodellisuus. 

Uutta pääomaa ei tarvitse hankkia läheskään sitä noin 250–500 miljardia euroa, jonka verran rahoitusmarkkinoiden suurpankit ovat omissa analyyseissään arvioineet pankeilta puuttuvan.

Pankkien omat arviot pankkien vakavaraisuudesta, vakavaraisuuden puutteesta ja uuden pääoman tarpeesta ovat toisin sanoen olleet kaksi tai jopa viisi kertaa ankarampia kuin talousviranomaisten arviot.

Markkina-arviot perustuvat karuihin tosiasioihin, mutta virallinen totuus näyttää yhä edustavan samaa pehmoisempaa rinnakkaistodellisuutta, josta pankkivalvojien aiemmat pankkien stressitestit olivat peräisin.

ERVV:n uusi "tulivoima"
tarkoittaa uusia riskejä

Kriisipaketin kantaviin rakenteisiin kuuluu euromaiden yhteisen hätäkassan, vakausväline ERVV:n (European Financial Stability Facility, EFSF) "tulivoiman" tuntuva vahvistaminen.

Tämä on tarkoitus toteuttaa velkavivun tai velkavivun kaltaisten muiden järjestelyjen avulla kuitenkaan euromaiden takausvastuita tai ERVV-riskejä kasvattamatta. Tämä olisi todellinen silmänkääntötemppu.

ERVV:n käytettävissä tai vaikutuspiirissä olevaa velkarahoitusta on tarkoitus kasvattaa nelin- tai viisinkertaiseksi ja näin lisätä ERVV:n "tulivoimaa" velkavivun avulla noin 1000–1250 miljardiin euroon.

Vipuvoimaa on mahdollista valjastaa ERVV:n käyttöön ilman uusien takausten hakemista ERVV:n toimintaa ja näin ollen myös vipujärjestelyjä takaavien euromaiden parlamenteilta.

Mutta uutta "tulivoimaa" ei ole mitenkään mahdollista loihtia minkäänlaisten rahoitus- ja lakiteknisten vipujen avulla tai muillakaan keinoin ilman, että ainakin tuon samaisen vipuvoiman verran kasvavat myös Suomen ja muiden euromaiden ERVV-riskit.

Kaikkien velkavipujen
absurdein ennätys?

Pankeille rahaa voi sataa taivaasta, siitä pitävät talousviranomaiset huolen. Mutta ERVV:lle ei uutta rahaa sada taivaasta tai mistään muualtakaan – ei ainakaan ilman euromaiden keskuspankin EKP:n setelirahoitusta.

Niinpä ERVV:n "tulivoiman" kasvattaminen velkavivun avulla tarkoittaa vääjäämättä uusia kustannuksia ja entistä suurempia riskejä. Kaikki muut tulkinnat perustuvat sumutukseen ja aistiharhoihin.

Vipuvoimalla nelinkertaiseksi kasvatettu "tulivoima" tarkoittaa Suomelle ja muille ERVV:n takaajamaille ainakin nelinkertaisesti suurempaa riskiä kuin ilman ylimääräistä vipuvoimaa olisi pelkkiin takauksiin liittynyt. Viisinkertainen vipu tietää ainakin viisinkertaista riskiä.

Velkavipu tietäisi myös ERVV:n rakenteen muuttumista entistä huterammaksi.

ERVV:n rakenne perustuu jo nykyisellään oman pääoman ja velan suhteeseen, jolla syntyy villeimmillekin vipurahastoille täysin mahdoton velkaisuuskerroin 14666:1. Viisinkertainen velkavipu reväyttäisi kertoimen täysin absurdiksi: 48000:1.

Jokainen ERVV:n oman pääoman "oikea" euro kannattelisi "tulivoimineen" ja riskeineen 48000:a velkaeuroa. Olisi siinä vakausvälinettä kerrakseen.

Mitä runsaampaan velkaan ERVV:n "tulivoima" perustuu sitä pienempi tappio riittää pyyhkäisemään oman pääoman pois päiviltä. Ja sitä varmemmin takaajamaat maksavat.

Uusin kriisipaketti saattaakin velkavipuineen johdatella euromaita itseään samanlaiseen liian riskipitoisten finanssiviritelmien vipuun, johon Lehman Brothers ja moni muu rämäpää kompastui kriisin viime kierroksella. .