Kirjaudu ▼
 

Kilpailukyvyn kohennus painoi Tiedon tappiolle

Lehtikuva
Kilpailukyvyn kohennus painoi Tiedon tappiolle
Tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon tulos painui ison kertaerän vuoksi tappiolle toisella vuosineljänneksellä. Koko vuoden näkymänsä yhtiö on pitänyt ennallaan.
Taloussanomat
20.7.2012 08:55
17

Tiedon toimitusjohtajan Kimmo Alkion mukaan toisen neljänneksen kannattavuus vastasi odotuksia.

– Keskityimme toisen neljänneksen aikana kilpailukykyisen kustannusrakenteen luomiseen ja kannattavuuden parantamiseen, mitkä ovat oleellisia tekijöitä strategiassamme, hän sanoo osavuosikatsauksessa.

Tiedon huhti-kesäkuun liikevaihto oli 456,1 miljoonaa euroa eli hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Liiketulos valahti 3,7 miljoonaa euroa tappiolle oltuaan vertailukaudella 19,2 miljoonaa euroa voitollinen. Tulosta pudottivat 31,9 miljoonan euron kertaerät, jotka liittyvät toiminnan uudelleenjärjestelyyn.

Liikevoitto ilman kertaeriä parani sen sijaan 28,2 miljoonaan euroon 24,4 miljoonasta eurosta. Suhteellista kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti nousi 6,2:een 5,3:sta.

Taloustiedot

Osavuosikatsauksen mukaan varsinaisen liiketoiminnan kannattavuutta hidasti ylikapasiteetti etenkin tietoliikenteen tuotekehityspalveluissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tiedon tulos ennen veroja oli 5,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Viime vuoden huhti-kesäkuussa yhtiö teki voittoa 17,8 miljoonaa euroa.

Tiedon koko vuoden näkymät ovat ennallaan. Yhtiö odottaa liikevaihtonsa kasvavan samassa tahdissa kuin Länsi-Euroopan palvelumarkkinat eli enimmillään kaksi prosenttia. Koko vuoden liikevoittonsa ilman kertaeriä Tieto uskoo paranevan viime vuoden noin 117 miljoonasta eurosta.

Ihmiset Kimmo Alkio
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ylikapasiteetti on vain hetkellistä, suunnitelman mukainen tarvetilanne saadaan aikaan virkapaperinpyöritystä lisäämällä vaikka ajoneuvojen neljännesvuosiverotusta ja -katsastustarvetta kehittämällä
sosialismi ei tee vi 20.7.2012 8:57

Anonyymi
Kilpailukyvyn kohennus painoi Tiedon tappiolle


Eli voidaan siis sanoa, että pyrkimys epäonnistui surkeasti. Tai ainakin homma meni pahasti överiksi.

Minkään firman tavoitteena kun tuskin voi olla tappion tekeminen.
Lassi 20.7.2012 8:58

Anonyymi
Yskikö Tiedon INTIAN haara.
Buhahhah 20.7.2012 8:59

Anonyymi
Uusiokieltä,jotta totuus ei tekisi kipeää.
yhteisö rampauttaa 20.7.2012 9:12

Anonyymi
Peli alkaa nopeat syövät hitaat.
ostatko lisää? 20.7.2012 9:25

Anonyymi
Nokialle sataa ostosuosituksia.
Premium 20.7.2012 9:27

Anonyymi
Ensi viikolla nousee enemmän.
Nimetön 20.7.2012 9:28

Anonyymi
Tieto on pohottynyt virasto. Matti Lehden toimin nousi loistoon ja ykkostyopaikaksi, sitten jotain kauheaa tapahtui.
totuus loytyy vasta 20.7.2012 9:38

Anonyymi
Ei velkaa ei työtä ei ostovoimaa ei tilauksia yrityksiltä.
Liian paljon velkaa nostaa veroja joka syö ostovoiman ja kilpailukyvyn.
Hyperinflaatio / poh 20.7.2012 9:39

Anonyymi
Suomalaisella it-osaamisella alkaa tulemaan pian kiire ennenkuin työt valuvat ulkomaalaisten käsiin.
Nimetön 20.7.2012 9:47
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä