Saunan ostotarjous tulee Aldatalle kalliiksi
Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihdon Aldata odottaa pysyvän vastaavalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Liikevoiton odotetaan olevan vuodentakaista suurempi.
Vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä Aldatan liikevaihto oli noin 25 miljoonaa euroa ja liikevoittoa kertyi noin 1,3 miljoonaa euroa.
Aldatan toimitusjohtajan Bertrand Sciardin mukaan käynnissä ollut julkinen ostotarjousprosessi on kolmannella neljänneksellä vahingoittanut yhtiön toimintaa merkittävästi odotettua enemmän.
– Nyt, kun yhtiön omistustilanne on selkiytynyt, kehitys on ollut positiivista, ja vuoden viimeisen neljänneksen odotetaan olevan niin liikevaihdon kuin operatiivisen tuloksen osalta merkittävästi parempi kuin vuoden 2007 kolme ensimmäistä neljännestä. Viimeisen neljänneksen tulos ei kuitenkaan riitä nostamaan koko vuoden tulosta positiiviseksi, Sciard totesi yhtiön tiedotteessa.
Aldata Solutionista ostotarjouksen tehnyt Sauna Tenderco ilmoitti elokuun puolivälissä, ettei se ole saanut tarjouksensa taakse tarpeeksi osakkeenomistajia. Tämän takia Saunan emoyhtiön, amerikkalaisen teknologiayrityksiin keskittyneen holdingyhtiö Symphony Technologyn kauppa Aldatasta peruuntui.















