Apaja rynnii maailmalle

Apaja rynnii maailmalle
– Meidän konseptimme on helppo paikallistaa ja me toimimme uusissa maissa aina yhdessä kumppanien kanssa, Apaja Online Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Inka Mero sanoo.
Aapeli-pelipalvelustaan tunnettu suomalainen Apaja aikoo ensi vuonna 20 maassa. Tavoitteena on yli 10 miljoonaa käyttäjää.
Petri Nieminen
23.11.2007 20:47
Kommentit 10

– Keskeistä on kerätä riittävästi käyttäjiä. Miljoonat käyttäjät tekevät palvelusta kiinnostavan sekä kuluttajien että mainostajien silmissä, Apaja Online Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Inka Mero sanoo.

Mero tuli Apajan toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi viime huhtikuussa Nokialta. Nyt yhtiö on hakenut aktiivisesti rahoitusta maailmanvalloitukseensa ja levittäytynyt jo Keski-Eurooppaan.

Moni uskoo Apajaan, sillä parinkymmenen osakkaan joukossa on työntekijöiden ohella liuta bisnesenkeleitä ja tuttavia. Viimeksi lokakuun alussa Martinson Trigon Venture Partners -pääomasijoitusrahasto tuli 1,75 miljoonan euron suunnatulla annilla Apajan merkittäväksi osakkaaksi.

– Tavoite on olla vuonna 2008 avoinna jo 20 maassa, Panostamme nyt kehittyviin markkinoihin Itä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Sitten on Kiinan, Intian ja Lähi-Idän vuoro. Onnistuminen tarkoittaa meille yli 10 miljoonaa käyttäjää.

– Pyrimme maksimoimaan käyttäjämääriä. Se alkaa pian tuoda myös yhä enemmän mediamyyntiä. Sen jälkeen palvelua on helpompi edelleen laajentaa, Mero sanoo.

Apajan pelipalvelu on Suomessa nimeltään Aapeli. Sillä on Meron mukaan noin 0,5 miljoonaa eri käyttäjää kuukaudessa. Kaikkiaan Apajan palvelua, jonka nimi Suomen ulkopuolella on Playray, käyttää kuukausittain jo noin 1,4 miljoonaa asiakasta.

Mahdollisuudet Apajan maailmanvalloitukselle ovat varsin hyvät. Kotimaassa on onnistuttu eikä skaalautumisella ole Meron mukaan periaatteessa mitään ylärajaa.

– Online-pelimarkkinat ovat nyt ehkä miljardin dollarin suuruiset, mutta odotus on, että vuonna 2010 markkinat kasvaisivat 5,5 miljardiin dollariin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Meidän konseptimme on helppo paikallistaa ja me toimimme uusissa maissa aina yhdessä kumppanien kanssa, Mero sanoo.

Vaikka nettiavaruus on pullollaan erilaisia pelipalveluita ja kohtauspaikkoja, Apajan erikoisuus on näiden yhdistäminen luovalla tavalla. Aapelissa ja Playrayssä on 40 erilaista taitopeliä ja näiden lisäksi kohtauspaikka, johon jokainen voi luoda oman hahmonsa.

Hahmot voivat pelata ja keskustella keskenään. Hahmoja voi personoida vaatteilla, virtuaalihuoneella ja tulevaisuudessa esimerkiksi musiikilla. Peliyhteisömaailmassa saa siten myös ystäviä ja siellä voi viettää sosiaalista virtuaalielämää. Tämä tekee Aapelin käyttäjistä pysyvämpiä kuin muissa vastaavissa palveluissa.

– Pelaaminen yhdistää käyttäjiämme. Mukana on nuoria ja vanhoja. Kolmannes käyttäjistä on yli 30-vuotiaita ja yli 60 prosenttia käyttäjistä on edelleen kolmen vuoden jälkeen aktiivisia, hän jatkaa.

Pelipalvelun tuloista 80 prosenttia tulee käyttäjiltä ja 20 prosenttia mediamyyntinä. Näillä eväillä Apaja tekee kuluvalla tilikaudella noin 2,5 miljoonan euron liikevaihdon.

Käyttäjät maksavat sekä pelaamisesta että hahmonsa rakentamisesta. Palveluista kuitenkin vain osa on maksullisia ja siksi noin viisi prosenttia käyttäjistä maksaa palveluista. Keskimääräinen kuukausipanostus on 5-10 euroa.

Lisää Aiheesta
UutinenApaja laajensi Latviaan ja Unkariin (20.2.2008 11:57)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Aapeli-pelipalvelustaan tunnettu suomalainen Apaja aikoo ensi vuonna 20 maassa. Tavoitteena on yli 10 miljoonaa käyttäjää.
Taloussanomat
Huono 2
Kehittelyyn todella kannattaa panostaa, ettei tule turhan samanlainen palvelu kuin jo olemassaolevat.
pelailija
Huono 2
Aapeli-pelipalvelustaan tunnettu suomalainen Apaja aikoo ensi vuonna 20 maassa.

Mitä aikoo?
Erkki
Huono 2
Aapeli sais eka omat buginsa kuntoo ja sit lähtee vasta ulkomaille laajentaa..
xDDD Jäskä ihQuu daa.
Huono 2
aapeli sais todellakin panostaa ensin järjestelmiensä toimivuuteen ennenkuin alkaa laajentaa markkinoita ulkomaille.

Naurettavaa touhua jo sinänsä kun joillakin on esim.pokeripeleissä miljooniakin merkkejä ja sitten kun aapelin järjestelmä kaatuu niin sen jälkeen viedään viimesetkin merkit vaikka ne ennen järjestelmän kaatumista on rehellisesti voitettuja ja vastaavantapaisia ongelmia on ollut useemman kerran että pelaaja menettää merkkinsä ja saa ne takaisin ties milloin jos saa.

Luulis apajan kaltaisen yrityksen saada sellaista henkilöstöä ja toimintavarmuutta järjestelmiinsä että yritykseen voisi luottaa mutta tällä hetkellä se on täysin mahdotonta.

Apajan liikeidea on siis täysin sitä että rahastetaan pelaajia silläkin uhalla että se tuote ja palvelu minkä pelaaja ostaa niin toimintavarmuutta ei voi apaja taata koska järjestelmä on täysin epävarma ja he sen itsekin kyllä tietävät joten koittasivat edes tehdä asian eteen jotain.

Monesti esim.kun apajaan soittaa niin luvataan hoitaa asioita kuntoon mutta siihen se sitten jääkin tai jos laittaa palautetta niin ei vastata aina vaikka luvataan joten mitä tästä opimme.

Pelaajat ottavat riskin ostaessaan palveluita apajalta vaikka sen toimintavarmuus on välillä täysin luokatonta ja palvelu asiakkaita siis maksajia kohtaan alaarvoista.

APAJA OTTAKAA OPPIA MUISTA PELIPALVELUIDEN TARJOAJISTA NIIN VOISITTE SAADA JÄRJESTELMÄTKIN TOIMIMAAN,NYT ELETÄÄN 2000 LUKUA.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Jesse
Huono 2
Puhut asiaa nimimerkillä kokemusta asiasta on
aapelin ex-tukija
Huono 2
Jesse puhuu täyttä asiaa. Miten Aapeli muka toimisi, jos käyttäjämäärä lisääntyy entisestään??? Nytkin pelit lataa ja lataa vaikka paikalla ei ole kuin 8000 käyttäjää. Jos bugeista ilmoittaa ylläpidolle, tulee sieltä vastaukseksi, että vika on käyttäjän selaimessa tms. Vastuu vioista siirretään aina pelaajille.
Voi vain kuvitella mikä sotku tulee, jos pelaajamäärä moninkertaistuu. On aivan varmaa, että ainakin aikuiset pelaajat äänestävät jaloillaan. Netistä löytyy myös toimivia pelisivustoja, myös sellaisia, joissa ei joudu ostamaan pelimerkkejä, jos haluaa pelata holdemia tai pokeria. Apaja rahastaa törkeästi. Aapeluus poistettiin, mutta tottakai ne rahat sitten otettiin sillä takaisin, että jotkut pelit muuttuivat maksulliseksi. Siellä menee monen lapsen viikkorahat täysin turhaan. Lisäksi nuo linkitykset deittisivustoille on minusta moraalisesti arveluttavaa. Pelaajissa on tosiaan paljon lapsia, joille tuskin deittisivustot on tarkoitettu. Myös se, että aapelin pelaajien tiedot löytyy nyt google haulla, on väärin. Monella alaikäisellä on omia kuvia galleriassa ja kaikki voi vain kuvitella, jos joku pedofiili laittaa niitä aikuissivuille. Siinä tulee monet pahat mielet, kun löytyy likan kuva väärältä sivulta. Ryhtiä Apaja hommaan, sen rahankiillon vois himppasen pyyhkiä pois silmistään!
Miranda
Huono 2
Voi mikä suoranainen VITSI!
Jessen ja Mirandan ja muitten kirjoituksiin liittyen ja sanoihinsa yhtyen:

Vai että ihan maalmalle menossa. Hoituisi nyt vaan ensin Suomenkin pelit. Jatkuvaa vikaa milloin missäkin, lähes mahdotonta löytää yksikään päivittäin toimiva osaalue.
Etusivu pullollaan, ostakaa vaatteita, ostakaa taateleita, ostakaa lisää virtuaaliroskaa.
No jos ostat vaatteita, et sitten saakaan niitä, tai jos saat, niin hahmo ei päivitäkään uutta lookia.
Korttipelit ovat varsinainen temmellyskenttä. Pelataan miljoonilla, räävitään suuta, merkit katoavat, tulevat takaisin, jos tulevat.
Black Jack on no...., Pokeri nyt aivan syvältä.
Mukavat ajanvietepelit, Puolustus, Timangi ja monet muut ovatkin sitten taas maksullisia ja useimmiten toimivat etenanvauhtiakin hitaammin.

Käyn joskus nyt jo olevissa ulkomaan peleissä.
Onhan vähän aneemista, Ranskassa esim. alle 10 pelaajaa paikalla, eikä muidenkaan maiden muutama sata pelaajaa kovin kaksista kuvaa anna. Eli maailmalla ei kauaa katsota moista hömppää, koska netti todella täynnänsä erittäin hyvin toimivia pelikeskuksia. Näissä asiakkaita tuhannet kerrat enemmän ja pelit seisovat ainoastaan lyhyiden päivitysten aikana. Aapeli taas ei toimi yhtä kokonaista päivää koskaan. Jos huoltoja, koko pelikeskus sekoaa viikoksi.

Sitten todella nämä Mirandan mainitsemat deittilinkit. Suorastaan häpeällistä mainostaa tällaisia. Pedofilia lisääntyy maailmalla valtavaa vauhtia ja jos ei pelintarjoajalla ole sen vertaa moraalia, että jättää mainostuksen muille, niin metsässä ollaan ja pahasti.

Iso osa pelaajista on kouluikäisiä lapsia, jotka jo nyt on kyllästetty rivoilla jutuilla, haukkumisilla, ehdotuksilla pienen roskasakki-pelaajajoukon taholta. Täysin väärin Apajalta sysätä vastuu lasten pelaamisista vanhemmille ainoastaan.
Ei tuollaisia deittilinkkejä aikuinenkaan halua esille, kyllä me tiedämme mistä niitä löytyy, jos niille haluamme.
Lisäksi tuo rihkaman kaupittelu on saanut lapset kerjäämään toisilta pelaajilta, mikä minun nuoruudessani oli ennenkuulumatonta. Sen sai mihin itsellä oli varaa viikkorahoistaan ostaa.

Tästä tulis paksumman luokan novelli jos kaiken sanottavani kirjoittaisin.
Suosittelen Apajan väelle pudotusta maan pinnalle ja unohtamaan moiset utopistiset suunnitelmat.
Hoitakaa nykyinen Aapeli kuntoon ja pitäkää pelaajat tyytyväisinä, siinä sitä on tarpeeksi "pikkuosaajille".
Kukka kedolta
Huono 2
"Pelipalvelun tuloista 80 prosenttia tulee käyttäjiltä ja 20 prosenttia mediamyyntinä. Näillä eväillä Apaja tekee kuluvalla tilikaudella noin 2,5 miljoonan euron liikevaihdon."

http://www.inoa.fi/hakemisto/Markkinointi+ja+mainonta/Uusmediapalveluja/546769/Apaja+Online+Entertainment+Oy/talous/

Joku ei täsmää.
hym
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
20:38Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta
20:15”Facebookin hallinto muistuttaa diktatuuria”
20:02Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta?
19:52Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan
19:26Kreikka antoi Pepsille sakot
18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Frankfurt
Puolipilvistä ja poutaa -9
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

20:51OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

21,07+2,28 %+0,47

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949