Nokia Siemens irtisanoo 9000
Martti Kainulainen/Lehtikuva

Nokia Siemens Networks on ilmoittanut irtisanovansa Suomessa tänä vuonna 700 työntekijää.
Nokia Siemens Networks irtisanoo tänä vuonna 700 työntekijää Suomessa. Maailmanlaajuisesti irtisanomisten arvioidaan koskevan yhteensä noin 9000 työntekijää.
Yhtiö irtisanoo Suomessa vuoteen 2010 mennessä enintään 1 700 työntekijää.
– Tämä on välttämätön askel rakentaessamme yhtiötä, joka on kilpailukykyinen nyt ja tulevaisuudessa, sanoo Nokia Siemens Networksin toimitusjohtaja Simon Beresford-Wylie.
Saksassa irtisanotaan vuoden 2010 loppuun mennessä lähes 3000 ihmistä.
Aiemmin Nokia Siemens Networks on ilmoittanut irtisanovansa 10–15 prosenttia työntekijöistään vuoteen 2010 mennessä.
Yhtiön palveluksessa työskentelee Suomessa noin 10 000 työntekijää. Maailmanlaajuisesti työntekijöitä on 60 000.
Yhtiö kertoi tiedotteessaan aloittaneensa yhteistoimintaneuvottelut työpaikkojen vähentämisestä.
∇ Mainos ∇











