Kirjaudu ▼
 

Nokia-johto tankkasi osaketta luultua roimemmin

Sari Poijärvi / Lehtikuva
Nokia-johto tankkasi osaketta luultua roimemmin
Kari Stadigh osti lähes 200 000 Nokian osaketta.
Nokian johtoa on kritisoitu vähäisestä omistuksesta yhtiössä. Nyt tilanne on parantunut, kun Nokian hallitukseen viime ja tänä vuonna valitut ostivat mittavasti yhtiön osakkeita heinä–elokuun vaihteessa.
Toivo Martikainen
10.8.2012 16:49
120

Matkapuhelinyhtiö Nokian johto hankki heinä–elokuun vaihteessa rutkasti enemmän yhtiön osakkeita kuin aiemmin on uutisoitu.

Nokian sisäpiirirekisterin mukaan yhtiön hallitukseen kuuluvat Kari Stadigh, Mårten Mickos, Elizabeth Nelson, Bruce Brown ja Helge Lund sekä yhtiön johtoryhmään kuuluva Jo Harlow lisäsivät Nokia-omistuksiaan heinäkuun viimeisten ja elokuun ensimmäisten päivien aikana.

14:04Osake
-1,50 %
2,884
-0,04

Etenkin Nokian hallitukseen vuonna 2011 valitun Stadighin ja tämän vuoden toukokuussa valitun Mickosin kaupat ovat merkittävän suuruisia. Stadigh osti heinäkuun 30. päivänä yhteensä 199 708 osaketta ja Mickos 88 350 osaketta.

Nokian osake päätyi tuona päivänä 1,79 euroon Helsingin pörssissä. Tällä kurssilla laskettuna Stadighin osakekaupat olivat noin 358 000 euron ja Mickosin kaupat noin 158 000 euron arvoiset.

Taloustiedot

Mickos ei omistanut Nokian osakkeita aiemmin, Stadigh puolestaan omistaa nyt tehtyjen kauppojen jälkeen yhteensä 400 000 osaketta, eli omistus lähes tarkalleen tuplaantui.

Muiden kaupat
vaatimattomampia

Muiden Nokia-johtajien kaupat olivat hieman vaatimattomampia. Hallitukseen Mickosin kanssa samaan aikaan toukokuussa valittu Elizabeth Nelson osti Nokiaa New Yorkin pörssistä elokuun 1. päivänä 34 100 kappaletta. Kaupan arvoksi muodostuu kyseisen päivän päätöskurssilla noin 81 000 dollaria.

Niin ikään toukokuussa hallitukseen valittu Bruce Brown osti Nokiaa New Yorkista heinäkuun 30. päivänä 22 000 kappaletta eli noin 48 000 dollarilla. Yhtiön johtokuntaan kuuluva Jo Harlow puolestaan tankkasi Nokiaa 2. elokuuta noin 22 700 dollarilla 10 000 osakkeen verran.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime vuonna hallitukseen valittu norjalaisen Statoilin toimitusjohtaja Helge Lund osti Nokiaa Helsingistä 30. heinäkuuta 17 000 kappaletta. Kaupan arvo oli päätöskurssilla mitattuna reilut 30 000 euroa.

Nokia kommentoi osakehankintoja sanoen, että ne ovat hallituksen jäsenten henkilökohtaisia sijoituspäätöksiä. Yhtiön mukaan ostot toteutettiin täysin normaalilla tavalla.

Nokian johtohahmoja on kritisoitu siitä, etteivät he osoita osakesalkuillaan tarpeeksi luottamusta yhtiön tulevaisuuteen. Useat yritysjohtoon kuuluvat henkilöt ovat omistaneet vähemmän Nokian osakkeita kuin yhtiö suosittelee.

Tänä kesänä tilanne on kuitenkin kohentunut, kun muun muassa hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja toimitusjohtaja Stephen Elop ovat lisänneet omistuksiaan.

Yhteensä Nokian osakemäärä on yli 3,7 miljardia kappaletta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (120)


Anonyymi
Kuten lukeminen niin myös hyvän TANKKAAMINEN kannattaa aina.
Buhahhah 10.8.2012 18:10

Anonyymi
Oikeasti tyypit, kun vain tajuaisitte miltä näytätte. Joka kerta kun Nokiasta uutisoidaan, kommenttiosio täyttyy puolessa minuutissa viesteistä, jotka uhmaavat kaikkia taloustieteen, logiikan ja oikeinkirjoituksen sääntöjä. Nykyään kaikki mahdolliset vastoinkäymiset aamukahvin läikkymisestä lähtien tuntuvat olevan Nokian ja Elopin tyhmyydestä ja petollisuudesta johtuvaa.


Johtuisiko tuo siitä että Nokian totaalinen ja äkillinen romahdus selkeän markkinajohtajan asemasta tappiotatekeväksi painajaiseksi on ollut niin vertaansa vailla koko teollisen tuotannon historiassa? Koskaan ennen ei ole nähty yhtä perusteellista ja äkillistä tuhoa. Hankala oikeastaan kuvitella, miten Stephen Elop olisi voinut vahingoittaa yhtiötä pahemmin kuin mitä on johdossa ollessaan tehnyt.
Faktat näkevä 10.8.2012 18:14

Anonyymi
Ei kait se Nokian johdon vika ole jos jotkut pöljät myyvät osakkeita melkein kassan hinnalla.
lkl 10.8.2012 18:17

Anonyymi
Nokia nousee läskien leikkaamisen jälkeen takaisin huipputehokkaaksi tuloskoneeksi. Raskas ostolaita sen osakkeella.

WP8 saa kilpailijat vihreiksi. Apple romahtaa takaisin kymmenesosaksi Nokian arvosta, kun omenan finni-ikäisten piirissä koettu hype lysähtää kasaan.
Shorttipoitsut hyppä 10.8.2012 18:19

Anonyymi
Ennemmin ostan jollan,kuin lumian.


Porukkaa hypettää puhelimesta, jota ei ole olemassa, yritykseltä joka ei ole tehnyt puhelimia. Vaikka osa noksun jälkeläisiä onkin.

Ja sitten väitetään jotain antero ym. i-fanipojiksi

Onnea matkaan mmuuten jollalle
Nimetön 10.8.2012 18:21

Anonyymi
Suurinosa on jo myynyt pois ja tehnyt tilin?
Nokian nousu on perustunut huhuihin jotka eivät ole olleet todenmukaisia, manipulointi auttaa mutta kuka hullu maksaa sen? Jep, veronmaksajat loppujen lopuksi.


Veronmaksajat ?
Perusbullero piensijoittaja vastaa siitä ihan omilla rahoilllaan.
Nimetön 10.8.2012 18:24

Anonyymi
Joo. Myyn kun saan Nokian osakkeestani 200 euroa. Nyt vain ostan lisää siihen asti.
66,6:n prosentin nou 10.8.2012 18:26

Anonyymi
Jolla on tyhjä unelma menneisyydestä. Nokia on maailmanlaajuinen jätti ja tunnetuin alan brandi.
2 eri sarjaa 10.8.2012 18:28

Anonyymi
Oikeasti tyypit, kun vain tajuaisitte miltä näytätte. Joka kerta kun Nokiasta uutisoidaan, kommenttiosio täyttyy puolessa minuutissa viesteistä, jotka uhmaavat kaikkia taloustieteen, logiikan ja oikeinkirjoituksen sääntöjä. Nykyään kaikki mahdolliset vastoinkäymiset aamukahvin läikkymisestä lähtien tuntuvat olevan Nokian ja Elopin tyhmyydestä ja petollisuudesta johtuvaa.

Johtuisiko tuo siitä että Nokian totaalinen ja äkillinen romahdus selkeän markkinajohtajan asemasta tappiotatekeväksi painajaiseksi on ollut niin vertaansa vailla koko teollisen tuotannon historiassa? Koskaan ennen ei ole nähty yhtä perusteellista ja äkillistä tuhoa. Hankala oikeastaan kuvitella, miten Stephen Elop olisi voinut vahingoittaa yhtiötä pahemmin kuin mitä on johdossa ollessaan tehnyt.


Nokia ei ole vielä kaatunut, joten ilosi on ennenaikaista.

Apple oli reilut 10 vuotta sitten konkurssikypsä, joten päättele siitä ei yksi kuoppa sinulle kesää tee.

Ei Nokian ongelmat ole Elopin syytä. Eikä varmaan sekään, että nousu ei ole vilä kohdalla. On normaalia, että tuossa tilanteessa kestää, ennen kuin nousu alkaa.

On suuria kaatunut hyvinkin äkkiä. Nykyinen teknologia on aika nopeaa, joten nopeita nousuja ja kaatumisia voi tulla.

Esimerkkinä vaikkapa Facit, joka oli merkittävä konttorikonevalmistaja, joka ei uskonut elektroniikkaan, vaan kuvitteli mekaanisten laskureiden olevan se juttu. Muutamassa vuodessa siitä ei ollut enää kuin tavaramerkki jäljellä. Ja tämä tapahtui jo 70-luvulla, jolloin kehitys ei ollut yhtä nopeaa.
Nojoo 10.8.2012 18:29

Anonyymi
Jokainen, joka ei ole ihan täysidiootti tajuaa Nokian osakkeen raskaan alihinnan.

Nokialla on käteistä 5 000 000 000 euroa, 110 000 työntekijää, 30 000 000 000 euron patenttisalkku, maailmanbrandin omistus, kansainvälinen logistiikka, parhaat kumppanuudet jne. jne.

Nuo huomioonottaen 20 euroakin on Nokian osakkeesta selkeä alihinta.
Telemetre-Man 10.8.2012 18:32
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä