Kirjaudu ▼
 

Yle: Meego-yhtiö Jolla harkitsee yksikköä Ouluun

Mikko Stig
Yle: Meego-yhtiö Jolla harkitsee yksikköä Ouluun
Jussi Hurmola
Nokian hylkäämän Meegon raunioille perustettu matkapuhelinyhtiö Jolla harkitsee toimipisteen avaamista Ouluun, kertoo Ylen uutiset verkkosivuillaan.
Taloussanomat
3.8.2012 17:47
51

Entisten nokialaisten perustama Jolla on Ylen mukaan kiinnostunut palkkaamaan Oulusta Nokian irtisanottavia työntekijöitä. Yhtiö piti tänään rekrytointitilaisuuden Oulussa, johon osallistui ”satoja” kiinnostuneita, kertoo Jollan toimitusjohtaja Jussi Hurmola Ylelle.

Jolla pohtii nyt mahdollisen tuote- ja ohjelmistokehitysyksikön perustamista Ouluun.

– Jos Suomessa tällä alalla toimii, Oulua on vaikea sivuuttaa. Tätä täytyy tietysti tutkia, mutta en tiedä miksi ei näin tehtäisi", Hurmola sanoo Ylelle.

Jollalla on tällä hetkellä noin 50 työntekijää Tampereella ja Helsingissä. Yhtiö on arvioinut, että vuoden lopussa se työllistää noin sata ihmistä.

Taloustiedot

Jollan perustajat työskentelivät aikaisemmin Nokian Meego-puhelin N9:n kehityksessä.

∇ Mainos ∇
Yritykset Jolla
Ihmiset Jussi Hurmola
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (51)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kannattaa tarkkaan miettiä kuinka monella saitilla yhtä tuotetta tekee...
Nimetön 3.8.2012 17:55

Anonyymi
Jep, itsekään en lähtisi hajauttamaan toimintaa kolmeen eri paikkaan, varsinkin kun yritys on vielä kovin nuori eikä omaa yrityskulttuuria oikeastaan vielä ole. Samoin agile-menetelmät toimivat paremmin mikäli fyysinenkin etäisyys on pieni
kaksikin sitea on pa 3.8.2012 17:59

Anonyymi
Eikö kannattaisi sijoittua mieluummin Saloon. Salo ei ole samalla tavalla Jumalan selän takana kuin Oulu. Lisäksi Salon seudulla duunarien työmoraali on paljon parempi ja insinöörit huomattavasti osaavampia sekä innovatiivisempia kuin Oulussa. Myös uutta työvoimaa on paljon helpommin saatavissa Salossa, mikäli tarvetta ilmenee.
parempi ehdotus 3.8.2012 18:04

Anonyymi
Toivottavasti MeeGo-puhelimet lähtevät lentoon. Jos eivät, niin kohta on jollalaiset työvoimatoimiston jonossa.
Ostan jos on hyvä 3.8.2012 18:08

Anonyymi
On varaa mistä valita ja palkaksi riittää hyvin puolet aiemmasta palkasta. Toki kannattaa kiinnittää erityistä huomiota valittavien innovaatiivisuuteen, sillä nokia way of working on lähinnä kirosana.

Nokian älypuhelinten strategiaan sotkeutuneet ekonomit kannattaa myös jättää väliin ja keskittyä kovatasoisiin ydinosaajiin


Että tonni ja risat olisi riittävä palkka koodarille?

Eiköhän nokian ongelmat johtuneet ihan muusta kuin kovasta palkkatasosta.
Pyh 3.8.2012 18:14

Anonyymi
Eikö kannattaisi sijoittua mieluummin Saloon. Salo ei ole samalla tavalla Jumalan selän takana kuin Oulu. Lisäksi Salon seudulla duunarien työmoraali on paljon parempi ja insinöörit huomattavasti osaavampia sekä innovatiivisempia kuin Oulussa. Myös uutta työvoimaa on paljon helpommin saatavissa Salossa, mikäli tarvetta ilmenee.


Meinaatko? Että yliopistolla ei ole mitään merkitystä osaamiseen ja osaamisen kehittämiseen, tahi työvoiman saantiin? Tai että se olisi jopa kielteinen?

Ja kummastakohan on lyhyempi matka kansainväliselle lentokentälle?

Niin että menkää te salolaiset vaan Ukiin kokoamaan mersuja, se on teille sopivaa puuhaa...
trollihansääkaitolit 3.8.2012 18:20

Anonyymi
Mokian ongelmien taustalla oli muutamia syitä. Nämä olivat: innovaatiokyvyttömyys, osaamattomuus, näkemättömyys, ylimielisyys ja tärkein kaikista eli kuluttajien toiveiden huomioon ottamattomuus.
Mokia hyhyhhyh 3.8.2012 18:23

Anonyymi
Katso karttaa Oulun juntti!!!!
Kumpikohan sijaitsee lähes pohjoisnavalla, Salo vaiko ruma, vastenmielinen ja kaikin tavoin ikävä Oulu?

Olisikohan jälkimmäinen.
junttila juu 3.8.2012 18:28

Anonyymi
Nokialaisuus on jo rasite työuralle. Luuserin poltinleima.
Nimetön 3.8.2012 18:29

Anonyymi
Tervetuloa! (salossahan win puhelimia, lol)
MeeGo rules 3.8.2012 18:45
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä