Habbo-yhtiö rakettina kasvuyrityslistalla
Deloitten Technology Fast 500 -tutkimuksessa listattiin Euroopan, Lähi-idän ja Aasian alueen (EMEA) 500 viiden viime vuoden aikana nopeimmin kasvanutta teknologiayritystä.
Sulake Corporation oli Pohjoismaiden nopeimmin kasvava teknologiayritys.
Sadan listalle nousi myös langattomaan verkkopohjaiseen teknologiaan erikoistunut Cidercone, verkkopohjaisia tutkimusjärjestelmiä ja -palveluja tarjoava Digium ja laboratorioalalla toimiva Reagena.
Ylivoimainen ykkönen oli englantilainen mobiilien tietotekniikkapalvelujen tarjoaja MX Telecom, joka kasvoi lähes 58 000 prosentin vauhtia.
Toiseksi sijoittuneen saksalaisen Q-Cells AG:n kasvuprosentti oli 33 000.
Kyselyyn vastanneista yritysten toimitusjohtajista 87 prosenttia on varma yrityksensä kasvuvauhdin jatkuvan myös seuraavan vuoden aikana.
Näkemykset ovat nyt optimistisempia kuin kertaakaan kuuden vuoden aikana.
Väkilukuun suhteutettuna listauksessa menestyivät parhaiten Norja, Israel ja Irlanti. Eniten yrityksiä sai listalle Iso-Britannia.















