Sampo Pankin tiedotus saa sapiskaa
Bergman ei ole päässyt yrityksensä tilille tai henkilökohtaiselle tililleen pääsiäisen aikana toteutetun tietojärjestelmäuudistuksen jälkeen.
– Miksei tietoa saa pankin verkkosivuilta? Sieltä pitäisi saada informaatio siitä, kannattaako verkkopankkiin edes yrittää ja milloin kannattaa yrittää.
Bergman kertoo, että hän ei pysty tekemään laskujaan, koska ei ole saanut tarvitsemiaan viitenumeroita pankilta. Hän arvioi rahallisten tappioidensa yltävän jo tuhanteen euroon. Aikaa on tuhlautunut tunteja.
– Jos pankin sivuilta löytyisi tieto siitä, ettei kannata edes yrittää, voisin tehdä jotain muuta, mennä vaikka uimaan hoitamaan terveyttäni.
Bergman kertoo ottaneensa yhteyttä sekä Kirkkonummen että Espoon yrityspankkeihin.
– Olen saanut sieltä vastaukseksi, että asiat ovat ihan sekaisin, mutta sitä ei myönnetä julkisesti. Tämän jälkeen en halua olla enää Sampo Pankin kanssa missään tekemisissä.
Bergman kertoo keskustelleensa ongelmista myös Sammon verkkotukihenkilön kanssa, ja tämä oli myöntänyt teknisten ongelmien jatkuvan.
– Jotkut asiakkaat pääsevät läpi, jotkut eivät. Mutta Sammon pitäisi nyt jollain tavalla informoida asiakkaitaan siitä, että tekniset ongelmat jatkuvat.
Tuskastuneen kuuloinen Bergman sanoo lopettavansa pankkisuhteen Sampo Pankin kanssa.
– Ja jos minulla on energiaa, esitän heille myös rahalliset vaatimukset, hän lisää.
Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola ei osaa ottaa kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen.
– Kyse saattaa olla siitä, ettei hänen koneensa ole yhteensopiva meidän verkkopankkijärjestelmämme kanssa. Ja tällaiset ongelmat eivät ratkeakaan muuten kuin, että asiakas on yhteydessä asiakaspalveluumme.
Vuolan mukaan muutama päivä sitten verkkopankissa oli ollut jo yli 800 000 käyntiä, ja niissä tapauksissa asiat olivat toimineet normaalisti.
– Totta kai yksittäistapaukset ovat valitettavia, mutta ne eivät ratkea millään muulla lailla, kuin keskustelemalla asiakastuen kanssa.
Sammon asiakastuki on hänen mukaansa keskiviikosta lähtien pystynyt hoitamaan kaikki sinne tulleet puhelut.
– Ja puheluita on ollut 3 000–4 000 joka päivä. Joten tuossa nimenomaisessa yksittäistapauksessa on jossain informaatiokatkos. Toivon kyseisenkin asiakkaan olevan yhteydessä verkkotukeen ja käyvän asian läpi. Kaikki ongelmat on pystytty ratkaisemaan silloin, kun asiakas on ollut yhteydessä meihin, Vuola sanoo.
Sampo Pankin yritysasiakkaiden tilitapahtumia pääsiäisen jälkeiseltä ajalta on käsitelty viikonlopun aikana uudelleen.
















Kommentit (30)
Koneet eivät ole ongelmana eikä Windowsin versio. Java ja selain ratkaisevat.
Mitähän tämäkin tarkoittaa? Miksi Berman tarvitsee viitenumeroita pankilta pystyäkseen tekemään laskujaan?
Ja miten Sammon verkkopankki liittyy niihin viitenumeroihin?
Nuo viathan ovat niitä erinomaisia ominaisuuksia, joten mitäs niistä tiedoittamaan.
Vikahan ei ole ollut laisinkaan Sampo pankissa/ Danske Bankissa vaan tyhmissä ja osaamattomissa asiakkaissa, joilla on romut koneet, ja jotka eivät vielä ole käsittäneet kuinka hyvän verkkopankin he ovat saaneet.
Jos verkkopankin toimimattomuus estää laskuttamisen, niin toimittajan kannattaisi ehkä selventää lukijoille, että miksi näin tapahtuu. Se ei ole normaalia, tai itse en ainakaan yrittäjänä ja laskutusjärjestelmiä toteuttaneena keksi yhtäkään tilannetta jolloin verkkopankin toimimattomuus estäisi laskujen tekemisen.
Tanskassa varmaan luullaan, että "homma on mennyt käsikirjoituksen mukaan" ja vain muutama yksittäinen asiakas on havainnut onglemia verkkopankin toiminnassa...