EQ:n Honko: Nokia tuotti pettymyksen
EQ Pankin analyytikko Jari Honko kuvailee Nokian tulosta pettymykseksi. Hänen mukaansa erityisesti laite- ja palveluyksikön eli Devices & Servicesin liikevoittoprosentin voimakas lasku oli pettymys.
– Kännykkämarkkina on pysähtynyt jouluna seinään jopa pahemmin kuin oli odotettu. Kännykkäpuolen marginaalin putoaminen 12,1 prosenttiin on todella iso pettymys. Kun kuluvan vuoden volyymiennustetta on jo tammikuun aikana pudotettu lisää, niin uskon markkinaodotusten Nokian osakekohtaisesta tuloksesta vuodelle 2009 tulevan rankasti alas, Honko kommentoi.
Devices & Servicesin liikevoittomarginaali laski 12,1 prosenttiin loka–joulukuussa vuodentakaisesta 22,8 prosentista. Marginaali kuvaa liikevoiton osuutta liikevaihdosta.
Nokia yllätti markkinat leikkaamalla osinkoa reippaasti. Honko totesi, että osingon suuri pudotus on historiallisesti harvinaista, sillä yhtiön politiikkana on ollut maksaa tasaista osinkoa.
– Osingon pudotus 40 senttiin signaloi erittäin vahvasti, mitä ehkä vielä on odotettavissa.
Markkinoilla oltiin odotettu osingoksi 0,52 euroa osakkeelta uutistoimisto Bloombergin ennusteen mukaan. Vuodelta 2007 osinkoa jaettiin 0,53 euroa osakkeelta.
















Kommentit (9)
hauska sentin pudotus eli 1,9%
Aivan, joskin yleensä yhtiökokous hyväksyy hallituksen esityksen.
Tällä esitykselläänhän hallitus haluaa välttää kassaongelmat, joka tässä markkinatilanteessa minusta on ihan ok.