WSJ: Nokia terästäytyy patenttien hoidossa
Syynä ei vähiten ole se, että jopa kilpailija Applen asianajajat esittelivät juuri päättyneessä oikeudenkäynnissään Samsungia vastaan Lumia-puhelimia todistaakseen, että on mahdollista kehittää älypuhelin, joka poikkeaa selkeästi Applen iPhonesta. Näin kertoi Sydbankin analyytikko Morten Imsgaard lehdessä.
Nokian patenttisalkkua pidetään markkinoiden arvokkaimpiin kuuluvana, ja yhtiö on myös alkanut toimia yhä suojelevammin patenttejaan kohtaan.
Salkkuun kuuluu yli 30 000 patenttia ja 10 000 patentoitua innovaatiota. Analyytikot arvioivat patenttien yhteisarvoksi 4–10 miljardia euroa.
Lehden mukaan Nokia saattaa nyt toimia aiempaa aktiivisemmin omien tuottoisien tekijänoikeuksiensa kaivamiseksi suurimmilta Android-käyttöjärjestelmää käyttäviltä valmistajilta.
Sijoittajien epäuskosta ja rankasta muutosprosesseista kärsivä yhtiö on viime aikoina aktivoitunut hyödyntämään patenttisalkkuaan aiempaa tehokkaammin.
Toukokuussa Nokia nosti useita syytteitä Yhdysvalloissa ja Saksassa syyttäen kilpailijoita HTC:tä ja RIMiä sekä näyttövalmistaja Viewsonicia patenttirikkomuksista.
Nokia on palkannut erityisiä asiantuntijayrityksiä patenttiensa arvonnostamiseen lisensointien ja litigoinnnin, käräjöinnin kautta.
Viime vuoden syyskuussa Nokian 2 000 patenttia siirtyi kanadalaiselle Mosaid Technologies -yhtiölle. Sopimuksen mukaan Mosaid piti kolmanneksen patenttien liikevaihdosta, ja antoi kaksi kolmannesta Nokialle ja Microsoftille.
Samantyyppiset sopimukset yhtiö teki sittemmin myös italialaisen Sisvelin ja yhdysvaltalaisen Vringon kanssa.













