Kirjaudu ▼
 

"Olemme pahoillamme"

LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä
"Olemme pahoillamme"
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan säästöt ja irtisanomiset olivat välttämättömiä, jotta yhtiöllä olisi tarpeeksi varoja kehitystyöhön myös jatkossa.
Perttu Pitkänen
14.6.2012 14:02
195

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi olevansa pahoillaan tänään ilmoitetuista jättileikkauksista.

– Olemme pahoillamme, Elop sanoi yhtiön pääkonttorissa Espoossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa irtisanomiset ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta yrityksellä olisi runsaat varat kehitystyöhön myös jatkossa, Elop sanoi.

Elopin mukaan Nokia aikoo keskittyä entistä enemmän toimintaan, joka tukee yhtiön menestystä tulevaisuudessa.

Hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan, milloin käynnissä oleva muutosvaihe on ohi ja Nokian tilanne on selvästi parantunut.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Salon tehtaan lakkauttamisesta huolimatta Elop vakuutti Nokian sielun olevan edelleen Suomessa.

Toimitusjohtajan mukaan kehitystyö tulee jatkumaan pääkaupunkiseudulla, Salossa, Tampereella ja Oulussa. Elopin mukaan myös yhtiön pääkonttori säilyy Suomessa.

Johtoryhmän muutoksilla Elop sanoi haluavansa saada myynti ja tuotantotoiminnot enemmän omaan hallintaansa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (195)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jenkkihötkyilyä. Hyvässä ja pahassa. Tätä on luvassa lisää eikä vain Nokiassa.
Säpinää 14.6.2012 14:02

Anonyymi
Nooh, eihän tuo mittään, meni vain omakotitalo ja mersu sekä vaimo ja lapset.
sattuuhan sitä 14.6.2012 14:06

Anonyymi
Jos Elop olisi oikeasti pahoillaan, hän eroaisi koska syy koko hommaan on pitkälti hänessä itsessään ja hänen tekemissä väärissä valinnoissa.
xxx 14.6.2012 14:06

Anonyymi
Tätä se mun uneni tiesi! Jatkossa Suomessa valmistettua kännykkää ei
Enää saa.
Pahoillaan olen minä 14.6.2012 14:08

Anonyymi
Jenkkihötkyilyä. Hyvässä ja pahassa. Tätä on luvassa lisää eikä vain Nokiassa.




luota jenkkiin 100%.
niin tekee ek. apunenkin.
Nimetön 14.6.2012 14:08

Anonyymi
Kyllä varmaan miljoonapalkkiot kummasti lämmittävät Elop:ia hänen suuressa surussaan. =D
Nimetön 14.6.2012 14:11

Anonyymi
Yritin itse harjoitella peilin edessä uulosteen suusta päkistämistä siten, ettei yksikään sana ole totta. En millään onnistunut, mutta treenaan vielä, ehkä se sitten jonain päivänä menee paremmin.
Mitä tämä on 14.6.2012 14:11

Anonyymi
Mielestäni Nokian tulisi palkata J.Käteinen toimitusjohtajaksi.

Ekana voisi sitten lastata koko Nokian kassan helikoptereihin ja tiputella kaikki eri maiden kaupunkien yllä.

Näin saisi taloutta elpymään kun pistää rahaa kiertoon ja sitten myös Nokian touhut.
Jykkeli toimitusjoht 14.6.2012 14:11

Anonyymi
Nokia touhu on ihan samanlaista kun hallituksen...lyödään päätä seinään eikä ymmärretä että pieleen menee mutta linja ei kummallakaan muutu.
Tässä on sitten tulos.
n 14.6.2012 14:12

Anonyymi
Vanhaa kunnon Markku Saksaa, ikävä hänen kolumnejaan.

taloussanomat.fi/ajatukset/2009/06/07/miksi-isot-ja-vahvat-yritykset-kaatuvat/200913707/145
Sähköasentaja 14.6.2012 14:12
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä