Verkkoyhteisö-hype synnytti vastarintaliikkeen
Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.
Sosiaalisen median, miljoonia käyttäjiä koukuttaneiden verkkoyhteisöjen ja virtuaalimaailmojen nousu muoti-ilmiöksi on luonut myös oman vastarintaliikkeensä.
Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen rahoittamassa sosiaalisen median tutkimushankkeessa on paljastunut, että osa kansasta alkaa kyllästyä liian informaatiotekniikan tulvaan.
– Info- ja teknoähky on maailmalla jo synnyttänyt tekniikatonta elämäntapaa ihannoivan slow life -ilmiön. Meilläkin osa ihmisistä kokee statusasianaan pärjätä ilman turhaa teknologiaa, sanoo VTT:n johtava tutkija, tulevaisuustutkimuksen dosentti Sirkka Heinonen.
Tämä näkyy muun muassa Facebookia ja muita verkon sosiaalisia roolipelipaikkoja vastustavina liikkeinä. Yhä useampi koulutettu ihminen kieltäytyy jyrkästi menemästä moisiin rahvaanomaisuuksiin mukaan, tai vaihtamasta kännykkää kerran vuodessa.
– Todennäköisesti suuri syy tähän ilmiöön on, että ihmisiä ärsyttävät pelkän tekniikan näkökulmasta ja ehdoilla rakennetut teknologiaratkaisut. Palvelujen käyttäjiltä on vaadittu jatkuvaa sopeutumista ja ärsyttävää teknisten yksityiskohtien opettelua, Heinonen arvelee.
Ohjelmien ja koneiden ostamisen ja jatkuvan päivittämisen kierre ärsyttää jopa varakkaita ihmisiä. Uusi taloudellisen riippumattomuuden mitta on kyky olla harkitusti tavoittamattomissa.
Toiset taas vierastavat verkkoyhteisöihin olennaisesti liittyvää uudenlaisen virtuaaliminuuden tai roolien luomistarvetta.
– Luonnollisemmaksi koetun kanssakäymisen puolustaminen on ymmärrettävää. Toisaalta on harmi, että näin jyrkästi suhtautuvilta jäävät myös monet verkkoyhteisöjen edut käyttämättä, Sirkka Heinonen sanoo.

















Kommentit (29)
Facebookille viiminen niitti oli niiden Legal Agreement jossa luovut oikeuksista kuviisi ja juttuihisi sen jälkeen kun ne sinne laitat. Miksi antaisin jotain facebookille mitä plussakortit ja muut kuluttajaviritykset ei ole koskaan onnistunut? t.s. luomaan tarkan kuluttajaprofiilin minusta ja minun makutottumuksistani. Laitat facebookkiin tykkääväsi siitä ja siitä leffasta niin mainokset sivulla alkaa tyrkyttää sinulle juuri sitä mistä olet innostunut. Sori ei kiinnosta.
Friendster oli floppi, netlogi susi, linkedin voi olla mielenkiintoinen kuriositeetti, youtube hauska ainakin vielä toistaiseksi ja skype ihan kätevä. Facebook onkin jo todellinen hörhö ilmiö. Katsokaa miten paljon enemmän siitä ollaan maksamassa kuin mitä News Corp maksoi myspacesta ja Google Youtubesta. Myspace on edelleen suht merkittävä. Youtube on iso mutta siitä ei saa rahnaa kirveelläkään. Skype pulikoi nippanappa pinnan alla, ei taida skype creditit käydä kaupaksi.
"Laitat facebookkiin tykkääväsi siitä ja siitä leffasta niin mainokset sivulla alkaa tyrkyttää sinulle juuri sitä mistä olet innostunut."
Tee niin kuin ihmiset tekevät kirjojen kanssa. Valehtelevat lukevansa niitä.
Ja kuka nyt oikeasti uskoo jotain Nokian mainoksia, jotka yrittää sanoa että "kännykkämalli Nxx on xxx-kertaa parempi kuin Nx" ja "ilman sitä et saa töitäsi tehtyä".
Se nyt vain on tyhmää uskoa mainoksia, ostaa kaikkea uutta elektroniikkahärpäkettä puolen vuoden välein ja antaa kaikki henkilötietonsa jonkin verkkoyhteisön pellesaitille.
Jos jotkut eteläkorealaiset teinit istuvat stadioneilla pelaten pleikkaa tai päätelaitetta yhtä aikaa satojen tuhansien vertaistensa kanssa, niin hyvä heille. Kiva jos niillä on oikeasti kivaa, ja se riittää niille elämäksi.
Minä menen mieluummin kavereiden kanssa salibandymatsiin, lenkille, tai vaeltamaan Lappiin, skimbaamaan Rukalle tai Åreen, tai ihan vain lähibaariin bisselle. Silti osaan sen lisäksi käyttää commariani ja iBookiani vaikka mihin.
Jos n s.normaalin elämän eläminen on jonkun mielestä vastarintaliikettä markkinamiesten luomalle teknohypelle, niin sitten VIVE LA RESISTANCE!
Lisaksi uran puolesta en halua, etta minusta voi loytya netista mitaan tietoja.
Muutoin kylla seuraan aikaani ja teknologian kehitysta - ihan tyonkin puolesta.
Kommenttien asiantuntemuskin on tuttuun tapaan varsin värikästä, esimerkiksi "minusta ei löydy mitään tietoa googlettamalla ja olen siitä hyvin ylpeä". Onko täysin mahdoton ajatus, että jotkut verkkopalvelut ovat ajatelleet myös tuota puolta? (Facebook, anyone...). Että hyvää jatkoa vaan "it-alalle" ja vastarintaliikkeelle.
Tosin eipä juuri kiinnosta virtuaalielämien ylläpito, kun on tässä oikeassakin tekemistä. Selkeästikään en ole kohderyhmää, joten mikä minä olen kenenkään harrastuksia tuomitsemaan.
Kukin siis tyylillään. Jos Facebook tuntuu hyvältä niin eikun sinne vaan kavereiden kanssa puuhaamaan. Olettepahan poissa muusta pahanteosta:-)
Vaihtoehto on sitten se, että mainokset alkavat tyrkyttää sinulle sellaista mistä et ole kiinnostunut. Näen hakusanamainonnan vain positiivisena asiana, koska sen avulla on helppo kohdistaa mainokset sellaisiin ihmisiin joita ne (todennäköisesti) kiinnostavat. Jos olen merkinnyt suosikikseni Quentin Tarantinon, tottakai haluan nähdä mainoksen joka kertoo että Tarantinon uusin elokuva on nyt teattereissa tai että Tarantinon DVD-boksin saa nyt puoleen hintaan Anttilasta.