Kirjaudu ▼
 

Hermot käryävät Elisan puhelinpalvelun takia

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Hermot käryävät Elisan puhelinpalvelun takia
Haloo, miksi kukaan ei vastaa!
Laajakaista tökkii, mutta myös Elisan puhelinpalvelu hidastelee. Elisa vierittää syytä asiakkaiden niskaan. Yhtiön mielestä suurin osa soitoista on turhia.
STT
13.1.2008 10:04
77

Elisan puhelinpalvelu toimii selvästi huonommin kuin muilla operaattoreilla, käy ilmi viestintäviraston operaattoreilta keräämistä tiedoista.

Tilaston murheellisinta luettavaa on kohta, joka kertoo Elisan puhelinpalvelun vastausaikojen olevan aivan toisella hehtaariluvulla kuin kilpailijoiden.

04:57Osake
+2,38 %
15,06
+0,35

Elisa pystyy vastaamaan alle kahdessakymmenessä sekunnissa puheluun vain joka 20:nnen kerran. Toiseksi hitaimmat vastaajat TeliaSonera ja Saunalahti pystyvät alle 20 sekunnin vastausaikaan sentään joka neljännen tai joka viidennen puhelun osalta.

Pienimmät operaattorit vastaavat liki jokaiseen puheluun heti.

– Suurin osa soittajista soittaa turhaan. Moni asia selviäisi pelkästään sillä, että lasku luettaisiin huolella. Ihmiset eivät tietenkään itse koe soittavansa tarpeettomasti, mutta näin se menee, sanoo Elisan tuore palvelujohtaja Pasi Vanninen.

Yhtiön puhelinpalvelu on ollut pahasti tukossa pitkään, sillä uuden laskutusjärjestelmän käyttöönotto on kestänyt kohta kymmenen kuukautta.

Vanninen ei halua spekuloida sillä, mitkä asiat Elisan laskutusjärjestelmän muutoksessa menivät pieleen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– En mielelläni lähde mestaroimaan tilannetta julkisen sanan kanssa, mutta voin vakuuttaa, että asiaa on käyty läpi yhtiön sisällä. Eihän tätä näin suunniteltu. Muutoksen aiheuttama yhteydenottojen määrä yllätti meidät.

Sen verran Vanninen sentään kertoo, että Elisan sisäiset toimintatavat joutuvat kriittisen arvioinnin kohteeksi. Työsarkaa riittää järjestelmän hiomisessa, sillä päivittäin yhtiön asiakaspalveluun tulee kymmeniä tuhansia yhteydenottoja.

Elisa yrittää siirtää merkittävän osan asiakaspalvelustaan internetiin. Muutoksen valmistelu on käynnissä, ja ensimmäiset laskutuksen laajennetut verkkosivut avautuvat kevään kuluessa.

Vanninen uskoo, että verkkoasioinnin lisääminen on välttämätöntä.

– Se on ylivoimaisesti tehokkain tapa purkaa asiakaspalvelun jonoja. Nettiin voidaan siirtää suuri joukko asiakaspalvelun perusasioita, jolloin monimutkaisten kysymysten ratkomiseen puhelimitse jää paremmin aikaa.

Yritykset Elisa
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (77)

Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Elisa menetti tänään yhden asiakkaan, nimittäin allekirjoittaneen. Eroon johtivat seuraavanlaiset tapahtumat:

Ilmeisesti laskutuksen uudistuksen johdosta se ei ole toiminut viimeiseen vuoteen normaalisti. Sen sijaan, että lasku olisi tullut entiseen malliin joka kuukausi, se alkoi ilmestyä harvemmin, joka 2 tai 3 kuukausi. Lopulta laskua ei kuulunut viime kesänä ollenkaan moneen kuukauteen. Yritin soittaa asiakaspalveluun, josko olisin saanut laskun ennen viime syksyistä ulkomaan matkaani, jotta olisin voinut maksaa sen pois. Se ei kuulemma onnistunut, mutta etukäteen olisi voinut maksaa jonkinlaisen summan etumaksuna Elisalle. Raha kyllä kelpaa. En kuitenkaan maksanut etumaksuna mitään. Vaihdoin samalla puhepaketin liittymään, joka maksaa 0,66¬/kk, sillä en tarvinnut liittymää ulkomailla , mutta halusin pitää numeron.

Noin 2viikkoa sen jälkeen, kun olin pyytänyt lähettämään laskun, se sitten tulikin. Olin tässä vaiheessa jo ulkomailla, ja kieltämättä yli 70¬ "koontilasku" yllätti. Tietysti näihin koontilaskuihin ei ole saatavilla puheluerittelyä, sillä niihin on lätkäisty mielivaltaisesti edellisten 1-5kk laskut. (sekä pientä ekstraa koska sitä on vaikea huomata seasta.)

Netin kautta asikaspalvelu kertoi, että summassa oli kuin olikin liikaa; olin jo maksanut osan ja sitä yritettiin laskuttaa kahteen kertaan. Niinpä maksoin vain osan, ja summasta jäi 25¬ yli. 6kk ulkomaankomennuksella en tämän jälkeen kiinnittänyt huomiota liittymän kohtaloon, koska sieltä ei olisi pitänyt tulla laskua.

Kotiin tullessani tammikuussa sain melkein heti kirjeen, jossa karhuttiin tuota 25¬ jonka jo Elisan oma asiakaspalvelija totesi tuplalaskutukseksi. Kävin katsomassa netistä ja huomasin, että lisäksi syksyn aikana oli laskua kertynyt 2kk ajalta puhepaketin käytöstä, jonka vaihdoin pois ennen lähtöä. 2kk on aika pitkä aika käsitellä liittymätyypin vaihtoa. Kirjoitin netin välityksellä asiakaspalveluun nootin, missä kerroin mikä vääryys oli tapahtunut. Yritin myös saman tien vaihtaa puhepakettia takaisin, mutta sepä ei onnistunutkaan. Liittymätyypin vaihto ei nimittäin ollut ikinä kirjautunut ainakaan netissä näkyviin asiakastietoihin, eikä jo olemassa olevaa voi vaihtaa samaan. Kyllä kai tieto johonkin on kirjautunut, kun Elisa veloitti puhepaketista syksyllä vain 2kk ajalta...
Kirjoitin tästäkin netin kautta asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelusta ei kuulunut viikkoon mitään, ja muutaman kerran soittaessani en päässyt edes jonoon, koska "asiakaspalveluun on juuri nyt tullut suuri määrä puheluita". Mutta Elisasta kuului, nimittäin viesti jossa uhattiin sulkea liittymäni ellen maksa erääntyviä laskuja. Viestin perässä oli asiakaspalvelun numero, josta luvattiin antaa lisätietoja. Sama numero, johon yritin soittaa jo aiemmin antaakseni itse lisätietoja!! En tietenkään ala maksamaan aiheettomia laskuja, vaan kävin vastaiskuun. Seuraavan 5päivän ajan koitin soittaa tähän numeroon vimmatusti, sillä lopputuloksella, että pääsin jonoon kerran. Odotettuani 30minuuttia jonossa jouduin lopettamaan. Tähän mennessäkään ei netin välityksellä tullut mitään vastausta asiakaspalvelusta.

Niinpä tänä aamuna Elisa päätti toteuttaa uhkausensa ja sulki liittymäni. Se vaikeutti suuresti tämän päivän toimintaani ja nosti *itutusmäärän huikeisiin lukemiin. Mikäs nyt neuvoksi? Ei puhelinta millä soittaa asiakaspalveluun (no tuskin pääsisin läpi kuitenkaan) eikä netin kautta saa Elisaan mitään yhteyttä. Hyvä Elisa, keep up the good work!!

Ei auta muu kuin vaihtaa palveluntarjoajaa.
Kiukkua!! 6.2.2008 3:58

Anonyymi
Nyt it-henkilöltä muutama omakohtainen kokemus:

1. Liittymien mukana tulevat ohjeet puutteelliset, sillä niissä ei käsitellä edes kaikkia liittymän perusominaisuuksia. Tosin lakitekstit löytyvät kyllä.

Esim. mobiililaajakaista. Liittymän mukana luvataan sähköposti, jonka aktivoimisesta ei neuvota missään (turhia soittoja). Liittymän laite (usb-modeemi) ei toiminut ilman päivitystä, tosin jos tiesi mitä hakea saattoi löytää oikeilla hakusanoilla tukisivut joissa päivitystiedosto. Vieläkin laitteen toiminnassa tulee omituisia virheitä, joihin usein auttaa vain legendaarinen täysbootti.

2. Elisan nettisivut ovat koko sen ajan (vuosi), kun olen ollut asiakas olleet säälittävät. Hitaat, (kahteen viikkoon eivät tosin ole latautuneet ollenkaan) epäselvät, sillä jotkin sivut löytyvät vain oikeilla hakusanoilla. Lisäksi Oma Elisa (jos latautuu) päivittyy jotakuinkin parin kuukauden viiveellä (valehtelematta yhtään).

3. Voisin toki avautua vielä lisää matkapuhelinliittymästä, mutta kuka jaksaisi enää sitäkin lukea, jos tätäkään.
IT-osaaja 13.2.2008 15:52

Anonyymi
Puhelinpalveluun on turha edes yrittää. olen yrittänyt varmaan 30 kertaa vuoden aikana soittaa Elisan puhelinpalveluun mutta en ole päässyt läpi kun pari kertaa. Kerran olin jonossa 1h 30min ja silloin kärähti.

Nettipalvelun kautta taas kun koitaa hoitaa asioita niin joko se ei ole käytössä, se on päivityksessä, kirjautuminen ei onnistu tai ei pysty itse käyttämään nettiä eli se siitä palvelusta. Olisi varmaan ihan hyvä jos vaan toimisi mutta ei se kokonaan puhelinpalvelun tarvetta poista.

Mutta ei tuo ole kyllä ainoa asia. On myös härskiä että Elisa jättää lähettämättä parin kuukauden laskut ja sitten lykkää kaikki laskut kerralla. Onko se asiakkaan vika jos yrityksen laskutus ei pelaa. Jos nyt asiakkaalla sitten sattuu olemaan vähän kireämpi kuukausi ja pitäisi tulleet kolme laskua maksaa pari päivää maksupäivän jälkeen niin siitä kyllä sitten laitetaan heti lisämaksuja oikein roppakaupalla.

Kaikkein pahinta oli kesällä kun työssäni tarvitsen paljon internettiä niin netti meni yht äkkiä poikki. No maksut oli maksettu ja mitään muutoksia ei oltu tehty. Pääsin yllättävää kyllä asiakaspalveluun läpi ja tietenkin kysyttiin että olenko käynnistänyt koneita uudelleen jne. ja loppuenlopuksi väitettiin että vika on koneessani... Hmm sitten aloin latomaan minulla on kolme pöytäkonetta ja yksi kannettava sekä Nokian E90 Communicaattori sekä kolme ADSL -modeemia. Kaikki toimi vielä parituntia sitten mutta ei nyt. Ei vika todellakaan ollut koneissa. No sitten vihdoin uskottiin ja sanottiin että korjaaja katsoo mikä on vikana. Kului kaksi ja puoli viikoa. Soitin tietenkin Elisalle ja pitkän odottelun jälkeen pääsin läpi. Selitin tilanteen ja kerroin myös että pitäisi pystyä tekemään asiakkailleni työt valmiiksi eli olisi todella kiire saada netti toimimaan. Mitään ei tapahtunut. SSoitin parin päivän päästä uudelleen ja kun noin kymmenennellä kerralla pääsin läpi niin sanoin että jos netti ei ala tänään pelaamaan niin laitan koko netin poikki. Asiakaspalvelija sanoi että yrittää hoitaa asian ja soittaa minulle takaisin olin oikein ihmeissäni. Meni noin puoli tuntia niin asiakaspalvelija soitti ja sanoi että jossain niiden "konfauksissa" oli ollut joku vika ja nyt pitäisi netin toimia ja niin se sitten toimikin. No kun kuukauteen ei ollut netti pelannut niin tietenkin vaadin hyvitystä... joo seon puolenkuun maksun hyvityksenä eli jouduin turhaan maksamaan puolet kuukauden maksusta vaikka netti ei toiminut. Kyllä vitutti.

Kerran tätä tapaista aikaisemminkin meni netti poikki ja ihmettelin että miksi. Maksut mitä oli tullut oli maksettu ja kaiken piti olla ok. Soitin sitten Elisalle ja kysyn missä mättää. Sanoi sitten asiakaspalvelija siihen että viimeinen maksu on maksamatta. Minä sitten siihen että kaikki maksut mitä on tullut on maksettu. Sitten tarkisteltiin osotteita ja Elisalla oli joku mennyt vaihtamaan osoitettani vaikka olen aina samassa paikassa asunut ja edelliset laskut oli toimitettu oikeaan osoitteeseen. Asiakaspalvelija pahoitteli paljon heidän tekemää mokaansa ja korjasi osoitteen ja avasi samantien netin. No jouduin silti maksamaan myöhästymismaksun sekä netin uudelleen avaamis maksun. Ei tuntunut reilulta.
Space 18.2.2008 23:09

Anonyymi
Itselläni kävi aikoinaan Soneran puhelinliittymän kanssa niin että sanoin sen irti ja parin vuoden päästä tuli lasku parilta vuodelta. Soitin asiakaspalveluun ja he väittivät etten ollut numeroa sulkenut. Tutkivat asiaa sitten tarkemmin kun raivosin puhelimeen ja soittivat esim. vanhaan numeroon eikä se ollut käytössä. Lopulta tajusivat ettei numeroa enään ole eikä sitä ole pariin vuoteen käytetty joten se meni sitten onneksi sillä.

Sonerasta ja Elisasta löytyy ainakin itseltäni paljon negatiivisia kokemuksia niin laskutuksesta kuin toimivuudestakin. En meinaa enää ikinä ottaa kumpaakaan ovat ihan syvältä. yrittävät vaan tehdä lyhyellä tähtäimellä hirveät voitot välittämättä työntekijöistä ja asiakkaistaan tuon taivaallista. Kyllä on mennyt yritys kulttuuri ihmeelliseksi.
Ei Elisaa eikä Soner 18.2.2008 23:33

Anonyymi
Hauskaa on tuo Elisan "Ota yhteyttä" lomake Elisan sivuilla; kentät pääsee kyllä täyttämään, mutta lomaketta ei voi lähettää... Ehkäpä kirjekyyhky tulee piakkoin muistilehtiön kanssa kirjoittamaan tietoja ylös. En jaksa käsittää! Olen vuodesta 2006 asti yrittänyt toistuvasti vaihteleviin kellonaikoihin saada yhteyttä asiakaspalveluun, mutta se ei liene mahdollista.
Vappu 28.4.2008 8:38

Anonyymi
Itselläni ei ihan vastaavia kokemuksia , kokemuksia kyllä.
Käytössä on kaksi kännykkää joista erityisesti toinen on joutunut Elisan hampaisiin .
Laskua tipahtaa parin viikon välein vaikka asiakaspalvelusta ilmoitettiin helmikuussa että laskutus normalisoituu seuraavaan laskuun (taisi olla helmikuun lopulla ) ja kaikki veloittamatta olleet ovat silloin veloitettu, no arvata saattaa ei normalisoitunut.

Viimeisin tempaus oli lasku summalla 168 euroa eräpäivä 30.4.2008 missä ei tietenkään ollut huomioitu kahta viikkoa ennen maksettua suoritusta.

Samoihin aikoihin tuli toinen lasku summalla 6.80 euroa ja maksettava kohdassa viisi tähteä . Elisalta vaadittiin luonnollisesti selvitystä mitä tietenkään ei ole tullut sen sijaan tuli 4.5 maksumuistutus tuosta 168 euron laskusta ja taas pyydettiin selvitys Elisalta (pitkän yrittämisen jälkeen ) ei ole tullut sen sijaan tuli teksti viesti missä uhattiin sulkea puhelin ellei 138 euron ? laskua makseta heti
.
No taas yhteyttä Elisaan missä ei tiedetty siitä 30.4 ja tuosta 6.80 euronlaskusta mitään ,pyydettiin selvitystä, ei ole tullut .
Nyt ollaan tilanteessa että linja on kiinni ja saa minun puolestani pysyäkin ennen kuin koko laskun saldo on nenän edessä.

Mainittakoon että toisessa liittymässäni tulee laskuja samaan tahtiin ja viimeisin oli summaltaan 47.50 euroa ja maksupaikalla viisi tähteä .
Erittelystä ilmeni että tuo 47.50 ei ollutkaan laskua vaan liikaa perittyä,
tosin se selvisi vasta laskutoimituksen jälkeen . Laskussa ei mitenkään tuotu ilmi sitä että tuo summa olikin plussaa palautuksesta puhumattakaan.

Sanomatta on selvää että nyt vaihtavat sekä kännykkäliittymät ja laajakaistaliittymät osoitetta. Laajakaista laskutus on ollut myös hyvin mielenkiintoista mutta se on jo toinen asia
Jape ,yrittäjä 10.5.2008 10:22

Anonyymi
Elisa on täysi hujiri. Siirsi kaikki minun puhelut oman 999 etuliitymän kautta väkisin vaikka minulla on ollut tehtu siirto Cubion etuliitymän kautta. Aivan sikamaista. Minua kyselemättä. Lasku tulee noin 1000 euro kallimpi. Tuo oli ryöstö. Asiakkas palvelussa itstuvat tyhmiä blondia joka eivät osaa sanoa mitään.
qan 8.8.2008 16:46
Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?