Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: Älypuhelinmarkkinat koetuksella

EPA/ADE JOHNSON
Analyytikko: Älypuhelinmarkkinat koetuksella
Vahvaa tiliä tehneen Applen odotuksia heikompi toisen vuosineljänneksen tulos saattaa kertoa älypuhelinmarkkinoiden kasvavasta haavoittuvuudesta. Markkinat ovat nyt alttiimpia talouden käänteille, kuin kriisivuosina 2008-2009.
Reuters–Taloussanomat
29.7.2012 17:26
48

Niin sanotuissa kehittyneissä maissa jo joka toisella puhelimen käyttäjällä on taskussaan älypuhelin. Näin ei ollut vielä finanssikriisi iskiessä vuonna 2008.

Apple oli tuonut vuonna 2007 ensimmäisen iPhone -puhelimensa markkinoille. Vaikka talouskriisi iski noin vuotta myöhemmin, puhelinmyynti pysyi vahvana korkean uutuusarvon vuoksi. Samoin oli Googlen Android -käyttöjärjestelmää käyttävien puhelimien laita.

Ilman korkeaa uutuusarvoa, talouden hiipuminen näkyy nyt enemmän myös älypuhelinmarkkinoilla, arvioi Hudson Square Researchin analyytikko Daniel Ernst.

Ernstin mukaan ihmiset eivät koe aiemman kaltaista tarvetta päivittää puhelintaan, kun uutta mullistavaa teknologiaa ei markkinoilla ole tarjolla.

Aiemmin älypuhelinten käyttäjät uusivat puhelimensa 18 -24 kuukauden välein, mutta nyt keskiarvot näyttävät nousseen kolmella kuukaudella. Tämä näkyy suoraan puhelinten myynnissä.

∇ Mainos ∇
Yritykset Apple Google
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (48)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
jos otetaan esimerkkinä minä itse, ostin kosketusnäytöllisen puhelimen ja on todellakin kiva laita kun voi selata nettiä, nopea pääsy sähköpostin ja puhelin muistuttaa tietokoneen käyttöä. sitten kun joskus tämä puhelin hajoaa, tulen varmaan hankkimaan taas halvan ei-kosketusnäytöllisen luurin, koska ei niille lisäominaisuuksille ole vain niin suurta käyttöä että ne pakko olisi olla tai muuten en pystyisi suoriutumaan tavallisesta päivästäni. normi luuri riittää kun voi puhua ja lähettää viestejä.
Nimetön 29.7.2012 17:50

Anonyymi
Nykyisillä lumioilla ei ole mitään uutuusarvoa
nokia on mokia 29.7.2012 17:56

Anonyymi
Itse käytän pääasiassa puhelimessa datapalveluita ja soitan todella harvoin.. jos soitan, niin silloin soitan ilmaiseksi Skypellä. Nykyinen älypuhelin toivottavasti kestää pitkään.
hmm 29.7.2012 18:03

Anonyymi
Höpöhöpö, 3-6kk on maksimiaika jonka luuria pystyy pitämään, siinä ajassa on aina jokin uusi ja parempi tullut markkinoille ja eikun vaihtamaan!
Nimetön 29.7.2012 18:10

Anonyymi
Nykyisillä lumioilla ei ole mitään uutuusarvoa



Olen käytellyt jo pitkään näitä WP8-esiversioita ja ostelen nyt sillä Nokian osakkeita lähes joka päivä.

WP8:n kaksoiskäyttöliittymän ja pilvipalvelujen muodostama saumaton yhteiskäyttö PC-järjestelmien kanssa on merkittävä juttu ja kokonaisuutena uutuus.

WP8 tullessaan taitaa muuttaa jälleen paljon markkinatilannetta?
Nimetön 29.7.2012 18:19

Anonyymi
Niin on palattu kestävien puhelimien aikakaudelle esim iPhone 3 täydessä vireesä ei mitään vikaaaa ja ihan ekasta satsista.
Bebe 29.7.2012 18:24

Anonyymi
WPitä ei onneksi edes mainita, niin no, eihän se ole edes älypuhelin.
w 29.7.2012 18:35

Anonyymi
Se on myös yksi ongelma, että nämä analyytikot tuntuvat elelevän hieman pää epärealistisessa analyytikko-maailmassaan. Viiltävistä analyyseistä puuttuu sellainenkin sivujuoni, että tiukemman rahan aikana kuluttajat yksinkertaisesti hankkivat vähemmän sitä tarpeetonta sälää eivätkä vaihda tuotetta aina uuteen vaan sen uutuuden takia. Se on hyvinkin loogista, yksinkertaisen fiksua toimintaa, mutta ihan hienoa, kun analyytikot laittavat sen ihmeellisyytenä suustaan ulos.
Analyytikko-kanalaat 29.7.2012 18:40

Anonyymi
Vieläkään ei N90 voittajaa kestävyydellä ja näppisystävyydellä markkinoilla, siinä pysytään kunnes joku osaa tehdä muin lapsille suunnatun näppiksen jolla voi tahkota lähes 10-sormi järjestelmällä
E90 jyrää 29.7.2012 18:45

Anonyymi
Itse olen huomannut, että nykyään älypuhelimet eivät kestä käyttöä. Niitä joutuu uusimaan useammin kuin vanhaa luetettavaa Nokia 3310.
onko näin 29.7.2012 18:56
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä