Kirjaudu ▼
 

DoCoMo aikoo integroida 3G-maailman

Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT DoCoMo aikoo synkronoida Japanissa ja muilla maailman keskeisillä matkapuhelinmarkkinoilla käytettävät kolmannen polven puhelintekniikat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi seuraavan viiden vuoden aikana.
Vesa Varhee, Tokio
14.5.2007 16:37
2

DoCoMo avasi ensimmäisenä maailmassa tuotantokäyttöön kolmannen polven verkon lokakuussa 2001, ja sen kolmannen polven verkkoa käyttää 35 miljoonaa yhtiön kaikkiaan 52 miljoonasta matkapuhelinasiakkaasta.

–  Aloitimme toisen polven teknologiaan perustuvan i-mode palvelumme vuonna 1999, yhtiön multimediapalvelusta vastaavan osaston varapääjohtaja Takeshi Natsuno kertoi Taloussanomille.

– Siirsimme sen perustan kolmannen polven teknologiaan vuonna 2004. Olemme rakentaneet vastaavanlaisia järjestelmiä yhteistyökumppaniemme kanssa useisiin Euroopan maihin, Israeliin ja Australiaan. Nämä järjestelmät eivät kuitenkaan ole teknisesti yhteensopivia Japanin i-moden kanssa, mutta aiomme tehdä niistä sellaiset. Tämä tuo paremmat kolmannen polven palvelut muun muassa Britanniaan, Ranskaan, Saksaan ja Alankomaihin. Se myös antaa paremman pohjan palvelujen myöhemmälle kehittämiselle.

DoCoMo pitää taannoin lanseeraamaansa maksupuhelinta matkapuhelinten seuraavana kehitysaskeleena. Tokiolaiset voivat maksaa puhelimellaan ostoksia ja junalippuja.

– Jo kymmenes Japanissa internetin välityksellä käytävästä kaupasta tapahtuu matkapuhelimitse, Natsuno kertoi. 

– Kilpaileva Softbank uskoo matkapuhelinvälitteiseen televisioon. Se on vuodessa hankkinut 16 miljoonaa kännykkä-tv-asiakasta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kolmannen polven palveluiden integraatio yhdistää myös matkapuhelinten markkinat, ja avaa ulkomaisille laitevalmistajille tilaisuuksia Japanin 80 miljoonan matkapuhelinasiakkaan markkinoilla.

DoCoMo toivottaa kaikki valmistajat tervetulleiksi myymään laitteitaan operaattorin välityksellä. DoCoMo myy asiakkailleen vuosittain 20 miljoonaa matkapuhelinta.

DoCoMo on myös valmis tarjoamaan pyydettäessä apuaan ja neuvoa kaikille kansallisille matkapuhelinoperaattoreille, jotka ovat halukkaita lisensoimaan i-mode-tekniikan.

– Verkko- tai muita investointeja emme kuitenkaan suunnittele ulkomaille tekevämme. I-modea haluavat operaattorit joutuvat itse rakentamaan verkkonsa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"DoCoMo toivottaa kaikki valmistajat tervetulleiksi myymään laitteitaan operaattorin välityksellä. DoCoMo myy asiakkailleen vuosittain 20 miljoonaa matkapuhelinta"

Hehehehehehehehehehehehehehehe....

...nousee takaisin ylös lattialta.

Johan vitsin murjaisivat!
DoCoMo 15.5.2007 12:57

Anonyymi
Oon asunut nyt reilun vuoden Tokissa ja oon tietetekniikan DI. Siinä lähtökohdat tähän kommenttiin.

Olen sitä mieltä ettäö Euroopan ei pitäisi huolia piiruakaan Japanin kännykkätekniikkaa. Juuri mMikää ei ole täälä hyvin kännyköissä. Olen ihmetellyt miten Japania pidettiin ja yhä pidetään esimerkkimaana kännyköissä.

1) Täällä on saatanan kalliit puheluhinnat. Syynä on se että asiakas on sidoksissa operaattoriin.

2) Puhelimet kuuluvat huonisti. Vuoristossa tuskin lainkaan. Ranskassa on suuremmat vuoret ja GSM toimii hyvin. Japanin ongelma on että 3G puhelin ei osaa siirtyä 2G:n kun ei ole kenttää.

3) Päätelaitteet ovat todella huonoja. Siis japsien valmistamat. Äänen laatu on heikko. Tuskin kuulee mitä toinen puhuu.

Ainoa hyvä juttu pon kohtuulliset datamaksut sähköpostissa ja se että SMS/MMS:ää ei ole vaan homma toimiin push-sähköpostilla. Toi on paljon SMS/MMS:ä parempi ratkaisu.

Valitettavasti toikin hyvä ominaisuus unohtuu kun Japanissa puhelin ei tahdo toimia siinä mihin se on alunpitäen suunniteltu eli puhumiseen.

Toivon todella että Eurooppa ei mene i-Mode-paskaa mukaan. Loppuen lopuksi kännykkä pelaa Suomessa ja muualla Euroopassa todella hyvin.

t. Jaska
Japanin kännykkätekn 15.5.2007 16:21
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?