Pelastetaanko euro hengiltä?

Saksan kautta maailman arvostetuimpiin kuuluva Max Planck -tutkimuslaitos julkaisi tällä viikolla euroalueen tilaa ja tulevaisuutta kriittisesti käsittelevän tutkimusraportin, jonka otsikko on laimea mutta sisältö kuin kipinää vaille räjähdysvalmista rutikuivaa ruutia.

Otsikolla "The future of the Eurozone" (Euroalueen tulevaisuus) julkaistu raportti on tiivis mutta sitäkin tylympi tilitys siitä, miten

1) Tähänastiset kriisitoimet ovat täysin epäonnistuneet.

2) Europäättäjien sinnikkäästi jatkamat väärät hätätoimet pahentavat kriisiä.

3) Kriisin varjolla ajettava liittovaltiokehitys lopulta todennäköisesti hajottaa euron.

Raportin ovat laatineet Max Planck -instituutin julkisen talouden tutkimuslaitosta johtava professori Kai A. Konrad ja Die Welt -sanomalehden taloustoimituksesta vastaava Holger Zschäpitz.

Heidän raporttinsa varhaisempi versio on aiemmin julkaistu eurooppalaisten taloustutkijoiden Vox.eu-sivustolla.

Väärä taudinkuva,
väärät lääkkeet

Tähänastiset hätätoimet ovat täysin epäonnistuneet ratkaisemaan velkakriisiä tai edes estämään kriisin leviämistä. Tämä on Kai Konradin ja Holger Zschäpitzin mukaan käynyt selväksi sen runsaan vuoden aikana, joka on kulunut viimevuotisten ensimmäisten kriisitoimien jälkeen.

Runsaan vuoden kuluessa kriisin taltuttamiseen on eri tavoin käytetty tai varattu satoja miljardeja euroja, joilla ei ole kuitenkaan saavutettu toivottuja tuloksia.

Kriisi on päin vastoin pahentunut ja laajentunut merkittävästi. Rahoitusmarkkinoiden luottamus ei ole palautunut, vaan heikentynyt.

Tähänastisten hätätoimien täydellinen epäonnistuminen johtuu Konradin ja Zschäpitzin mukaan siitä, että Euroopan unionin ja euroalueen talouspäättäjät ovat alusta asti analysoineet kriisin luonteen väärin ja yrittävät yhä virheitään myöntämättä sinnikkäästi ratkoa kriisiä väärin lääkkein.

Raportin mukaan euro ei kestä väärää lääkitystä loputtomiin. Väärä taudinmäärittely ja näin ollen myös väärä lääkitys johtavat tätä menoa ennen pitkää potilaan menehtymiseen.

Tulonsiirtounioni
kaatuu kustannuksiin

Velkakriisin ratkomiseksi tarkoitetut hätätoimet muuttuvat Max Planckin raportin mukaan sitä vaarallisemmiksi mitä päättäväisemmin euroaluetta aletaan kriisin varjolla hivuttaa liittovaltion suuntaan. Rahaliiton muuttaminen liittovaltioksi ei ole raportin kirjoittajien mielestä euron viimeinen toivo, vaan viimeinen niitti.

Liittovaltiokehitys kilpistyy Kai Konradin ja Holger Zschäpitzin mukaan sillä hetkellä, kun kansalaiset ja kansanedustajat alueen vauraimmissa maissa tajuavat, mitä "tulonsiirtounioni" todellisuudessa tarkoittaisi.

Heidän käytössään ei ole ainuttakaan esitystä tai edes hahmotelmaa siitä, miten euromaiden välinen tulonsiirtomekanismi mahdollisesti toimisi. Sen sijaan he ovat laatineet omia esimerkkilaskelmiaan verotulojen tasaamisesta jäsenmaiden kesken.

Raportin laskelmat ovat suuntaa antavia, ja ne perustuvat periaatteiltaan Saksan läntisten ja itäisten osavaltioiden väliseen verotulojen tasausmalliin. Mallilaskelmissa ovat mukana kaikki EU-maat.

Suomen lasku olisi yli
kymmenen miljardia vuodessa

Laskelmien olettamat tulonsiirrot perustuvat kunkin jäsenmaan kansalaista kohti lasketujen verotulojen ja kaikkien tulonjakoon osallistuvien maiden vastaavien keskivertoverotulojen eroon. Keskiarvon ylittävistä maista puolet tuosta ylityksestä siirrettäisiin keskiarvon alle jäävien maiden hyväksi.

Mallilaskelmista käy vaikeuksitta ilmi, että tulonsiirrot rikkaista maista kriisimaihin ja muihin köyhimpiin jäsenmaihin voisivat herkästi paisua poliittisesti mahdottomiin mittoihin.

Verotuloihin perustuva tulonsiirtomalli rasittaisi rikkaita korkean veroasteen maita ja hyödyttäisi köyhimpiä ja matalan veroasteen maita. Suomi kuuluisi ilman muuta maksajamaihin.

Laskelmien suuntaa-antava tulonsiirtomalli sälyttäisi Suomelle yli kymmenen miljardin euron maksuvelvoitteet. Eikä kyse ole kertamaksuista, vaan Suomen pitäisi pulittaa tämä siirtosumma joka vuosi.

Vuoden 2007 toteutuneisiin verotuloihin ja väkimääriin perustuvat laskelmat sälyttäisivät Ranskalle peräti sadan miljardin euron maksuvelvoitteet. Saksan lasku olisi yli 70 miljardia euroa.

Konrad ja Zschäpitz arvelevatkin, että koko unionin tai edes rahaliiton kattava tulonsiirtounioni on kustannustensa takia poliittisesti ja käytännöllisesti mahdoton.

Todennököisempänä he pitävät, että liittovaltiopyrkimykset hajottavat rahaliiton.

Heidän mukaansa ainoa keino euron pelastamiseksi on karu paluu kunkin euromaan omalla vastuulla olevaan taloudenpitoon – siitä huolimatta, että osa kriisimaista joutuisi toteuttamaan tuntuvia velkasaneerauksia, ja osa jäsenmaista taas joutuisi pääomittamaan pankkejaan.

Pohjoisen ja etelän lavea
moraalikuilu estää velkaliiton

Harva europäättäjä on vielä avoimesti ilmoittanut ajavansa rahaliiton tai koko unionin muuttamista liittovaltioksi.

Sitäkin useampi talouspäättäjä ja rahoitusmarkkinoiden edustaja kannattaa velkakriisin ratkomista euromaiden yhteisvastuullisten velkakirjojen, niin sanottujen eurobondien, avulla. Pohjimmiltaan kyse olisi isosta askelesta liittovaltion suuntaan.

Eurotalouden ruotimiseen erikoistunut belgialainen CEPS-ajatushautomo on julkaissut tällä viikolla johtajansa Daniel Grosin kirjoittaman täyslaidallisen eurobondeja vastaan.

Grosin mukaan eurobondit kuulostavat helpolta ja houkuttelevalta ratkaisulta, mutta todellisuudessa yhteisvastuullinen velka on hänen mielestään yhtä mahdoton keinoa kriisin lopettamiseen kuin liittovaltio.

Eurobondit eivät kilpisty Grosin mukaan pelkästään maksajamaiden huimiin kustannuksiin, vaan ovat väärä ratkaisu "juridisista, poliittisista ja taloudellisista syistä".

Grosin mukaan euromaiden yhteisvastuulliset velkakirjat olisivat unionin Lissabonin sopimuksen vastaisia, ellei unioni ensin muutu liittovaltioksi. Tämä muutos taas kilpistyy hänenkin mukaansa poliittisesti mahdottomiin kustannuksiin.

Pelkästään euromaiden vertailu hallinnon tehokkuutta, lainkuuliaisuutta ja korruptoituneisuutta kuvaavien mittareiden avulla kertoo Grosin mukaan, miksi liittovaltio ei voi toimia kuin korkeintaan paperilla.

Hän lainaa Yhdistyneiden Kansakuntien "moraalimittareita", joiden mukaan Suomen kaltaisten pohjoisten maksajamaiden ja eteläisten kriisimaiden välillä ammottaa aivan liian suuri moraalikuilu minkäänlaiseen yhteisvastuulliseen velkaliittoon.

Rikkovatko kriisitoimet
Saksan perustuslakia?

Max Planck -instituutti tai CEPS-ajatushautomo eivät ole esittäneet ainoita kriittisiä puheenvuoroja eurokriisin ratkomisesta – tai ratkomatta jättämisestä. Ennemmin tuoreet puheenvuorot ovat esimerkkejä nopeasti voimistuneesta kritiikkivyörystä.

Suurimmassa euromaassa ja samalla suurimmassa kriisitoimien maksajamaassa Saksassa "veneenkeikutus" ei ole enää toisinajattelijoiden ja rähinäryhmien yksinoikeus.

Poikkeuksellisen kriittisin sanavalinnoin euroalueen hätätoimia ovat lyhyen ajan kuluessa arvostelleet muun muassa Saksan liittopresidentti Christian Wulff ja liittovaltiokehityksen demokratiavajeesta varoittanut maan keskuspankki Bundesbank.

Taloustutkijoiden ja liittopresidentin mielenilmaukset ovat kuitenkin "vain" mielipiteitä.

Lähiviikkoina kajahtaa ilmoille sellainen mielipide, joka voi jopa panna pisteen eurolle. Sen kajauttaa Saksan perustuslakituomioistuin, jolta on syyskuun kuluessa odotettavissa kanta Saksan viimevuotisten Kreikka-tukien lainmukaisuudesta.

Harva odottaa perustuslakituomioistuimen julistavan Saksan viimevuotisia Kreikka-luottoja lainvastaisiksi tai varsinkaan vaativan jo toteutettujen hätätoimien purkamista.

Jos Saksan perustuslakituomioistuin kuitenkin antaisi tähänastisille hätätoimille purkutuomion, euron tarina voisi päättyä jopa nopeammin kuin Konrad ja Zschäpitz povaavat.