Kirjaudu ▼
 

Metalliliitto: Nokian irtisanomispaketit "halventavia"

Jussi Nukari / Lehtikuva
Metalliliitto: Nokian irtisanomispaketit "halventavia"
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto tuomitsee matkapuhelinyhtiö Nokian aikeet jakaa aiempaa pienempiä tukipaketteja Nokian Salon tehtaan irtisanottaville työntekijöille. Aallon mukaan heikennysesitykset ovat käsittämättömiä ja nokialaisia halventavina.
Taloussanomat
26.6.2012 14:54
73

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto kommentoi Salon Seudun Sanomien tietoja, joiden mukaan Nokian korvaus irtisanottaville on 12 kuukauden palkka ilman harkinta-aikaa. Keväällä irtisanoutumisen valinneet saivat työsuhteen pituudesta riippuen erorahana enimmillään 15 kuukauden palkan ja lisäksi kaksi kuukautta aikaa harkita ratkaisuaan ilman työvelvoitetta.

Metalliliiton mukaan pakettien pienennys olisi lisärangaistus jo muutenkin irtisanomisen vuoksi huonoon asemaan joutuville työntekijöille.

– Jos julkisuudessa olleet tiedot todellakin pitävät paikkansa, ei voi kuin ihmetellä Nokian suhtautumista työntekijöihinsä ja yhtiön moraalia, Aalto sanoo tiedotteessa.

– Aivan ehdoton minimivaatimuksemme tässä tilanteessa on, että irtisanomispaketit ovat tasoltaan aiempien pakettien luokkaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Metalliliitto vaatii, että Suomessa väkeään irtisanovien yritysten pitäisi noudattaa samoja malleja, joita ne käyttävät irtisanomisissaan ulkomailla.

– Saksan Bochumissa noudatettu linja irtisanomisten pehmentämisessä olisi käyttökelpoinen malli myös Suomessa. Vähin, mitä Nokia nyt voi tehdä, on se, että yhtiö kantaa oman vastuunsa Salon tehtaalta irtisanottavien tulevaisuudesta, Aalto sanoo.

Ihmiset Riku Aalto
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (73)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt Metalli äkkiä lakkoon, niin päästään koko hiiskatin Nokiasta eroon sen muuttaessa ulkomaille. On Aallollakin sitten taas yksi huoli vähemmän.
Hei hulinaa! 26.6.2012 14:59

Anonyymi
Tosi vastuullista olisi irtisanotuille maksaa 15 vuoden palkka vaikka sattuisivat uutta työtäkin löytämään.
Nimetön 26.6.2012 15:00

Anonyymi
Mistä tämä irtisanomis-paketti villitys on peräisin?
Ansiosidonnainen päiväraha. Muuta ei tarvitse sanoa?

Ei ole missään laissa kirjattu että yhtiön tulisi sentin senttiä maksaa jollekin luuseriduunareille kun talous romahtaa.

Monoa hanuriin ja kortistoon ruikuttamaan!! En itsekään ole koskaan mitään irtisanomispaketteja saanut, hyvä kun edes kaikki rahat on annettu viimeiseen tiliin ja nämä ruikuttaa, liian hyvin on asiat näillä, eipä myötätuntoa heru pätkääkään!!!
Nimetön 26.6.2012 15:00

Anonyymi
Miksi ihmeessä työntekijöille pitää maksaa siitä, että eivät ole enää firman leivissä?



En ymmärrä tätä itsekään.

Näyttäkää se lakipykälä jossa firmaa vaaditaan makselemaan jotain järkyttäviä irtisanomis korvauksia perus duunarille??

ANSIOSIDONNAINEN PÄIVÄRAHA ON SITÄ VARTEN KEKSITTY
Nimetön 26.6.2012 15:01

Anonyymi
Ammattiliittojen, noiden massatyöttömyyden sylttytehtaiden, kannattaisi olla hipihiljaa muiden moraalista.
Nimetön 26.6.2012 15:04

Anonyymi
Miksi ihmeessä työntekijöille pitää maksaa siitä, että eivät ole enää firman leivissä?
Sori, mää en tajuu. 26.6.2012 15:04

Anonyymi
Saisinpa minäkin tuollaisen paketin ottaisin ilomielin vastaan jotain rajaa liitonkin vaatimuksiin!
taavi 26.6.2012 15:05

Anonyymi
Koko EU:n alueella pitää olla samat lait työnantajille. Mallia Saksasta jossa asiat lienee parhaiten hoidettu.

Pörssiyhtiöön ei kannata kyllä edes mennä töihin. Jos et usko kokeile ja mielellään vähän vanhempana.
Samat edut Nokian Su 26.6.2012 15:06

Anonyymi
Jos firma on menossa konkurssiin ja on pakko leikata kustannuksia miksi niitä pitäisi kasvattaa maksamalla tuhansille vuoden palkka tekemättömästä työstä?
Normaali irtisanomisajanpalkka on oikein reilua kun sitten pääsee liiton rahoille.Muualla maailmassa ei ole työttömyyskassoja jotka maksavat rahaa kaksi vuotta. Jos paketit tulevat normiksi voidaan luopua työttömyyskassoista ja niihin liittyvistä kustannuksista
miksi 26.6.2012 15:06

Anonyymi
Monille moinen potti käteen ei muuta elämää paremmaksi. On rahaa ja aikaa ryypätä. Uudet kaverit työkavereiden sijaan löytyy kapakasta. Tämä on niin nähty.
R 26.6.2012 15:06
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä