Kirjaudu ▼
 

Elop: Uudelleenjärjestelyjä jatketaan nopeaa vauhtia

Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Elop: Uudelleenjärjestelyjä jatketaan nopeaa vauhtia
Vuoden 2012 toinen neljännes oli matkapuhelinvalmistaja Nokialle vaikea, ja yhtiö jatkaa uudenlleenjärjestelyjään nopeassa tahdissa, toimitusjohtaja Stephen Elop sanoo Nokian osavuosikatsauksessa.
Taloussanomat
19.7.2012 13:39
45

Nokia teki huhti-kesäkuussa hieman odotettua pienemmät tappiot. Liiketappiota Nokialle kertyi 327 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö ylsi 391 miljoonan euron liikevoittoon.

– Toteutamme uudelleenjärjestelyohjelmaamme nopeassa tahdissa, Elop sanoo.

17:01Osake
+0,89 %
2,936
+0,03

– Olemme luopumassa ydinliiketoimintaamme kuulumattomista toiminnoista kuten Vertusta. Teemme tarvittavia toimenpiteitä toimintojemme uudelleenjärjestelyissä, mukaan lukien kesäkuun 14. päivä kertomamme suunnitelmat.

Saksan Ulmin toimipisteen sulkemisesta on sovittu ennakoitua nopeammin. Salon matkapuhelintehtaan sulkemisesta käytävät neuvottelut etenevät Elopin mukaan "hyvässä yhteistyöhengessä".

Taloustiedot

Myös kolmas neljännes tulee hänen mukaansa olemaan vaikea. Tärkeintä tulee tuolloin olemaan Devices & Services -liiketoiminnan kassavirran kääntäminen positiiviseksi mahdollisimman nopeasti.

Elop uskoo Windows Phone 8:n olevan tärkeä katalysaattori lippulaivamallinsa Lumian myynnille. Nokia toimitti kuluvan vuoden toisella neljänneksellä neljä miljoonaa Lumia-älypuhelinta. Elopin mukaan yhtiö aikoo tuoda nykyisiin Luomia-puhelimiin päivityksiä myös pitkään Windows Phone 8:n julkistuksen jälkeen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Elopin mukaan Nokia on vahvistanut kilpailukykyään esittelemällä ensimmäiset täysin kosketetusnäytölliset Asha-puhelimet.

Peruspuhelimissa Nokian liiketoiminta oli Elopin mukaan vakaata.

Location & Commerce -liiketoiminnassa Nokia on vakiinnuttanut asemiaan useiden yhtiöiden, kuten Yahoo!:n, Flickrin ja Bingin, keskuudessa.

Lisäksi Nokia on jatkanut patenttisalkkunsa vahvistamista. Vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla yhtiö teki enemmän patenttihakemuksia kuin millään aikaisemmalla vuosipuoliskolla sitten vuoden 2007, Elop kertoo osavuosikatsauksessa.

Yritykset Nokia
Ihmiset Stephen Elop
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (45)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sana JÄRJESTELYT haiskahtaa kylmältä kyydiltä.
Buhahhah 19.7.2012 13:37

Anonyymi
se tarkoittaa käytänössä enemmän potkuja
sisu 19.7.2012 13:37

Anonyymi
Puukänny tulossa?
holzweg 19.7.2012 13:37

Anonyymi
...niin kauan, kuin kassassa on fyrkkaa ... tai saa lainaa Noksun piikkiin.
tosiasioden tunnusta 19.7.2012 13:38

Anonyymi
Paras uudelleenjärjestely olisi jos Microsoft ottaisi Elopin takaisin ja Nokiaa alkaisi johtaa joku muu, esim. suomalainen.


Miksi? Suomalaisethan Nokian ovat nykyiseen tilaan saaneet?
Kysyn vaan 19.7.2012 13:38

Anonyymi
Hienoa työtä Stephen Elop! Tästä on hyvä jatkaa ja suunta on ylös.
suomalainen 19.7.2012 13:39

Anonyymi
Paras uudelleenjärjestely olisi jos Microsoft ottaisi Elopin takaisin ja Nokiaa alkaisi johtaa joku muu, esim. suomalainen.
LL 19.7.2012 13:39

Anonyymi
flopilla menee lujaa. Lisää porukkaa pihalle.
nokia on mokia 19.7.2012 13:39

Anonyymi
"Elopin mukaan yhtiö aikoo tuoda nykyisiin Luomia-puhelimiin päivityksiä myös pitkään Windows Phone 8:n julkistuksen jälkeen."

Äijä osaa ainakin paskan puhumisen. Eiköhän nuo päivitykset kuitenkin ole mikrosoftista kiinni ja jos taakse päin katsoo, niin ainakaan aikaisemmin se tuki ei kovin pitkä ole ollut.
Sami 19.7.2012 13:40

Anonyymi
Paras uudelleenjärjestely olisi jos Microsoft ottaisi Elopin takaisin ja Nokiaa alkaisi johtaa joku muu, esim. suomalainen.

Miksi? Suomalaisethan Nokian ovat nykyiseen tilaan saaneet?


Oletko yhtään seurannut mitä Elop on saanut aikaan? Suomalaiset eivät todellakaan sahannut omaa oksaansa poikki se oli se Flop.
LNNB 19.7.2012 13:40
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä