DI: TeliaSonera vetäytyy Espanjasta

Ruotsalaisen Dagens Industri -lehden mukaan yhtiö olisi vetäytymässä espanjalaisesta Yoigo-operaattorista.
Taloussanomat
5.2.2008 10:38
Kommentit 7

TeliaSoneran tuore toimitusjohtaja Lars Nyberg ei ruotsalaisen lehden mukaan löydä Espanjan-toiminnoista logiikkaa, vaan haluaa rakentaa kassaa idän valloitusta varten.

Nyberg peri hankkeen edeltäjältään Anders Igeliltä, joka sai potkut kesäkuussa. Yoigo on toiminut vajaat kaksi vuotta, ja se on jäänyt neljänneksi Espanjan telemarkkinoilla.

Lehden mukaan TeliaSonera kertoo Espanjan-toimintojensa tulevaisuudesta perjantaina tulosjulkistuksena yhteydessä.

Markkinoilla vetäytymispäätökselle todennäköisesti hurrattaisiin, sillä hanke on herättänyt paljon kritiikkiä.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Ruotsalaisen Dagens Industri -lehden mukaan yhtiö olisi vetäytymässä espanjalaisesta Yoigo-operaattorista.
Taloussanomat
Huono 0
Erinomaista! Lars Nyberg saa heti aplodit! Ehkä TeliaSonera sai sittenkin Oikean Johtajan ruåtsalaisen AY-liikkeen juoksupojan Igelin tilalle.
Erinomaista, Nyberg!
Huono 0
Tämä Yoigo oli Anders Igelin näyttö kansainvälistymisestä. Tuhoon tuomittu yritys rakentaa halpaoperaattoria kulttuuriltaan välimerellisille markkinoille. Ja tietysti tässä missiossa käytettiin kokeneiden suomalaisten sijasta tuoreita ruotsalaisia vienti-voimia ruotsin ay:n taputtaessa käsiään. Uusi johtaja on havainnut, että konsernin arvo on Soneran mukana tulleissa idän yhtiöissä. Samaan aikaan kun suomalaiset rakensivat idän suuntaan menestyneitä operaatioitaan oli Telialla omat retkensä mm. Brasiliassa. Nyt näyttää pikku hiljaa järki voittavan. Kun vielä siivottaiisin se Igeliä Lipsutellut lakeijakaarti pois niin osaajille olisi taas tööitä yhtiössä.
Igelin jälkiä siivotaan pitkään
Huono 0
Onko tietoa, milloin tuon TeliaSoneran Suomen toiminnot lopetetaan?
Voisi siihen olla tarvetta.
Milloinkahan yhtiön Suomen toiminnot lopetetaan ?
Huono 0
Sitä minäkin mietin, hoitavat niin huonosti suomen asioita. Samoille asioille on päällekkäisyyksiä, työnjohdossa olisi vielä saneerattavaa. Pitää keskittyä olennaiseen jotta asiat tulee hoidettua (ruohonjuuritasolla)
oribi
Huono 0
Toivotaan nyt ainakin, että TeliaSonera myisi suomen toimintonsa jollekin osaavammalle toimijalle!
Monesti pettynyt
Huono 0
Kyllä Espanjassa business-potentiaalia on sillä puheluhinnat ovat taivaissa Pohjoismaihin verrattuna.
kalle
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
24.5.Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
24.5.Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
New York
Pilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

03:06OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,17+0,06 %+0,01

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949