Kirjaudu ▼
 

Nokia Siemens sinnitteli voiton puolella

EPA/Peter Kneffel
Nokia Siemens sinnitteli voiton puolella
Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin (NSN) huhti–kesäkuun liikevaihto laski 8 prosenttia viime vuodesta ja oli 3,3 miljardia euroa.
Taloussanomat
19.7.2012 13:27 (päivitetty 13:38)
8

Liiketulos (ei-IFRS) oli 27 miljoonaa euroa voitollIinen. Viime vuonna vastaavaan aikaan liiketulosta kertyi 40 miljoonaa euroa.

Liikevoittoprosentti oli 0,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 1,1 prosenttia.

10:20Osake
+0,86 %
2,812
+0,02

Nokian mukaan NSN:n liikevaihdon lasku johtui ensisijaisesti yhtiön strategiasta keskittyä mobiiliin laajakaistaan ja palveluihin. Yhtiö on luopumassa niistä liiketoiminnoista tai luomassa arvoa niille liiketoiminnoille, jotka eivät tue uutta strategiaa.

Lisäksi NSN:n verkkolaitemyynti laski viime vuodesta ja samalla operaattoreiden investoinnit hidastuivat joillain markkinoilla. Nokian mukaan tätä tasoitti osin palvelumyynnin hienoinen kasvu.

Verkkoyhtiön liikevoiton heikkeneminen johtui ensisijaisesti pienemmästä liikevaihdosta, jota tasoitti osin toimintakulujen aleneminen, Nokia kertoo osavuosikatsauksessa.

Lähikuukausina
kannattavuus paranee

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokia ennakoi, että Nokia Siemens Networksin kannattavuus paranee kolmannella vuosineljänneksellä huhti-kesäkuuhun verrattuna.

Nokia arvioi, että verkkoyhtiön kannattavuutta mittaava liikevoittoprosentti (ei-IFRS) on kolmannella neljänneksellä korkeampi kuin toisen neljänneksen 0,8.

Nokian tavoitteena on edelleen saada aikaan 1 miljardin euron säästöt Nokia Siemensin vuosittaisissa toimintakuluissa ja välillisissä tuotantokustannuksissa vuoden 2013 loppuun mennessä. Vertailukohtana on vuoden 2011 lopun taso.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt verkkoyhtiö myyntiin ja nopeasti
nokia on mokia 19.7.2012 13:28

Anonyymi
Nsn rulez:-)
Ainoa valopilkku 19.7.2012 13:40

Anonyymi
vieläköhän Rusko tunturin harrastustoimintaa sponsoroidaan pitkään?
etelän varis 19.7.2012 13:47

Anonyymi
vieläköhän Rusko tunturin harrastustoimintaa sponsoroidaan pitkään?


Ainakin lisäväkeä palkataan koko ajan.
FooBar 19.7.2012 13:56

Anonyymi
Nyt verkkoyhtiö myyntiin ja nopeasti


NSN on ollut jo pitkään myynnissä. Kukaan ei kuitenkaan osta NSN:ää tappiota tekevänä. Nyt kun tulos on hetkellisesti kikkailtu plussalle ostaja saattaa lopulta löytyä ja Elop pääsee keskittymään Nokian romuttamiseen windows-puhelimilla.
Nimetön 19.7.2012 14:04

Anonyymi
Verkkoliiketoiminta on oikeata toimintaa, kännykät leluja.
inssi 19.7.2012 14:10

Anonyymi
Mika siina on etta operaattorit tahkoavat jattituloksia mutta vendorit kituvat? Miettikaapa sita ja muuttakaa liiketoimintamallia ja tarjontaa sen mukaan.
advice FOC 19.7.2012 14:12

Anonyymi
Liikevoitto 0.8%

Kandiskohan nokian alkaa myymään vaikka mansikoita, alkaa noi katteet olemaan vähän paikallaan polkemista.
, 19.7.2012 14:16
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä