EU-parlamentti torppasi piraattilain – "Valmisteltiin salakähmäisesti"
Euroopan unionin (EU) parlamentti on käyttänyt nyt ensi kertaa Lissabonin sopimuksen mukaista valtaansa hylätä kansainvälinen kauppasopimus.
Piraattilaki kaatui parlamentissa äänin 478–39. Yhteensä 165 edustajaa äänesti tyhjää, kertoo parlamentin tiedote.
– Olen hyvin tyytyväinen siitä, että parlamentti seurasi suositustani ja äänesti ACTA-sopimusta vastaan, totesi hylkäämissuosituksen esittelijä brittiläinen David Martin äänestyksen jälkeen.
Martinin mukaan sopimus oli liian epämääräinen ja sisälsi liikaa mahdollisuuksia vääriin tulkintoihin. Siksi sopimus saattaisi vaarantaa kansalaisvapaudet. Hän painotti kuitenkin, että EU:ssa on löydettävä muita tapoja suojella tekijänoikeuksia.
Ennennäkemätön määrä EU-kansalaisia on ollut yhteydessä parlamenttiin ACTA-sopimuksesta käytyjen keskustelujen aikana. Vielä useammat osallistuivat mielenosoituksiin eri puolilla Eurooppaa. Parlamentti vastaanotti myös 2,8 miljoonan ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen ACTA-sopimusta vastaan.
Vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi kirjoittaa blogissaan EU-parlamentin äänestystuloksesta ACTA-sopimusta koskien. Hänestä sopimusneuvottelujen salamyhkäisyys aiheutti kansalaisissa ymmärrettävän ja oikean vastareaktion.
– Sopimusta on valmisteltu koko lailla salakähmäisesti. USA ja Japani vetivät neuvotteluja, jotka alkoivat jo vuonna 2007, mutta EU-parlamentti sai sopimusluonnoksen vasta huhtikuussa 2010. Yksi osoitus salakähmäisyydestä on se, ettei neuvotteluilla ole ollut julkisia nettisivuja. Nyt kansalaiset osoittivat kaapin paikan ja se on tervetullutta, Hassi toteaa.
Hassin mielestä sopimukseen sisältyi myös yliampuvia ehtoja. ACTA-sopimukseen liittyneet valtiot olisivat esimerkiksi sitoutuneet määräämään teleyhtiöt katkaisemaan nettiyhteyden asiakkailta, jotka ovat ladanneet tekijänoikeuksien alaisia tiedostoja.
Mikä ACTA?
ACTA-sopimus (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) neuvoteltiin EU:n, Yhdysvaltain, Australian, Kanadan, Japanin, Meksikon, Marokon, Uuden-Seelannin, Singaporen, Etelä-Korean ja Sveitsin välillä. Keskiviikon äänestystulos kuitenkin tarkoittaa, että Actalta katoaa käytännössä pohja alta.
Sopimuksen tarkoituksena on ollut ehkäistä väärennettyjen tuotteiden sekä tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin levitystä.
Salamyhkäisyyden ja tulkinnanvaraisuuden lisäksi huolta on kuitenkin herättänyt se, miten sopimus vaikuttaa ihmisoikeuksiin ja yksityisyyteen. Sopimus on koettu uhkana vapaiden ohjelmistojen levitykselle ja käyttömahdollisuuksille.
Muun muassa jatkuvasti tekijänoikeusrikoksista syytetyn Pirate Bay -verkkosivuston perustaja Peter Sunde on ottanut EU-parlamentin hylkäävän päätöksen riemulla vastaan.














