Onko Suomella edes A-suunnitelma?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja "paljasti" avoimessa verkkopäiväkirjassaan, että Suomella on "B-suunnitelma" Euroopan velkakriisin äkillisen pahenemisen varalle.

Tuomioja tai yksikään muu ministeri ei ole sentään kertonut, mikä on Suomen "varasuunnitelman" sisältö. Niinpä talouden asiantuntijat ovat joutuneet arvailemaan asiaa aivan niin kuin ketkä tahansa kansalaiset.

Hienoa, jos Suomella on velkakriisissä edes B-suunnitelma. Vielä hienompaa olisi, jos Suomella olisi myös oma A-suunnitelma.

Tähän mennessä Suomi on muiden euromaiden tavoin toteuttanut EU:n ja suurimpien jäsenmaiden A-suunnitelmaa.

Ministeritason vihjailu B-suunnitelman tarpeesta viimeistään vahvistaa, että tuo EU:n A-suunnitelma ei tepsi. Tähänastiset kriisitoimet ovat olleet tehottomia tai suorastaan kelvottomia – kriisi ei ole päättynyt vaan päin vastoin pahentunut ja laajentunut.

Suomelle tähänastiset kriisitoimet ovat osoittautuneet suorastaan vaarallisiksi – EU:n ja suurimpien jäsenmaiden A-suunnitelma uhkaa painaa Suomenkin kriisimaiden kanssa samaan velkasuohon.

Olisiko jo aika laatia Suomelle oma A-suunnitelma? Miltä se näyttäisi?

Poliittisesti
epähienoa

Suomen oman A-suunnitelman laatiminen on ulkopoliittisesti epähieno ajatus, joka voi vaarantaa Suomen "poliittista luottamuspääomaa" ja loitontaa Suomea EU:n sisäpiiristä.

Siksi Taloussanomat ei tiedustele A-suunnitelmaa tai edes moisen suunnitelman tarvetta virallisista lähteistä, vaan laatii poliittisesti epäkorrektin ehdotuksen itse.

Suunnittelu alkaa viileällä tilannearviolla – ja päättyy ottamalla isoimmista EU-maista mallia.

Ensimmäinen avainkysymys on, mistä kriisissä ja tähänastisissa kriisitoimissa on pohjimmiltaan ollut kyse.

Seuraava kysymys on, miten ja miksi tähänastiset kriisitoimet ovat menneet pieleen.

Kolmas ja ratkaiseva kysymys on, mitä Suomen pitäisi tehdä toisin selvitäkseen tästä kriisistä mahdollisimman pienin vaurioin.

Neljäs tärkeä kysymys on, mitkä ovat Suomen mahdolliset edut ja haitat oman A-suunnitelman toteuttamisesta.

Liikaa velkoja,
liikaa riskejä

Velkakriisissä on pohjimmiltaan kyse ylivelkaisten euromaiden liian suurista veloista – ja samoja velkoja myöntäneiden pankkien liian suurista luottoriskeistä.

Kriisimaat ovat ottaneet velkaa enemmän kuin pystyvät maksamaan ja enemmän kuin EU:n sopimukset olisivat sallineet. Kriisimaat ovat itse velkansa ottaneet, mutta osa syystä kuuluu sopimusrikkeitä sallineelle EU:lle.

Pankit ovat ottaneet kriisimaissa suurempia riskejä kuin kykenevät kantamaan. Ne ovat itse riskinsä ottaneet, mutta osa syystä kuuluu valvontavastuunsa laiminlyöneille pankkien kotivaltioille.

Kummastakaan kriisin perimmäisestä syystä on mahdoton syyttää Suomea – jolla ei ole ollut osaa eikä arpaa velkasotkun kokoon keittämisessä.

Sopimusrikkomuksia
ja laiminlyöntejä

Tähänastiset hätätoimet ovat ylläpitäneet kriisimaiden maksukykyä, jotta ne ovat voineet jatkaa vanhojen velkojensa hoitamista. Liian suuria velkamääriä kriisitoimet eivät ole supistaneet vaan päin vastoin kasvattaneet.

Jos velanmaksu olisi katkennut, olisivat pankit ja muut kriisimaiden rahoittajat kärsineet mittavia luottotappioita. Näitä tappioita hätätoimet ovat estäneet.

Koska pankkien pääomat ovat liian huteria tappioiden kantamiseen, olisivat kriisimaiden velkojen tuntuvat saneeraukset todennäköisesti kaataneet pankkeja.

EU:n ensisijaisen valvonta- ja pääomitusvastuun periaatteella pankit olisivat kaatuneet kotivaltioidensa "syliin". Suurin osa tappioista olisi kaatunut niiden valtioiden "syliin", joiden pankeilla on eniten kyseisiä riskejä.

Nämä ovat Saksa, Ranska ja Britannia.

Hätätoimet ovat päästäneet hätälaina hätälainalta kasvavan määrän pankkeja ja muita riskinottajia pinteestä. Samalla suurimpien EU-maiden pankkiriski on pienentynyt.

Kriisimaita hätätoimet eivät ole juurikaan auttaneet. Suomen kaltaisia sijaiskärsijöitä hätätoimet ovat suorastaan haitanneet kohtuuttomilla rasitteillaan. Siksi kriisitoimet näyttävät ennen kaikkea suurimpien EU-maiden A-suunnitelmalta.

Kriisitoimet
pettäneet

Euroopan velkakirjamarkkinoiden ja rahamarkkinoiden pintapuolinenkin tarkastelu kertoo tähänastisten hätätoimien epäonnistumisesta.

Euromaat, EU, euroalueen keskuspankki EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat suoraan ja epäsuorasti käyttäneet ja varanneet kriisitoimiin tähän mennessä yli tuhat miljardia euroa.

Hätätoimin oli tarkoitus taltuttaa kriisi tai ainakin estää sen leviäminen. Kumpikaan ei ole onnistunut.

Pääomapako on levinnyt maasta toiseen, ja nyt varsinaisten kriisimaiden Kreikan, Irlannin ja Portugalin lisäksi yksityinen pääoma karttaa jo myös Espanjaa ja Italiaa.

Rahamarkkinoilla luottamus Euroopan suurimpia pankkeja kohtaan on kaikonnut samaa tahtia kuin pankkien markkinaehtoinen rahoitus on vaikeutunut. Osa Euroopan suurpankeista pysyy käynnissä enää EKP:n rajattoman piikin turvin.

Suomi nauttii
luottamusta

Velkakirjamarkkinoiden noteeraukset eivät kerro ainoastaan hätätoimien tehottomuudesta ja luottamuksen murenemisesta. Ne kertovat myös yhden erittäin tärkeän Suomea koskevan seikan.

Suomen valtio nauttii kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla yhä erittäin suurta luottamusta. Suomi saa markkinoilta tuoretta lainarahaa lähes yhtä edullisin ehdoin kuin Euroopan turvasatamana pidetty Saksa.

Kysymys ei ole myötätunnosta vaan pelkästään siitä, että kansainväliset suursijoittajat ovat juurta jaksain perillä EU-valtioiden veloista ja vastuista.

Suomen luottokelpoisuuteen vaikuttavat valtion omien velkojen lisäksi joka ikinen muiden maiden velkojen maksamiseen tai takaamiseen käytetty tai luvattu euro.

Luottokelpoisuus ja edullinen rahoitus ovat mennyttä, jos Suomi velkaantuu liikaa. Näin käy siitä riippumatta, johtuuko liiallinen velkaantuminen Suomen omista alijäämistä vai kaatavatko hätätoimet Suomen kontolle liikaa muiden velkoja.

Tätä menoa Suomi on vaarassa velkaantua hätätoimien takia liikaa ja päätyä pinteeseen siitä riippumatta, tepsivätkö EU:n hätätoimet lopulta vai eivät.

Britannian malliin:
"Ei kuulu meille"

Suomen oman A-suunnitelman pitäisi perustua Suomen oman talouden ja rahoitusaseman varmistamiseen. Siis samaan tapaan kotiin päin vetäen kuin suurimmat EU-maat ovat tähän asti ohjailleet koko EU:n hätätoimia.

Kaikkein etevimmin omaa etuaan on ajanut Britannia, josta Suomenkin kannattaisi ottaa mallia oman etunsa vahtimiseen.

Britannian pankeilla on Euroopan velkakriisissä laskutavasta riippuen kolmanneksi suurimmat tai jopa kaikkein suurimmat riskit. Silti Britannialla on Suomeakin pienempi osuus EU:n hätätoimista.

Hillittömistä riskeistään huolimatta – tai kenties niiden takia – Britannia vaati heti kriisin ensi kierroksella, että EU määrittelee velkakriisin pelkästään euromaiden keskinäiseksi ongelmaksi.

Näin tapahtui, ja suurin osa kriisitoimista onkin sälytetty euromaille. Britannia ei ole euromaa, joten se on saanut osallistua kriisitoimien patisteluun ja päättämiseen mutta välttynyt velvoitteilta.

Jos Suomi ryhtyisi toteuttamaan omaa A-suunnitelmaansa Britannian malliin, ilmoittaisi Suomi saman tien vetäytyvänsä kriisitoimista kokonaan.

Kai sopimuksia
saa noudattaa

Suomi on harvoja EU-maita, jotka eivät ole edes talouskriisin aikana rikkoneet EU:n velkaisuuden enimmäisrajoja. Suomen valvontavastuulla olevat pankit ovat puolestaan Euroopan kriisimaiden pienimpiä rahoittajia maailmassa.

Pelkästään näillä perustein Suomella olisi täysi syy vetäytyä kriisitoimista. Lisää perusteita löytyy EU:n omista sopimuksista.

Kriisi on perua kriisimaiden velka- ja alijäämärajojen rikkomisesta sekä suurimpien EU-maiden pankkien valvontavastuun laiminlyönneistä. Suomi ei ole syyllistynyt kumpaankaan eikä Suomella ole ollut keinoja estää muiden laiminlyöntejä.

Samaa pidättyväistä tukilinjaa voi perustella sillä, että Suomi kykenee itse pitämään kiinni EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämä- ja velkarajoista ainoastaan pitämällä huolen omista veloistaan, mutta ei ottamalla vastatakseen tuntemattoman määrän muiden velkoja.

Tiukasti EU:n perussopimuksia tulkiten Suomi voisi kieltäytyä hätätoimista myös sillä perusteella, että niin sanottu Lissabonin sopimus suorastaan kieltää jäsenmaita ottamasta vastatakseen muiden jäsenmaiden velkoja tai vastaavia vastuita.

Ennemmin IMF
kuin euromaat

Pelkästään euromaita rasittavista kriisitoimista Suomi voisi kieltäytyä pätevin perustein.

Suomi maksaa ja takaa omaa osuuttaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n rahoituksesta. IMF on olemassa juuri tällaisten velkakriisien hoitamista varten. Samoin IMF:n rahoitusosuudet ovat paremmin sopusoinnussa velkakriisin riskien kanssa kuin vain euromaita rasittava EKP:n pääoma-avain.

Maailman keskeiset talouspäättäjät ovat yhteen ääneen esittäneet huolensa kriisin laajenemisesta koko Eurooppaa ja jopa koko maailmaa uhkaavaksi uudeksi finanssikriisiksi.

Jopa Britannian ja Yhdysvaltain talouspoliittinen johto on huolellaan tehnyt selväksi, että kriisi ei koskekaan vain euromaita. Tämä puoltaisi hätätoimien siirtämistä kokonaisuudessaan IMF:n vastuulle.

Pankit kaatuisivat
suurten syliin

Mutta eikö Suomen hetkellinen oma etu hukkuisi saman tien, kun kriisi kärjistyisi ja epävarmojen velkojen korttitalo kaatuisi ja uusi talouskriisi kaataisi Suomenkin lamaan?

Riskit toki ovat suuria, mutta niin ne ovat siitä riippumatta, mitä Suomi tekee.

Sitä ei kysytä Suomelta, milloin Kreikka tai jokin muu kriisimaa "pannaan" tai "päästetään" vararikkoon ja velkasaneerauksiin. Sitäkään ei kysytä Suomelta, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kriisin kärjistyminen kriisimaiden vararikkoihin ja pankkien luottotappioihin iskisi ensin ja kovimmalla voimalla Saksaan, Ranskaan ja Britanniaan, joiden pankeilla on suurimmat riskit.

Niinpä kriisin kärjistyessä jäisi näiden suurimpien EU-maiden huoleksi, antavatko ne pankkiensa kaatua vai estävätkö ne tämän "totaalikatastrofin" vaikka pankkejaan kansallistamalla.

"Totaalikatastrofin" Suomeenkin ulottuvat kerrannaisvaikutukset pysähtyisivät suurten EU-maiden ja EKP:n "totaalisiin" hätätoimiin, jos olisivat pysähtyäkseen. Suomi ei kykene ketjureaktiota ennalta estämään.

Sitä vastoin Suomi voi hyvässä lykyssä vielä kyetä estämään oma uppoamisensa. Se tosin ei onnistune pelkän B-suunnitelman turvin – siihen tarvitaan Suomen oma A-suunnitelma.