Google-miljonäärit paikkaavat Kalifornian taloutta

Matti Björkman/Lehtikuva
Google-miljonäärit paikkaavat Kalifornian taloutta
Kuvernööri Arnold Schwarzenegger on jakanut julkista rahaa esimerkiksi teiden ylläpitoon sekä koululaitokselle. Viime vuonna verotulojen kasvu osavaltiossa jatkui.
Google-miljonäärien verot heiluttelevat Kalifornian osavaltion tuloja. Nyt osavaltion taloudenpitäjät − niin kuin kuvernööri Arnold Schwarzenegger − saavat taas huokaista helpotuksesta, kiitos teknologiamiljonäärien.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Anna Ruohonen
7.1.2007 13:20
Kommentit 4

Tietotekniikkamiljonäärien maksamat verot heiluttelevat Kalifornian osavaltion tuloja kuin jojoa, kirjoittaa uutispalvelu AP.

Verotulot loikkaavat, kun yritysten perustajat myyvät osakkeitaan.

Nyt osavaltion taloutta paikkaavat erityisesti Google-miljonäärit. Viime vuoden aikana kuusitoista yhtiön johtajiin kuuluvaa henkilöä myi yhteensä yhdeksän miljoonaa osaketta. Kauppojen summa oli 3,7 miljardia dollaria.

Veroja potista kertyi 380 miljoonaa dollaria.

Liki puolet tästä verokertymästä tulee Googlen perustajilta Sergey Briniltä ja Larry Pagelta

Pääomatulojen vero on Kaliforniassa 9,3 prosenttia.

Googlen osakekurssi on liki 500 dollaria.

Muita Kalifornian suuria it-alalla vaurastuneita veronmaksajia ovat Oraclen pääjohtaja Larry Ellison ja Cisco Systemsin pääjohtaja John Chambers.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

It-alan miljonäärien maksamat verot ovat nostaneet osavaltion verotulot kasvuun jo kahtena peräkkäisenä vuonna.

Vuoteen 2008 mennessä Googlen omistajat tulevat kerryttäneeksi osavaltiolle veroja yhteensä miljardi dollaria, AP laskee.

Taloustieteilijät ovat jo pitkään varoitelleet Kalifornian osavaltiota sen tulojen riippuvuudesta osakemarkkinoiden kehityksestä. 

Pääomatuloista maksettujen verojen osuus Kalifornian verotuloista oli viime kesänä päättyneenä tilivuonna 14 prosenttia.

Osuus on liki kaksinkertaistunut it-alan osakkeiden arvostuskuplan puhkeamisen jälkeen, mutta on yhä pienempi kuin vuonna 2000.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle lipsautti salasanoja (23.1.2007 10:14)
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Tietotekniikkamiljonäärien maksamat verot heiluttelevat Kalifornian osavaltion tuloja. Nyt osavaltion taloudenpitäjät − niin kuin kuvernööri Arnold Schwarzenegger − saavat taas huokaista helpotuksesta, kiitos Googlen.
Taloussanomat
Huono 0
Google-miljönäärien maksamilla pääomaveroilla ei voi olla suhteellisesti ottaen kovin merkittävää osuutta Kalifornian verotuloista. Jos pääomaverojen yhteinen osuus on 14 %, Google-johtajien osuus siitä on vain pieni murto-osa. Jos osavaltion taloudenpitäjät ¿ niin kuin kuvernööri Arnold Schwarzenegger ¿ saavat huokaista helpotuksesta, se johtuu jostakin muusta kuin Googlesta.
Huono 0
Kyllä vain. Mikä tämä uutinen oikein on. Pientä aivojumppaa & huomaa, ettei se voi olla noin.
Huono 0
Ihan uutisen arvoinen määrä rahaa n.13% verotuloista kahdelta veronmaksajalta. Varsinkin kun kyse on tuosta superrikkaasta Kaliforniasta. Ja kaipa herrat maksoivat hiukan tuloveroakin.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
14:52Pikakulttuuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
14:21Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
14:04Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
13:27IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
13:14Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
13:01Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
12:58Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
12:35Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
12:21Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
11:5171 000 nousee töissä "auto-tasolle"
11:14Kaupankäynti Bankian osakkeella keskeytettiin
10:35Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille
10:23Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin
10:21Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin
09:46Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla
09:03Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi
08:37ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän
08:05Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta
06:13Kansanjuhlaa ja kokista
06:03Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset
06:01Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 14
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

14:54OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,938+0,49 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949