Kirjaudu ▼
 

Nokian tyrmäys: 3 700 leikataan Suomessa

Jussi Nukari / Lehtikuva
Nokian tyrmäys: 3 700 leikataan Suomessa
Matkapuhelinvalmistaja sulkee tehtaan Salossa ja irtisanoo massiivisen määrän työntekijöitään. Yhtiö myös varoittaa tuloksestaan, myllää johtonsa, myy rönsyjään pois... ja ostaa ruotsalaisen teknologiayhtiön.
Taloussanomat
14.6.2012 09:32 (päivitetty 10:01)
383

Matkapuhelimia valmistava Nokia myllää toimintansa täysin uuteen uskoon. Yhtiö kertoi suurista muutoksista ennakkohuhujen mukaisesti torstaiaamuna.

Älypuhelinten myynnissä kompuroinut Nokia aikoo leikata yhteensä 3 700 työpaikkaa Suomessa. Maailmanlaajuisesti yhtiö aikoo vähentää 10 000 työpaikkaa.

12:55Osake
-0,29 %
2,78
-0,01

Suomessa leikkaukset iskevät muun muassa Saloon, jossa tehdas suljetaan kokonaisuudessaan. Oulun tuotekehitysyksikössä irtisanotaan väkeä ja Saksan Ulmin sekä Kanadan Burnabyn toimipisteet lakkautetaan.

Suomen henkilöstövähennyksistä 850 tulee Salon tehtaalta. Tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö jatkaa vielä toimintaansa Salossa.

Taloustiedot

Nokian mukaan irtisanomiset toteutetaan vuoden loppuun mennessä.

Etsii
miljardisäästöjä

Nokian tehostamistoimiin kuuluvat myös "avainmarkkina-alueiden priorisointi", tukitoimintojen "virtaviivaistaminen" ja ydinliiketoimintoihin kuulumattomien toimintojen vähennykset mukaan lukien mahdolliset toimintojen myynnit.

Nokian tavoitteena on nyt, että laite- ja palveluyksikön ei-IFRS-liiketoimintakulut alenevat vuositasolla laskettuna 3,0 miljardiin
euroon ensi vuoden loppuun mennessä.

Tämä on päivitys Nokian aikaisempaan tavoitteeseen, jossa tavoite oli, että laite- ja palveluyksikön ei-IFRS-toimintakulut olisivat ensi vuonna olleet yli yhden miljardin euron verran alemmat verrattuna vuoden 2010 toimintakuluihin, jotka olivat 5,35 miljardia euroa.

Nokian mukaan tämä merkitsee, että jo tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä saavutetun sen hetken vuositasolla lasketun noin 700 miljoonan euron säästön lisäksi tavoitteena on noin 1,6 miljardin euron kustannusvähennykset ensi vuoden loppuun mennessä.  

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Varoittaa
tuloksestaan

Samassa yhteydessä Nokia varoittaa tuloksensa heikentyneen odotuksia enemmän. Nokian mukaan sen laite- ja palveluyksikön huhti–kesäkuun liikevoittoprosentti jää tammi–maaliskuuta heikommaksi.

Myös johtoryhmään tulee muutoksia.

Nokian mukaan Niklas Savander jättää paikkansa Markets-yksikön johtajana ja Mary McDowell Mobile Phones -yksikön johtajana. Myös markkinointijohtaja Jerri DeVard jättää paikkansa.

Juha Putkiranta nousee tuotantotoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja Timo Toikkasesta tulee Mobile Phones -yksikön johtaja. Chris Weber ottaa puolestaan myynti- ja markkinointijohtajan paikan itselleen. Tuula Rytilä nousee markkinointijohtajaksi. 

Luksuspuhelinmerkki Vertun Nokia myy ennakko-odotusten mukaisesti ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiö EQT:lle. Nokia kuitenkin säilyttää 10 prosentin vähemmistöosakkuuden yhtiössä. Osapuolet eivät paljasta tiedotteissaan kauppahintaa.

Yllättäen Nokia kertoo myös ostavansa uuden yhtiön. Nokia ostaa ruotsalaisen teknologiayhtiö Scaladon, joka on erikoistunut kuvaustekniikkaan.

Yritykset Nokia
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (383)


Anonyymi
Olisikohan seuraava siirto pääkonttorin siiräminen pois Espoosta?
Nimetön 14.6.2012 9:47

Anonyymi
Yhteiskuntasuhteiden johtaja lopetti sopivasti
Alf 14.6.2012 9:48

Anonyymi
Tämä on äärimmäisen harmittava asia, mutta ilman rankkoja toimenpiteitä Nokia olisi konkurssissa alle vuodessa. Se on sitten toinen juttu, kuka kantaa vastuun Nokian alennustilasta. Pahimmat virheet lienee tehty ennen eeloppia, mene ja tiedä.
Näin on!
Nimetön 14.6.2012 9:48

Anonyymi
työttömät voisi laittaa nokian tehtaisiin harjoittelemaan ahkeruutta 9?päivä
rtjsi67eoio8 14.6.2012 9:48

Anonyymi
Aho luikahti takaovesta karkuun, kun vielä ehti..
..saapuu muutaman vuoden kuluttua takaisin suomeen, johonkin hyväveli-järjestön pallille
Ukkometso 14.6.2012 9:48

Anonyymi
Tätä se tietää kun pidetään yllä ylisuurta julkista sektoria, yksityiset yritykset tulevat siirtämään kaiken vientiteollisuuden suomen rajojen ulkopuolelle. Mutta vasvihreät vain haluavat korottaa veroja ja työnantajien velvollisuuksia. Toistemme paitoja pesemällähän luodaan varallisuutta ja asuntojen arvot senkuin nousevat. Voiko hölmömpää houkkiota olla suomea hallinoimassa kuin nyt?


Tämä on kyllä tasan tarkkaan Nokian oman toiminnan tulosta. Arvasin, että joku **kääpiö syyttää julkista sektoria Nokian ongelmista.
proSuomi 14.6.2012 9:49

Anonyymi
Hyvästi SALON KAUPUNKI.ITSE LÄHDÖSSÄ JENKKEIHIN JATKAMAAN PUHELINTEN KEHITYSTÄ. HYVÄSTI P.... NOKIA
NUORI JA VAPAA 14.6.2012 9:49

Anonyymi
Yhteiskuntasuhteiden johtaja lopetti sopivastiAho teki hyvän rupeaman Nokiassa. Yhteistkuntasuhteet ovat erinomaiset. Carry on!Nyt vielä pakolliset voivottelut pääministeriltä ja tai valtiovarainministeriltä niin se oli sitten siinä.

Ollos huoleton, Nokia. Onhan teillä vielä se Läskisaari.
Nimetön 14.6.2012 9:50

Anonyymi
E. Lop on nokian HIT - man.
Putsataan pelipöytä ja karkuun.
Ei ollut suomi pojaasta asiaa vireille panemaan piti ottaa HIT - man kaukaisuudesta.
VIPU UUNO 14.6.2012 9:51

Anonyymi
Tämä oli tosi tervetullut uutinen.
Nimetön 14.6.2012 9:51
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä