Netin hintavertailut voivat johtaa harhaan
Verkon hintavertailupalveluissa voi tutkailla esimerkiksi kännykkäliittymien, sähkösopimusten, lomamatkojen tai vaikkapa talvirenkaiden hintoja.
Suuremmissa portaaleissa on tuotteita useista eri kategorioista: näkyvimmin ovat kuitenkin esillä viihde-elektroniikka ja tietotekniikka.
Helpottaako palvelujen käyttö sitten ostosten tekoa? Äkkiseltään niin voisi kuvitella, koska varsinkin hintavampaa tuotetta hankittaessa ostopaikan valinta voi vaikuttaa merkittävästi loppulaskuun.
Kuitenkin esimerkiksi hintaseuranta.fi-portaalissa listataan vain noin sadan liikkeen hintoja, vertaa.fi keskittyy puolestaan verkkokauppoihin. Mistään ei siis voi tietää, löytyisikö vaikkapa ostoslistalla oleva digikamera halvemmalla lähimarketista.
Lisäksi näissä portaaleissa vertaillaan vain niitä yrityksiä, jotka ovat maksaneet palveluun pääsystä. Portaalit siis toimivat myös liikkeiden markkinointikanavana.
Myös päivittäistavaroiden hintavertailu tuntuu olevan vielä lapsenkengissä. Ruokakori.fi -palvelu mainostaa, että sen kautta voi kotikuntansa halvimman ruokakaupan. Kuitenkin esimerkiksi Kuopiosta palveluun on listattu vain kahden kaupan hintatietoja. Monelta paikkakunnalta tiedot puuttuvat kokonaan.
Ruokakoria päivittävät kuluttajat itse: tietojen kattavuus siis perustuu käyttäjien aktiivisuuteen.

















Kommentit (11)
Toki ilman että sitä mainitaan, noh STT:n piikkiin se.
Parempi olisi että vertailuun otettaisiin kaikki halukkaat ilman eri maksua ja lisärahalla voisi ostaa parempaa näkyvyyttä.
Nykyisin nämä hintavertailut ovatkin vain suuntaa antavia ja pitää aina erikseen käydä katsomassa niistäkin kaupoista joiden hintoja ei ole listattu.
Osa vertailusivustoista on nimittäin perustettu pelkästään kumppanuusmarkkinointia varten, eikä näiden sivustojen tarkoituksena ole vertailla mitään vaan kehua täysin perusteetta niitä yrityksiä jotka maksavat suurimman provision hankittua asiakasta kohden.
Jos linkissä on esimerkiksi merkkijono "tradedoubler" tai joku hämärä uudelleenohjaus, silloin vertailusivuston ylläpitäjä saa palkkion aina kun joku tuon linkin kautta ostaa tuotteen. Parhaassa tapauksessa ylläpitäjä saa korvauksen aina kun joku linkkiä klikkaa, vaikka ostotapahtumaa ei koskaan tapahtuisikaan.
Mielestäni viranomaisten tulisi puuttua tällaiseen harhaanjohtavaan markkinointiin rankalla kädellä. Jos jotain vertailuja tehdään esimerkiksi GSM-liittymistä, pitäisi hälytyskellot soida jos vertailusta ei löydy kuin GSM-Suomi ja DNA, ja sitten hehkutetaan molempia erinomaisiksi.
Tätä juuri tarkoitin. Mikä ihme se sellainen vertailu on, josta löytyy neljä kalleinta kilpailijaa ja sitten oma yritys joka myy palvelua yllättäen paljon halvemmalla kuin ne muut vertailussa olevat yritykset. Täysin sama konsepti kuin näissä kumppanuusmarkkinoinnin "hintavertailuissakin".
Vertaileva mainonta on kuluttajansuojalain 2 luvun 4 pykälän vastaista, jos se on toteutettu harhaanjohtavasti.
From Survival Acres
Feb 16, 2008
The ranges listed below are price increase for the large container sizes (bags or buckets) from 2007 to 2008 (only 1 year):
Hard White Wheat - 58% - 85%
Corn Whole Yellow - 42% - 82%
Alfalfa Sprout Seeds - 31% - 48%
Brown Rice 10% - 29%
White Rice 13% - 27%
Rye 17% - 36%
Lentils 22% - 33%
Soy Beans 17% - 24%
All Purpose Flour 59% - 72%
Whole Wheat Flour 59% - 88%
Banana Slices 19% - 27%
7 Grain Mix 32% - 45%
Buttermilk Powder 42% - 53%
Instant Milk 44% - 96%
Quick Rolled Oats 19% - 25%
Peas Whole Green 25% - 30%
Popcorn 25% - 29%
Potato Slices 20% - 25%