Savander HS:lle: Nokian olisi pitänyt siirtyä Windowsiin jo aiemmin
Matkapuhelinyhtiö Nokiasta 15 vuoden työsuhteen jälkeen lähtenyt, useissa eri johtotehtävissä yhtiössä toiminut Niklas Savander pitää yhtiön viime vuonna tekemää päätöstä siirtyä Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmään täysin oikeana. Savander kertoi näkemyksistään lauantain Helsingin Sanomien 50-vuotishaastattelussaan. Savanderin mukaan asia pohdittiin läpi "varmaan miljoonaan kertaan".
– Ainoa, mikä on jäänyt harmittamaan, on se, että ratkaisu olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Mutta jälkiviisaushan on maailman suurinta viisautta, Savander sanoo HS:lle.
Savander uskoo Windows Phonen ohella myös Nokian itse kehittelemän Meegon mahdollisuuksiin. Suomalaisyhtiö hylkäsi Meegon Windows-päätöksen jälkeen. Ex-nokialaisten perustama Jolla Mobile kehittelee nyt omia Meego-älypuhelimiaan.
– Meego on moderni käyttöjärjestelmä niin kuin moni muukin, ja sillä voi luoda erinomaisen tuotteen, jos on riittävästi aikaa, rahaa ja osaamista. Pojilla on kova työ edessä, Savander sanoo.













