Kirjaudu ▼
 

Meego-kehittäjä Jolla solmi myyntisopimuksen

Reuters
Meego-kehittäjä Jolla solmi myyntisopimuksen
Matkapuhelinvalmistajaksi pyrkivä suomalainen Jolla on solminut myynti- ja jakelusopimuksen kiinalaisen puhelinmyymäläketjun D.Phonen kanssa.
Taloussanomat
16.7.2012 11:47
69

Jollan ja D.Phonen tiedotteen mukaan osapuolet aikovat saavuttaa "huomattavat myyntimäärät" Kiinassa.

– Kiina on maailman suurin ja nopeimmin laajentuva älypuhelinmarkkina. Sopimus D.Phonen kanssa on Jollalle suuri askel kohti merkittävää asemaa globaaleilla älypuhelinmarkkinoilla, Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio sanoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan D.Phone on Kiinan suurin puhelinten jälleenmyyjä, jolla on yli 2 000 myymälää. Lisäksi yritys tekee yhteistyötä China Mobilen, China Telecomin ja China Unicomin kanssa.

Jolla ei ole julkistanut vielä yhtään puhelinta. Yritys aikoo esitellä ensimmäisen älypuhelinmallinsa tämän vuoden aikana.

Taloustiedot

Jolla kertoi heinäkuun alussa, että se kehittelee Meego-pohjaista älypuhelinta. Yhtiön taustalla on entisiä nokialaisia, jotka ovat työskennelleet Nokian Meego-puhelimen, N9:n parissa.

Taloussanomat ei tavoittanut Jollan johtoa välitöntä kommenttia varten.

∇ Mainos ∇
Yritykset D.Phone
Ihmiset Antti Saarnio
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (69)


Anonyymi
Jolla on Flopin tuho.

Jos Nokian hallituksaessa on älyllistä elämää, se siirtyy jollaamaan.


Ei Jolla kilpaile vain Nokian kanssa, kyllä se kilpailee kaikien kanssa. Se ei estä Nokiaa menstymästä, jos Nokia saa aikaan jotain, mitä porukka haluaa ostaa. Lumia on kovasti kehuttu, mutta kestää kauan ennen kuin se nousee, jos se nousee.

Voi olla, että Jolla on uusi menestyjä. Toisaalta pienikin siivu markkinoista on jo aika iso business.
Nojoo 16.7.2012 13:55

Anonyymi
No niin nyt jäädään odottelemaan sit itte laitetta.
Bebe 16.7.2012 13:59

Anonyymi
Ehkäpä Jolla sitten Nokian tuhon jälkeen rekryy sieltä osaavan toimarin? Tämä kun puhuu englantia ja on muutenkin kansainvälinen moniosaaja...
Ee Loppi 16.7.2012 14:07

Anonyymi
Hienoa Jollan kehittäjät!

Tällaista uuden luomista on odotettu jo vuosia. Ikävä vain että valtion "kehittämisrahat" taisivat aikanaan mennä "eräälle suurelle yhtiölle" joka ei osannut keksintöjä hyödyntää.

Toivotaan että vastaavia innovaatioita eri aloilta alkaa putkahadella. Toivoisin kehitystä maalämpö- tuulivoima- aurinkovoima alueilla. Sekä yleensä tietojärjestelmissä, joissa etenkin julkishallinnossa on kalliit, lisenssipohjaiset (?) jäjrestelmät jota tökkivät tai ovat onnettomia käytettävyydeltään.

Suunta on hyvä... ja toivotaan että Nokiakin veilä nousee ja, etenkin työllistää suomalaisia.
JepJep.. 16.7.2012 14:15

Anonyymi
Onko Jolla tehnyt jonkin kaupan Meegosta Nokian kanssa vai tarttuiko se vaatteisiin lähtötilanteessa noin vain?


Meegon koodi vaan sattui löytymään Nokialta pois potkittujen kotiläppäreiltä...
Lulla 16.7.2012 14:19

Anonyymi
oho tosta hommastahan voi tullakin jotain, etsin potentiaalisia kasvuyrityksiä joilla on mahdollisuus arvonnousuun, listautukaa pörssiin, on varmasti kysyntää.


Riot-E tulee mieleen...
Nimetön 16.7.2012 14:20

Anonyymi
Onko Jolla tehnyt jonkin kaupan Meegosta Nokian kanssa vai tarttuiko se vaatteisiin lähtötilanteessa noin vain?

Meego on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, ei siitä tarvitse mitään kauppaa tehdä.


Ei käyttöliittymät ole avointa koodia. Mitä kukaan pelkällä Linux ytimellä joka toimii TI:n tietyllä chipsetillä ja repullisella middlewarea muka mitään tekee?
Nimetön 16.7.2012 14:38

Anonyymi
Te olette taas niin parhaita. Tiedätte, että Nokia on menossa kohta konkurssiin. Tiedätte myös, että Jolla tulee myymään hunajaa ihan just tässä ehkä maailman haastavimmassa ja hankalimmassa bisneksessä mitä ajatella saattaa, viakka ette tiedä itse tuotteesta vielä mitään. Osaatte myös kertoa kannattaako jotain osaketta ostaa vai ei.

Taidan tästä lähtien lukea vain ja ainoastaan Taloussanomien laadukkaita kommentteja, niin minusta tulee rikas enkä tee virheitä!
Make 16.7.2012 14:38

Anonyymi
Ja äkkiä Suomen ja Saksan puhelinmyymäläketjuen päättäjätkin sopparia aikaan....Suomessa ja Saksassa on tuhansia entisiä Nokialaisia jotka maksavat periaatteessakin vaikka ylihintaa kuhan pääsevät vain näpäyttään Nokiaa! Toivottavasti suositte Suomalaista
Viha on monella suuri!
Terveisiä vain Elopi 16.7.2012 14:40

Anonyymi
Jollalla tehdään juuri niitä oikeita päätöksiä, jotka olisi Nokialla pitänyt tehdä.
Menestystä Jolla! 16.7.2012 14:53
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä