Näin arvioitiin Saksassa: Nokian toivonkipinä ei kauas kanna
Hyvä likviditeettikin voi palaa nopeasti, jos asiakkaat jäävät odottamaan Microsoftin uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän tuloa, ennen kuin tarttuvat Lumiaan, korosti Financial Times Deutschland.
Suomalaisyrityksen alamäki ei kuulu Saksassa enää talousuutisten kärkeen. Suurin osa lehdistön tulosuutisista oli lyhyttä faktaa. Näin oli myös Frankfurter Allgemeine Zeitungissa, mutta se erosi kuitenkin muista linkillään.
FAZ nimittäin antoi ainoana avaimen Nokian osakekurssin nousun käsittämiseen linkkaamalla vanhempaan artikkeliinsa. Siinä todettiin: "Yritys olisi halpa ostokohde kilpailijoilleen. Liikkeellä on yritysostosta huhuja, mutta mikään taho ei tunnusta kiinnostustaan. Ja ilman sitä osake ei ole edullinen".
Epäsuorasti siis annetaan ymmärtää, että kiinnostusta uskotaan ilmaantuneen.
Tavanomaisten matkapuhelinten menekin kasvua tervehdittiin saksalaismediassa, mutta päähuomio kohdistettiin älypuhelimiin. Niidenkin menekin kasvua pidettiin hyvänä, mutta ei vielä alkuunkaan riittävänä.
Nokia julkisti huhti–kesäkuun tuloksensa eilen torstaina. Nokian osake nousi 12 prosenttia torstaina Helsingin pörssissä.













