Kirjaudu ▼
 

Nokian puhelinmyynti Pohjois-Amerikassa: -60 %

Matkapuhelinyhtiö Nokian puhelinten kappalemääräinen myynti laski huhti–kesäkuussa miltei kaikilla alueilla. Kiinassa myynti vajosi 30 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa se romahti 60 prosenttia vuotta aiemmasta. Aasian- ja Tyynenmeren alueella Nokia onnistui sen sijaan kääntämään aiemman myynnin laskun selväksi nousuksi.
Taloussanomat
19.7.2012 13:49
16

Kokonaisuudessaan Nokian matkapuhelinmyynti kutistui vuoden toisella neljänneksellä viisi prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Edellisneljänneksestä myynti kasvoi prosentin.

Tärkeällä Aasian- ja Tyynenmeren alueella yhtiö onnistui kuitenkin kääntämään myyntinsä laskun. Se myi huhti–kesäkuussa alueella 28,6 miljoonaa puhelinta, mikä oli 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tammi–maaliskuusta alueen myynti kasvoi kymmeneksen.

13:52Osake
-4,53 %
2,782
-0,13

Latinalaisessa Amerikassa puhelinmyynti hiipui keskimääräistä vähemmän eli kolme prosenttia viime vuodesta. Tammi–maaliskuusta se kasvoi kuitenkin peräti liki neljänneksen. Yhtiö myi alueella 11,9 miljoonaa puhelinta.

Kiinassa sen sijaan puhelimia meni kaupaksi 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana ja 14 prosenttia vähemmän kuin tammi–maaliskuussa. Huhti–kesäkuussa Nokia myi Kiinan alueella 7,9 miljoonaa puhelinta.

Taloustiedot

Euroopassa yhtiö myi 15,3 miljoonaa puhelinta eli myynti vajosi 17 prosenttia viime vuodesta. Vuoden ensimmäisestä neljänneksestä myynti hiipui 3 prosenttia.

Lähi-idän ja Afrikan alueella myynnin kutistuminen vastasi kaikkien alueiden keskiarvoa eli se supistui 5 prosenttia vuotta aiemmasta. Alkuvuodesta myynti sen sijaan kutistui miltei kymmeneksen. Nokia onnistui myymään alueella 19,4 miljoonaa matkapuhelinta.

Yhdysvalloissa Nokian puhelimet menevät yhä kehnommin kaupaksi. Pohjois-Amerikan myynti romahti 60 prosenttia 0,6 miljoonaan puhelimeen vuotta aiemmasta. Myyntimäärä vastasi alkuvuoden määrää.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kokonaisuudessaan Nokian puhelimia myyntiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 83,7 miljoonaa kappaletta. Vaikka määrä oli pienempi kuin vuosi sitten, se oli prosentin suurempi kuin tammi–maaliskuussa, jolloin yhtiö myi 82,7 miljoonaa puhelinta.

Laite- ja palveluyksikön liikevaihto laski vuoden toisella neljänneksellä 26 prosenttia vuotta aiemmasta 4 023 miljoonaan euroon. Se oli viisi prosenttia pienempi kuin tammi–maaliskuussa.

Nokian osavuosikatsauksen mukaan laite- ja palveluyksikön liikevaihdon lasku vuoden toisella neljänneksellä vuotta aiemmasta johtui ensisijaisesti uusiin sopimuksiin liittyvän noin 430 miljoonan euron patenttilisenssitulon kirjaamisesta vertailuneljännekseen. Nokia arvioi, että sen vuotuinen patenttilisenssien tulovirta nykytasolla on noin 0,5 miljardia euroa.

Yhtiön myyntikanavan varastotasot olivat kesäkuun lopussa suunnilleen samat kuin edellisen vuosineljänneksen lopussa. Huhti–kesäkuun lopussa myyntikanavan varastotasot olivat normaalin 4–6 viikon vaihteluvälin yläpäässä. Laitteiden kappalemäärällä mitattuna varastotasot kuitenkin laskivat hieman edellisestä vuosineljänneksestä.

Yritykset Nokia
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sinne menivät Lumian mainostamiseen syydetyt kymmenet-sadat miljoonat dollarit USA:ssa kuin kankkulan kaivoon. Yhteistyökumppaneiksi lähteneet jenkkioperaattorit ovat taatusti riemuissaan.
Maailman pahinta rah 19.7.2012 13:53

Anonyymi
Tämäkin asia korjautunee ajan saatossa.
nåin on 19.7.2012 13:54

Anonyymi
Mitäs jos NOkia nyt kertakaikkiian unohtaisi nuo amerikan markkinat ja keskittyisi muuhunmaailmaan.Jos ei kelpaa niin ei kelpaa.Turha sinne on panna paukkuja vuosi vuoden jälkeen.


Mutta kun Amerikan markkinat ovat flopille ja mikkisoftalle tärkeät
nokia on mokia 19.7.2012 13:55

Anonyymi
Jos haluatte rikastua joskus niin...
noniin 19.7.2012 14:00

Anonyymi
Mitäs jos NOkia nyt kertakaikkiian unohtaisi nuo amerikan markkinat ja keskittyisi muuhunmaailmaan.
Jos ei kelpaa niin ei kelpaa.Turha sinne on panna paukkuja vuosi vuoden jälkeen.


Ikävästi vain muun maailman markkinaosuudet tuppaavat heijastelemaan USA:n markkinaosuuksia vuoden parin viiveellä. Olisi vähän niin kuin pakko saada iso pala USA:n kakusta.

Harva vain vaihtaa Microsoftiin sen jälkeen kun on kaatanut muutaman satasen appseihin Googlen tai Applen systeemeissä ja sitoutunut niihin loppuelämäkseen.
jooei 19.7.2012 14:01

Anonyymi
Amerikalaisetkin siirtyvät huuman jälkeen normaaliin Nokia huumaan puhumaan perusasioista.
Perusmies 19.7.2012 14:04

Anonyymi
Tein diilin myös Talvivaaran kanssa...
Oman onnensa seppä. 19.7.2012 14:07

Anonyymi
Jenkit ovat hulluina OMENOIHIN joten turha sinne on kalliilla vängätä.
Buhahhah 19.7.2012 14:12

Anonyymi
Kumpaakohan nyt pitäisi uskoa?
Kauppalehti: "Devices & Services kasvatti myyntiään toisella kvartaalilla Pohjois-Amerikassa viime vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna 45 prosenttia."
Taloussanomat: "Matkapuhelinyhtiö Nokian puhelinten kappalemääräinen myynti laski huhti-kesäkuussa miltei kaikilla alueilla. Kiinassa myynti vajosi 30 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa se romahti 60 prosenttia vuotta aiemmasta."
Mielenkiintoista lukujen tulkintaa.
Joku ei vaan osaa 19.7.2012 14:24

Anonyymi
Kertoiko Eeloppi vastauksen siihen aika olennaiseen kysymykseen: paljonko Lumioita myytiin USA:ssa toisen kvartaalin aikana?
Taisi pimittää? 19.7.2012 14:26
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä