Applen odotetussa uutuudessa iPhone-puhelimessa on ilmennyt vikaa.
Floridalainen Brad Bargman jonotti laitetta perjantaina kaupan ulkopuolella yhdeksän tuntia. Viimein saatuaan laitteen, laitetta ei pysty käyttämään, sillä se ei aktivoidu, Bargman kertoi Reutersille.
– Se oli todellinen isku vyön alle, Bargman sanoo. Hän on yrittänyt soittaa useita kertoja laitetta jälleenmyyvälle AT&T:lle onnistumatta.
– Kyllä tässä vähemmästäkin katkeroituu.
David Clayman oli kolmantena jonossa Applen Manhattanin lippulaivan ulkopuolella. Hän puolestaan ei onnistu aktivoimaan puhelintaan, mitä ilmeisimmin sen takia, ettei hän jostain syystä pysty päivittämään tarvittavaa Applen ohjelmistoa tietokoneelleen.
Laitteen ongelmista kysyttäessä AT&T:n tiedottaja Mark Siegel kertoo, että suurin osa asiakkaista on saanut puhelimen toimimaan muutamassa minuutissa.
– Joidenkin laitteiden aktivointiprosessi on viivästynyt. Käsittelemme ne tapauskohtaisesti, Siegel kertoo.
Uutuuspuhelimen myyntilukuja ei kerrota julkisuuteen. AT&T kertoo myyneensä lähes kaikki iPhones-puhelimensa 1 800 liikkeessään. Yhtiö ei kuitenkaan kerro tarkkoja myyntilukuja.
IPhonesia on myyty myös Applen 162 liikkeessä ympäri Yhdysvaltoja. Lauantaina iltapäivään mennessä Applen San Franciscon myymälässä oli hyllyssä iPhonen edullisempaa mallia vain kymmenisen kappaletta ja kalliimpi malli oli myyty loppuun.
– Kova hulina on kyllä ollut, kommentoi Applen tiedottaja Jennifer Bowcock, mutta samalla hän kieltäytyy kommentoimasta myyntilukuja sen tarkemmin.













