Kirjaudu ▼
 

"Nokian toinen neljännes ei näytä kauniilta"

"Nokian toinen neljännes ei näytä kauniilta"
Markkinoilla pohditaan matkapuhelinyhtiö Nokian ensi viikon torstaina julkaistavan tuloskatsauksen sisältöä.
Bloomberg
10.7.2012 17:12
61

Royal Bank of Canadan (RBC) mukaan Nokian kakkoskvartaalin tulos "ei tule näyttämään kauniilta". Lisäksi RBC arvioi yhtiön kolmannen vuosineljänneksen näkymien heikentyvän, sillä yhtiö polttaa käteisvarojaan kovaa tahtia, kun kuluttajat eivät innostu Lumia-puhelimista.

Nokialla on RBC:n mukaan edessä myrskyisä tuotesiirtymä, sillä yhtiön nykyiset Lumia-puhelimet eivät tule olemaan yhteensopivia Microsoftin loppuvuonna julkaistavan Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmän kanssa. Nokia joutuu uudistamaan älypuhelinmallistonsa lähes kokonaan – vain alle vuosi Windows-puhelintensa ensiesittelyn jälkeen.

Kun Microsoft on samalla puhunut yhä äänekkäämmin yhteistyöyritystensä määrän laajentamisesta, voi jälkimmäisestä vuosipuoliskosta tulla RBC:n mukaan Nokialle kohtalaisen rankka.

RBC ennustaakin Nokian tekevän myös loppuvuonna tappiota. Pankki on päättänyt leikata yhtiön osakkeen tavoitehintaa 5,00 eurosta 3,50 euroon.

Taloustiedot

Uutistoimisto Bloombergin keräämien tietojen mukaan Nokian osake on laajan DJ Stoxx 600 Europen teknologiaosakkeista analyytikoiden kaikkein vähiten suosittelema. Analyytikoista 11 kehottaa ostamaan osaketta, 20 pitämään painon ennallaan ja 17 myymään osaketta pois.

∇ Mainos ∇
Yritykset RBC
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (61)


Anonyymi
"Peukkupoika. Tiedätkös et sun pipelos ei siit kasva vaan muuttuvi rupiseks ja putoo pois"

Peppu onki tärkeempi.
iFaniboy 10.7.2012 20:03

Anonyymi
Asiallisia kommentteja tällä forumilla.

Hauska seurata!

On huippuasiantuntijoita ja huimia trollauksia.

Ja kaikki tietävät tulevan niin tarkasti...
Lieneköhän tosissaan 10.7.2012 20:10

Anonyymi
Nokiahan ei missään pulassa ole. Kassassa on varaa pyörittää 122 148 hengen yritystä joista vain murto-osa ilmeisesti Windows Phonessa.
Rahaa on 10.7.2012 20:22

Anonyymi
Kohta kuka tahansa kadun tallaaja pystyy ostamaan koko Nokian, mikä lieneekin tarkoitus. Muutaman miljardin pystyy laittamaan helpoosti likoohon.
nootta tuliimpaahan 10.7.2012 20:23

Anonyymi
Asiallisia kommentteja tällä forumilla.

Hauska seurata!

On huippuasiantuntijoita ja huimia trollauksia.

Ja kaikki tietävät tulevan niin tarkasti...


Joku aiffoyn-faboi siellä visertää. Tai tuulipuku velkaelvis.
Aifföyn 10.7.2012 20:23

Anonyymi
Nyt on Nokian osakkeilla asuntonsa pantanneet suoraan sanoen kuzessa...
Voi alaleuka alkaa väpättämään... :)


Alaleuka väpäjää ja huosun puntti tutajaa. Housuissa myös lämmittää.
Hihi 10.7.2012 20:27

Anonyymi
Nokia kuihtuu pois jos pian ei löydy jotain muuta käyttistä win-roskan kaveriksi. Eflopille kenkää ja kurssin muutos niin tosi hyvällä tuurilla Nokia on vielä vuoden päästä pystyssä, mutta jos näin ei tehdä niin on 100 varmaa ettei Nokia ole vuoden päästä pystyssä.
Win-luurit eivät myy 10.7.2012 20:43

Anonyymi
Typerää olis myydä Nokiat pois 1,44 eurolla/ osake.
Nehän olis pitäny myydä pois silloin jokunen aika sitten 5.30 eurolla/osake.

Nyt ei myydä näin halvalla enää yhtään nokian osaketta. Kohta tankataan ja rajusti euro/ osake.
Aatelkaa 40.000 eurolla saa sit 40.000 osaketta.
kaunista? eikö vaan.
Miljonääri 10.7.2012 20:46

Anonyymi
Aiffoynille tiedoksi: omistan korealaisen mutten tuulipukua.

Ja senhän se ennustit.

Tämähän tässä nyt niin hauskaa onkin.
Lieneeköhän täällä k 10.7.2012 20:49

Anonyymi
Surullisinta on, että Nokia menetti oman käyttöjärjestelmän osaajat. Nokian markkinaosuus putoaa kännyköissä 40 %:sta 0,5 %:iin. Ai miksikö? Wphonen markkinaosuus älykännyköissä on luokkaa 4 %. Jos Nokian osuus on puolet, siis 2 % älypuhelimissa. Joten kaikissa kännyköissä noin 0,5 %, koska kaikki muut käyttöjärjestelmät on tuhottu by Elop, myyrä.
Jep 10.7.2012 21:33
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä