Applen ex-johtaja Nokiasta: Elop ja koko johto pihalle
Hewlett Packardin ja Applen palveluksessa ollut Jean-Louis Gassée ihmettelee Nokian viime aikojen toimintaa. Gasséen mielestä Nokian johdon toiminta on ollut ammattitaidotonta.
– Mielestäni [Stephen] Elopin on lähdettävä. Ei kuitenkaan vain hänen, vaan koko johtokunnan. Yhtiö tarvitsee palvelukseensa ihmisiä, jotka todella ymmärtävät matkapuhelinteollisuuden päälle, Gassée sanoo brittiläiselle tietotekniikkalehdelle Computingille.
Gasséen mukaan Elop on aiheuttanut toiminnallaan vahinkoa yhtiön matkapuhelinmyynnille. Ensin vuoden 2011 ilmoituksella heittää Symbian-käyttöjärjestelmän kehittäminen kokonaisuudessaan roskakoriin, ja hiljattain ilmoittamalla uudesta Windows Phone 8 -mallista jo kauan ennen laitteen julkistamista.
Nyt myynnissä olevia Nokian Windows Phone 7 -malleja ei voi myöhemmin päivittää Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmään. Windows Phone 7:n hyvä myynti olisi Nokialle nyt erityisen tärkeää.
– Microsoft voi rauhassa kertoa uusista ohjelmistaan hyvissä ajoin. Nokia on eri maata. Olen järkyttynyt Nokian huolettomasta tiedottamisesta herkillä älypuhelinmarkkinoilla, Gassée toteaa.
Gasséen mukaan Elop ei sitä paitsi sovi johtamaan matkapuhelinliiketoimintaa.
– Elopilla ei ole ymmärrystä siitä, mikä saa älypuhelinten käyttäjät kuolaamaan. Ja mikä on hänen kokemuksensa tuotanto- ja jakeluketjun hoitamisesta? Sitä ei ole, hän lataa.













