Kirjaudu ▼
 

Tutkimusyhtiö: Lumia ei mene kaupaksi ennen joulusesonkia

Ruutukaappaus / The Verge
Tutkimusyhtiö: Lumia ei mene kaupaksi ennen joulusesonkia
Tutkimusyhtiö IDC kommentoi tiedotteessaan Nokian toisen vuosineljänneksen tulosta ja tulevia näkymiä. IDC:n mukaan Nokian ongelma on älypuhelinsektori, jossa se kärsii Windows -alustan huonosta menestyksestä.
Taloussanomat
19.7.2012 18:40
52

Tutkimusyhtiö IDC uskoo Nokian vaikeuksien jatkuvan.

IDC:n mukaan operaattorit tuskin hankkivat myyntiin Nokian Lumia-puhelimia ennen vuoden viimeistä neljännestä, jolloin Microsoft julkistaa uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmänsä.

00:33Osake
-0,07 %
2,928
-0,00

Kolmas neljännes on IDC:n mukaan vaikea, sillä pian vanhentuvan Windows 7 -alustan omaaville Lumia-puhelimille ei uskota löytyvän tarpeeksi myyjiä.

Lisäksi mikäli Nokia ei ehtisi julkistaa ensimmäisten joukossa uutta Windows 8 -alustaista puhelinta, olisi yhtiö IDC:n mukaan yhä suuremman paineen alla.

Taloustiedot

Vaikka näkymät ovat IDC:n mukaan vaikeat, tutkimusyhtiö uskoo Nokian jatkavan oikeassa suunnassa. Nokian pitkän aikavälin strategiamuutos antoi odottaa tappioita lyhyellä aikavälillä.

∇ Mainos ∇
Yritykset IDC Nokia
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (52)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eiköhän kaikki muutkin puhelimet vanhene ennen joulumarkkinoita.
Näin se vain on 19.7.2012 18:34

Anonyymi
Pakkohan se on odottaa uutta softaa,jos vanhaa ei saa päivitettyä.


Kommenttisi on vailla järkeä.

Odotetaan uutta puhelinta, johon saa uuden WP8 softan, mutta "wanhaan" WP7 softaan tulee päivitys, joka tekee siitä WP8 tapaisen, ilman moniajopiirteitä yms., jotka edellyttävät raudan olevan uudenlaisen.
Tavallinen käyttäjä saa siis käytännössä WP8 päivityksen, friikit eivät.
Helppo homma. 19.7.2012 18:36

Anonyymi
Kaupaksi menee kyllä mutta hintalapussa lukee silloin 89,-
Nimetön 19.7.2012 18:38

Anonyymi
Kukaan järkevä ihminen ei osta vanhentuneen käyttöjärjestelmän puhelimia täydellä hinnalla
nokia on mokia 19.7.2012 18:39

Anonyymi
Hoh, hoo...Taas täysin typerä "uutinen". Tästä nokia uutisoinnista on noin 80% täyttä soopaa.
Välillä ihmettelen mistä näille "analyytikoille" maksetaan. Totuus on että nokian nousu on lähempänä kuin tuho.
Lenin 19.7.2012 18:42

Anonyymi
Lakatkaa jo lapset itkemästä täällä, Nokia on täysin oikealla tiellä
nih 19.7.2012 18:45

Anonyymi
Pakkohan se on odottaa uutta softaa, jos vanhaa ei saa päivitettyä.


Kannattaa ostaa puhelin vasta 2070, jolloin tulee malli joka on täydellinen eikä sitä tarvitse ikinä enää päivittää, eikä edes huoltaa.
Kaikki puhelimet tät 19.7.2012 18:50

Anonyymi
Kaikki menee kaupaksi, jos tarpeeksi halvalla saa.. siis nyt kannattaa odotaa alennusmyyntejä.
Hmm 19.7.2012 18:51

Anonyymi
Eiköhän kaikki muutkin puhelimet vanhene ennen joulumarkkinoita.

iOS 6 odotellaan kolme vuotta vanhaan iPhone 3GS:n.

Ja alle puoli vuotta vanhaan Lumiaan et saa uusinta.

Säälittävää.


Mutta Siri ei toimi. Eikä moni mukaan ominaisuus.
Mutta niinhän se on WP8'sinkin osalta. WP7,8 näyttää ja toimii kuin WP8, mutta kaikki uudet ominaisuudet eivät tule toimimaan mm. hardwaren vuoksi (teräväpiirtonäyttö, NFC).
Nimetön 19.7.2012 18:52

Anonyymi
Analyytikkojen mukaan Lumiaa myydään enemmän Q3:lla kuin Q2:lla (Q2/3,75M Q3/5-6M).
Myös kokonan kosketusnäytölliset Asha puhelimet ehtivät kauppoihin Q3.

On mahdollista, että Q3 tulee silti Nokian tuloksen kannalta pohjanoteeraus, mutta se ei tarkoita, että pörssikurssi enää laskisi.
Syyskuun 5-6 Nokia World'ssä lanseerataan taas uusia puhelimia. Huhujen perusteella tulisi uusia Asha malleja ja Lumia 910 ja 1001 WP8 käyttöjärjestelmällä.
Pörssikurssi regoi uutuuksiin positiivisesti.
Lisäksi Q3 heikko tulos voi sekin olla taas odotuksia parempi.
Tässä tapauksessa Nokian kurssipohja on jo nähty ja odotettavissa on kohtuullisen nopea kurssinousu.
Nimetön 19.7.2012 18:52
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä