Nokia teki hurjat tappiot – osake nousee rajusti
Matkapuhelimia valmistava Nokia teki hieman odotettua pienemmät tappiot loppukeväästä huhti–kesäkuussa.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa liittoutunut suomalaisfirma kertoi, että osakekohtaista tappiota ilman kertaeriä (ei-IFRS) syntyi 0,08 euroa huhti–kesäkuussa. Ei-IFRS luvut eivät sisällä kertaluontoisia eriä.
Tulos ylitti markkinoiden odotukset, sillä puhelinalaa seuraavat analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 0,09 euron osakekohtaisia tappioita.
Nokian osakekurssi olikin välittömästi tuloksen julkistamisen jälkeen 10,14 prosentin nousussa.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna tulos on surkea. Vuosi sitten samaan aikaan tulosta osaketta kohden kertyi 0,13 euroa.
Nokia keräsi kolmen kuukauden aikana liikevaihtoa 7,5 miljardia euroa. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 10,4 miljardia euroa ja analyytikot olivat odottaneet 7,4 miljardin euron liikevaihtoa.
2000-luvun
pohjat
Liiketappiota Nokialle kertyi 327 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö ylsi 391 miljoonan euron liikevoittoon.
Espoon Keilaniemessä päämajaansa pitävä yhtiö hallitsi lähes suvereenisti matkapuhelinten markkinoita vielä joitain vuosia sitten. Takavuosien tuloksiin nähden huhti–kesäkuun tulos onkin karmiva.
Uutistoimisto Bloombergin keräämien tietojen mukaan Nokian osakekohtainen tulos ilman kertaeriä (ei-IFRS) ei ole vajonnut yhtä pahasti tappiolle koskaan aiemmin 2000–luvulla.
Kolmen kuukauden aikana Nokia myi yhteensä 83,7 miljoonaa matkapuhelinta. Vuosi sitten yhtiö myi 88,5 miljoonaa puhelinta.
Lumia-puhelimia Nokia sai kaupaksi neljä miljoonaa kappaletta.
Kassavirta
positiiviseksi
Yhtiön kassavirta kääntyi huhti–kesäkuussa 102 miljoonaa euroa positiiviseksi oltuaan vielä ensimmäisellä neljänneksellä 590 miljoonaa euroa miinuksella. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kassavirta oli 176 miljoonaa euroa miinuksella.
Nokian nettokassa ja muut likvidit varat olivat kesäkuun lopussa 4,2 miljardia euroa. Vuotta aiemmin kassaa oli 3,9 miljardia euroa.
Taloussanomat seuraa verkkosivuillaan tiiviisti Nokian huhti–kesäkuun tulosta.













